Tarhassa ***nuolenta ja nokkimisjärjestys? :D

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja gjuytuiyuiyu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

gjuytuiyuiyu

Vieras
Muillakin tarhoissa vastaavaa? Meillä on lapsen tarhassa yksi poika, ihan kivan oloinen, ei ehkä rauhallisimmasta päästä. Äitinsä on hieman outo, ex alkoholisti? Ei ole tapana arvostella ihmisiä, mutta nyt pitää että saa asian esille.
Hoitotädit usein vastailevat tälle pojalle vähän ikävään sävyyn. Ja asettuvat leikkimään pelkästään minun lapsen kanssa. Ainakin siihen aikaan aamusta aina näin.
Heillä on aivan kuin suosikkivanhemmat ja lapset. Vähän vaan pistää silmään, eikö kaikkia tulisi kohdella tasa-arvoisesti, lapsista kuitenkin kyse. Tuollainen käytös siirtää sen saman eriarvoisen käytöksen lapsiin.
 
Havaintosi on varmasti aika yleistettävissä muihinkin päiväkoteihin ja kouluihin. Mielstäni tästä oli jotain uutistakin ja juttua vähän aikaa sitten. Suosikkilapset saavat paremmin huomiota ja tilaa sekä heidän ehdotuksiaan kuunnellaan. Maan hiljaiset ja ei suosikit jäävät sivuun. Näin se on.Valitetettavasti. Itse olen isojen lasten opettaja ja yritän ottaa aina huomioon juuri ne hiljaiset ja kysyn, vaikkei viittaakaan.
 
Aivan. Ensin mietin että olen vaan minä yliherkkänä taas. Kivahan se on että minun lapsestani selvästi tykätään, mutta nyt olen huomannut että tämä vähemmälle huomiolle jäänyt poika purkaa sen sitten muihin.
Ikävä kierre. mItenköhän tällsen nyt ottaisi esille:/
 
No eihän tuo mitään odottakaahn kun kataisen ajama luokkayhteiskunta palaa tässä pikku hiljaa, näkyy jo osissa kunnissa, duunareitten ja työttömien muksut on sitä alinta kastia ja niin heitä myös kohdellaan!! Hyvä kateinen, kansa kiittää sinua!:D
 
Samaa ilmiötä on havaittavissa kaikkialla muuallakin (kouluissa, työpaikoilla jne). Ihminen vaan on tällainen, vaikka ei saisi olla. : / Onhan se tällä palstallakin nähty...
 
Mitä jos laittaisit alueen päivähoidon ohjaajalle ihan asiallisen viestin huomioistasi. Musta olis tosi hyvä, että tuollaisesta joku kommentoisi, että he tajuavat toimintansa olevan näkyvää.

Itse en ole oman lapsen ryhmässä törmännyt tällaiseen, mutta se ei tarkoita sitä, että sitä ei tapahtuisi..
 
Samaa ilmiötä on havaittavissa kaikkialla muuallakin (kouluissa, työpaikoilla jne). Ihminen vaan on tällainen, vaikka ei saisi olla. : / Onhan se tällä palstallakin nähty...

Näin vähän ajattelinkin. Että asia on sellainen joka pitää hyväksyä. Eikä ehkä esille ottamisen arvoinen. Ainoa mitä voin tehdä, muuttaa, on pyytää lastani leikkimään rohkeasti tämän syrjemmässä olevan pojan kanssa. Tosin se poika onneksi on sellainen että pärjää varmasti. Mutta olenpa itse lapsen kanssa tarkempi tasa-arvoisuudesta :)
 
[QUOTE="Vieras";28951381]Olisi kyllä parempi, jos jokainen äiti hoitaisi ja kasvattaisi omat lapsensa. Vieras hoitaja ei ole ikinä sama asia.[/QUOTE]

Mene muualle provoilemaan :D
Anteeksi vaan, mutta kun töissäkin pitää käydä.
 
[QUOTE="ihminen";28951222]Ihmisiä ne hoitajatkin vain ovat.[/QUOTE]

Mikä kommentti se nyt tämä on? Ammatillisuutta on kohdella lapsia tasavertaisesti ihan samalla tavalla kuin lääkärin tulee hoitaa urheilijaa ja sairaalloisesti ylipainoista tasavertaisesti. Ihmisarvoisesti.

Mitään "ihmisiä ne hoitajatkin ovat" -löpinää ei ammatillisuus pidä sisällään. Hoitaja unohtaa omat sisäiset tunteensa hoitopäivän ajaksi ja jättää arvostelut ja typerän käytöksensä hoitopäivän ulkopuolelle, vapaa-aikanaan saa sitten tehdä mitä lystää.
 
[QUOTE="Vieras";28951381]Olisi kyllä parempi, jos jokainen äiti hoitaisi ja kasvattaisi omat lapsensa. Vieras hoitaja ei ole ikinä sama asia.[/QUOTE]

Teidän perheessähän se todellakin on äiti, jolla on suhde lapsiin. Meillä muilla onneksi lapsilla on myös läsnäoleva isä, kun ei tarvitse painaa töitä kellon ympäri jotta mamma saa loisia.
 
[QUOTE="Vieras";28951381]Olisi kyllä parempi, jos jokainen äiti hoitaisi ja kasvattaisi omat lapsensa. Vieras hoitaja ei ole ikinä sama asia.[/QUOTE]

And here we go again...
 
[QUOTE="Vieras";28951381]Olisi kyllä parempi, jos jokainen äiti hoitaisi ja kasvattaisi omat lapsensa. Vieras hoitaja ei ole ikinä sama asia.[/QUOTE]Ja siltikin se vieras hoitaja voi monesti olla parempi hoitaja kun oma äiti!
 

Yhteistyössä