Tasan 10 vuotta sitten...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turkilmas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Turkilmas

Vieras
...tähän kellonaikaan olin maha täynnä perhosia väkertämässä hiuksiani parhaan ystäväni kanssa. Olin hänen luonaan yötä, edellisenä iltana oltiin saunottu ja nyt oli "tälläytymisen" vuoro. Ystäväni teki mulle ihanan meikin. Jännitti niin etten pystynyt syömään mitään.

Enää en jostain syystä muista mihin aikaan oli lähtö, mutta sitä ennen puin päälleni toisen ystäväni ompeleman ihanan puvun, ja käteeni nappasin samasta kankaasta tehdyn pussukan.

Sitten oli lähtö. Matkasta en muista mitään, enkä oikein muutakaan kuin että paikalle päästyäni veljeni joutui rauhoittelemaan minua. Mä ehdotin että unohdetaan koko juttu ja mä tarjoan sille vaikka Mäkkärillä sapuskat :D. Veli totesi että "ei kun se on menoa nyt" ja sitten lähdettiin käsikynkkää kulkemaan.

Mieheni oli vastassa ja koitti huitoa meille että me ollaan väärinpäin veljen kanssa. Mä olin kuvitellut että mies katsoisi kaunista minua ihaillen, varsinkin kun hän ei ollut nähnyt vilaukseltakaan ihanaa pukuani. Sen sijaan hän tosiaan koitti huitoa meitä menemään toisinpäin veljeni kanssa :D.

No, pääsin lopulta mieheni luokse, mies ja veli kättelivät ja sitten jatkettiin miehen kanssa matkaamme kahden. Sukulaiset ja ystävämme olivat rinkinä ympärillämme kun sanoimme toisillemme "Tahdon" ja pussattiin niin että pappi sanoi sen jo riittävän :D.

Uskomatonta että siitä on jo 10 vuotta :heart:
 
[QUOTE="vieras";24674225]V...un jaarittelija! Olisit vaan sanonut, että 10-vuotishääpäivä, jos se oli pakko tänne tulla ilmoittamaan.[/QUOTE]

Niin. Haluatko tietää miten tämä mun päiväni tänään alkoi? Heräsin tossa kasin maissa ja nappasin kahvikoneesta kahvit. Esikoinen lähti kohta kouluun ja hänen kanssaan mietittiin päivän kulkua. Kuopus katseli lastenohjelmia telkkarista.

Sitten menin suihkuun, pesin hiukset ja ajelin kainalonikin. Kuopus puki itse päälleen ja minä heitin omat vaatteet niskaani. Kuopus söi vielä tekemääni jogurttia (maustamatonta) ja tekemääni hilloa (mustikkaa ja vadelmaa). Laitoin jogurttiin vielä ripauksen luomumysliä (muistaakseni Pirkka-merkkistä).

Sitten lähdin viemään kuopusta päiväkotiin. Pussattiin kuten joka kerta, ensin kuopus pussaa molempia poskiani ja sen jälkeen minä pussaan hänen molempia poskiaan.

Lähdin ajelemaan töihin, yllättävän sujuvasti meni tällä kertaa. Katsos kun siinä työmatkan varrella on yks tietyö, mutta onneksi ovat saaneet sen niin hyvälle mallille ettei liikenteenohjausta enää tarvittu. Eikä ollut edes yhtään alinopeutta ajavaa törppöä matkalla :).

Tulin töihin, hoidin aamutoimeni täällä. Käväisin hakemassa viereisestä Tarjoustalosta Iltalehden ja uuden puuterivipan kun vanha vetelee viimeisiään.

Join kaffetta taas, käytän muuten kevytmaitoa tai kermaa kahvin kanssa, tällä kertaa kevytmaitoa. Aika hiljaista täällä töissä, niin pystyn istumaan koneellakin.

Tässä vaan mietiskelen että mitä menisin syömään lounaaksi. En oikein osaa päättää. Meillä on työpaikkaetuna lounassetelit ja onhan se tietty muutenkin kivempi käydä jossain syömässä kuin kantaa eväitä mukanaan töihin. Mutta mitä sitä vois syödä? Ehkä mä menen vasta sitten kun keksin mitä tekee mieli.

Ainiin. Tänään tuli sähköpostiini puhelinlasku, täytyy varmaan se vielä maksaa. Onneksi oli aika pieni. Se on muuten mun liittymä, mutta esikoinen käyttää sitä. Ajattele, 10-vuotias ja osaa tosi fiksusti käyttää liittymää. Ei meillä ole edes mitään estoja ja silti puhelinlasku on aina alle 20 euroa ja siinä on sentään mukana meidän mokkulamaksu. Katos ku silloin kun me rakennettiin, niin ei saatu aikaiseksi hoitaa loppuun sitä nettikaapelia. Se on kyllä muutaman metrin päähän meistä vedetty ja talossa on kaikki tarvittavat pistokkeet sun muut. Mutta se itse nettikaapelijutska on hommaamatta. Se kyllä maksaakin aika paljon, pitää ensin säästää rahaa. Niin sitten meillä on vaan semmoinen mokkula. Se on kyllä aika hidas, mutta parempi kuin ei mitään.
 

Yhteistyössä