Tarkoitus lisätä kasvisten määrää ruokavaliossa, mutta aina epäonnistuu, vinkkejä otetaan vastaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ***
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

***

Vieras
Siis haluaisin, että koko perhe söisi vielä enemmän kasviksia, mutta liian usein kasvikset jäävät syömättä tai niistä tehdystä ruuasta ei tule hyvää tai vaan laiskottaa/väsyttää eikä jaksa laittaa kasviksia lisää. Melkein aina lisäkesalaatti on vain kiireellä leikattuja kurkkuja ja tomaattia. Minusta on ihana syödä esim. Silvopleessä ja olisi mahtavaa osata kokata itse edes melkein yhtä maukasta ruokaa, mutta kasvisten laittaminen on niiiin työlästä ja aikaavievää, että harvoin jaksaa edes yrittää. Ja sitten kun jaksaa, ruuasta ei vaan tule kovin herkullista vaikka reseptejä orjallisesti noudattaisikin. Tykkään lukea esim. Kemikaalicoctail- ja Lähiömutsi-blogeja, joista saa kuvan että nämä blogistit syövät koko perheen voimin hyvää ja terveellistä ruokaa, ja sitä sitten tulee ihannoitua ja haluaisi päästä itse samaan.

Syömme siis ihan perushyvin normaalia kotiruokaa sisältäen ehkä liikaakin jauhelihaa, mutta suositeltua viittä annosta kasviksia päivässä ei kyllä kerry. Iltaisin teemme smoothien, johon tule mm. marjoja ja välipalalla on joku hedelmä.

Kun oma jaksaminen ja hyvinvointi on nyt in ja pop eikä välttämättä ihan syyttä, haluaisi viilata ruokavaliota. Onko muita, jotka eivät osaa/saa aikaiseksi ja tämän ongelman selättäneitä, miten käytännössä saada lisää terveellisiä ruoka-aineita osaksi ruokavaliota, jne.
 
Ei meilläkään ainakaan lapselle ihan viittä kunnollista annosta kerry, koska jotain salaatteja yms. ottaa vaan pienet maistiaiset. Aiemmin ei niitäkään, joten kehitystä on sentään tapahtunut.

Ruokaan olen siis koittanut kasviksia jemmata. Siis ei sillä tavalla ihan riittävästi niitä tule kuitenkaan, mutta ainakin paremmin kuin jos ruoka olisi aina vaan tyyliin liha/kala + peruna/makaroni/riisilisuke.

Kasviksia saa runsaasti ja monipuolisesti kaikenlaisiin keittoihin, jättää vaan perunaa vähemmälle ja korvaa sitä kasviksille. Täysin kasvispohjaisia keittoja tehdään myös, siis kesäkeittoa ja kasvissosekeittoa. Myös pastakastikkeisiin sekä esim. lasagneen saa kasviksia upotettua. Tomaattia, sipulia, porkkanaraastetta, kesäkurpitsaa ja ananasta on ainakin näihin laitettu. Tomaatti on itse asiassa terveellisempää kuumennettuna ja säilykeversiokin ihan ok.
 
Meilläkin meinaa olla se kasvispuoli vain sitä tomaatti-kurkku-salaattia. Eikä sitä ainakaan taapero syö, enkä minä tykkää tomaatista ja mies ei jaksa tehdä mitään salaattia...

Kasviksia tarttis tännekin... Eilen tein kalakeiton niin, ett laitoin kattilaan perunat, pakasteesta mikähän kruunukasvissekoituksen, hernemaissipaprika pussin, pilkoin fenkolin joukkoon (kalatiskin setä suositteli, maksoi 50senttiä) ja kalat joukkoon, kirkkaan liemen jätin, pippuria ja suolaa tietty.
Hyvää tuli.

Oon todennut, että meillä niiden kasvisten pitää olla siinä ruuassa. Ei esim edes lisäkkeenä eri vuuassa, koska sitä toista vuokaa ei jaksa tehdä, osata maustaa, ei oteta lautaselle, eikä jakseta tiskata.
 
No mä teen yleensä niin, että ostan ensin kaupasta hyvän näköisiä vihanneksia ja mietin vasta kotona, mitä niistä teen.

Osta ensin yksi, vaikka kesäkurpitsa. Opettele sen valmistamista eri tavoin. Sitten vasta toinen vihannes, vaikka seuraavalla viikolla kukkakaali.

Maistelette aina viikon vihannesta raakana, paistettuna, ruuassa jne. Katso netistä eri reseptejä, mitä siitä vihanneksesta voisi tehdä.

Vaikka joka viikko ei ottaisikaan uutta kasvista käsittelyyn, teillä on kuitenkin jouluun mennessä jo hyvästi yli kymmenen uutta kasvista hallussa :)
 
Niin ja kannattaa muistaa, että uutta ruokaa pitää maistaa kymmenenkin kertaa, ennen kuin siitä oppii pitämään! Jos ekalla kerralla se kesäkurpitsa ei uppoa, ehkä se jo kahdeksannella kerralla katoaa lautaselta ;)

Muistakaa myös, että kasviksia ei pidä kypsentää liikaa. Ja laittakaa riittävästi suolaa.
 
Aloita hedelmillä, ne uppoaa koko perheelle hyvin ja vaihda osa niistä hiljakseen vihanneksiin ja juureksiin. Vähennä perunan määrää kiusauksissa ja korvaa osa siitä porkkanalla, kesäkurpitsalla, palsternakalla jne. Tarjoa perunan, pastan tai riisin sijasta keitettyjä kasviksia. Sosekeitot ovat terveellisiä ja niihin saa upotettua kasviksia, keiton päälle raejuustoa, niin tulee proteiiniakin. Naposteltavaksi kasviksia pilkottuna + dippiä. Meillä kasvikset kelpaa kaikille, kun joku(minä) pesee, pilkkoo ja laittaa nätisti esille.
 
Lisää laatikoihin,keittoihin ja kastikkeisiin kasviksia vaikka raasteena tai hyvin pieninä paloina.
 
Dipin teen kermaviilistä + kaupan valmispussista tai sitten miksailen mausteita sinne sekaan. Kesäaikaan tuoreista hienonnetuista yrteistä(esim. basilikaa, oreganoa, mustapippuri, valkosipuli, suola) saa hyvää dipin, ei ehkä ihan pienimpien mieleen.

Mä muuten laitan makaronilaatikkoonkin vain puolet tavallisesta makaronimäärästä ja korvaan loput kasviksilla. Paistan jauhelihan kanssa raastettua porkkanaa + kesäkurpitsaa.

Mut lapset syö sitä mitä perheen aikuiset, jos mussutat itse hedelmiä ja kasviksia, niin aika nopeasti muut on niiden kimpussa. Valitettavasti sama toistuu myös karkkipussilla.
 

Yhteistyössä