Niin onnellinen kun olenkin tästä raskaudesta, niin pelkään koko ajan pahinta tapahtuvaksi. En osaa nauttia tästä ajasta, ja ottaa rennosti.
Enkelivauvan odotusaikaan ehdin suunnitella ja miettiä äitiysloman alkamisen, vuosilomien pitämisen, tarvittavat hankinnat jne. Elämä romahti kasaan, kun tieto vauvan kuolemasta lopulta tuli, kaikki suunnitelmat ja tulevaisuuden haaveet sai jäädä. Nyt kun noiden asioiden aika on uudestaan, ajattelen joka asian kohdalla, että JOS kaikki menee hyvin, niin sitten.
Seuraavaa neuvolakerta ja lääkärineuvola on jo tiedossa, ja ajattelen, että ne on sitten parin viikon päästä, JOS en ota aikasemmin yhteyttä neuvolaan siksi, kun vauva ei liiku.
Joka kerta neuvolassa haluan vauva liikkumisesta huolimatta kuunnella ekaksi sydänäänet, varmistaa jotain olennaista...
Jos vauva liikkuu jonakin päivänä vähän huonosti, niin alan pelätä, että nyt se on sitten tapahtunut, taas.
Esikoisen aikaan näillä viikoilla oli jo vähintään selkeä lista hankinnoista, nyt olen vasta vähän uskaltanut miettiä tarvittavia tavaroita. Turvakaukalo on jo tosin ostettu, mutta sitäkin pyöritellessä takaraivossa takoi, että uskallanko luottaa nyt tähän raskauteen, ja ostaa tuon kaukalon. Tuoko se huonoa onnea, jos nyt jo päätän ostaa sen.
Varaudun kaikissa asioissa tämän(kin ) vauvan menetykseen. Pelkään myös, että kun stressaan raskauden jatkumisesta ja tulevasta, niin mitä pahaa saan sillä aikaan vauvalle.
Ja ennen kaikkea, pelkään, että mun järjenvalo sumenee lopullisesti ennen kun saan tämän vauvan syliin asti.
En odota, että kaikki täällä ymmärtää, mitä ajan takaa / tunnen, mutta olisko joku, jolla olis pari rohkasevaa sanaa.
Enkelivauvan odotusaikaan ehdin suunnitella ja miettiä äitiysloman alkamisen, vuosilomien pitämisen, tarvittavat hankinnat jne. Elämä romahti kasaan, kun tieto vauvan kuolemasta lopulta tuli, kaikki suunnitelmat ja tulevaisuuden haaveet sai jäädä. Nyt kun noiden asioiden aika on uudestaan, ajattelen joka asian kohdalla, että JOS kaikki menee hyvin, niin sitten.
Seuraavaa neuvolakerta ja lääkärineuvola on jo tiedossa, ja ajattelen, että ne on sitten parin viikon päästä, JOS en ota aikasemmin yhteyttä neuvolaan siksi, kun vauva ei liiku.
Joka kerta neuvolassa haluan vauva liikkumisesta huolimatta kuunnella ekaksi sydänäänet, varmistaa jotain olennaista...
Jos vauva liikkuu jonakin päivänä vähän huonosti, niin alan pelätä, että nyt se on sitten tapahtunut, taas.
Esikoisen aikaan näillä viikoilla oli jo vähintään selkeä lista hankinnoista, nyt olen vasta vähän uskaltanut miettiä tarvittavia tavaroita. Turvakaukalo on jo tosin ostettu, mutta sitäkin pyöritellessä takaraivossa takoi, että uskallanko luottaa nyt tähän raskauteen, ja ostaa tuon kaukalon. Tuoko se huonoa onnea, jos nyt jo päätän ostaa sen.
Varaudun kaikissa asioissa tämän(kin ) vauvan menetykseen. Pelkään myös, että kun stressaan raskauden jatkumisesta ja tulevasta, niin mitä pahaa saan sillä aikaan vauvalle.
Ja ennen kaikkea, pelkään, että mun järjenvalo sumenee lopullisesti ennen kun saan tämän vauvan syliin asti.En odota, että kaikki täällä ymmärtää, mitä ajan takaa / tunnen, mutta olisko joku, jolla olis pari rohkasevaa sanaa.
