tässä näkee viranomaisten toiminnan,selän takana omin nokkineen! aika huonolaatuista palvelua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nellien
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nellien

Vieras
pk:n johtaja fiksusti teki ls ilmon, syy lapsen haastava käytös henkilökunta ei jaksa 7tuntia päivässä,ja koska he ei jaksa piti tehdä meistä ls ilmo kun epäili meidänjaksamista.

no sosiaaliviranomainen soitti 1kerran, minä hänelle ueasti(vastaaja päällä,jätin yhteystiedot),ei uutta soittoa. mutta päiväkodille oli soittanut toinen sosiaalityöntekijä(joka ei yhtään kertaa ollut soittanut minulle) ja sopinut heidän kanssaan palaveri ajan, ja mulle sit ilmotettiin aika.

voi elämä! minä olen lapsen huoltaja tämän sosiaaliviranomaisen olisi kuulunut sopia minun kanssa ensisijaisesti asiat ja sitten vasta päiväkodin kanssa.

ei mikään ihme että lastensuojelu on monille mörkö kun touhu on tälläistä! sama se kun tutulla on tukiperhe,eipä ollut kerrottu hälle että tukiperhe tekee joka kerrasta kirjallisen raportin(näin ollen lapsen vanhemmalta oli salattu omaan lapseensa liittyviä tietoja),outoa.

no minä kyllä pistän tästä asiasta heille palautetta ja tarvittaessa eteenpäinkin,tiedän lailliset oikeuteni ja ne ei minusta tässä tapauksessa ole täyttynyt täysin.

ok on hyvä että pidetään huolta yms. mutta vanhempi ei voi olla se viimeinen joka on perillä lapseensa liittyvistä asioista! ei vaan voi.
 
Lakihan velvoittaa meidät kaikki tekemään lastensuojeluilmoituksen jos on pieninkin epäilys, siitä, että lapsella ei ole kaiki hyvin. Ilmoitaja voi siis joskus olla vaikka naapuri. Ja nimen omaan niin se tehdään. Eli lupaa vanhemmalta ei tarvita. Tosi hyvä, että p.koti lapsesta välittää, mutta olishan tuon voinut paremminkin se sossu hoitaa ottamalla teihin yhteyttä ihan asiallisesti, tarkoitushan on auttaa teitä ja lastanne eikä p.kodin henkilökuntaa! Kai ne näkee niin paljon pas**a, että menevät siitä missä aita on matalin tai on muuten vaan joku työhönsä kyllästynyt....
 
Minusta on aina epäilyttävää, kun joku ei osaa edes kirjoittaa ja pitäisi pystyä kasvattamaan lapsi. Ilmon tekeminen ei lainkaan ihmetytä, jos vanhempi on kirjoitustaidoton, eikä ajatuskaan tekstissä pysy koossa.
 
Siis eihän tuossa ole sovittu mitään muuta kuin palaverin ajankohta! Ei se mitään selän takana toimimista ole, siinä palaverissa sitten yhteisesti sovitaan asioista.
Tukiperheet eivät tee raporttia lapsesta vaan omasta toiminnastaan, ja sillä perusteella heille maksetaan korvaus. Tukiperheiden raportteja ei kirjata lapsen tietoihin, eikä siis vanhemmilla ole niihin tietoihin oikeutta.
 

Yhteistyössä