Musta tuntuu juuri samalta. Olen pahoillasi puolestasi. Minun "mieheni" kävi työpaikallani ilmoittamassa että haluaa erota ja hänellä on toinen nainen ( yllätys, yllätys ystäväperheen äiti ). Heillä ei kuulemma ole seksisuhdetta vaan oikein henkinen yhteys...? Kivaa todeta, että kymmenen yhteistä vuotta naimisissa kolme ihanaa lasta ja sinut voidaan oikeasti potkia omasta elämästä ulos. Kyllä on mielestäni todella törkeää. Viimeksi puhuessani miehelleni hän sanoi, ettei tämä ole hetken mielijohde vaan hän on jo vuosikausia ajatellut, ettei halua olla kanssani naimisissa, unohti vaan kertoa vaimokullalle mietteitään. Sanoi ettei kanssani ole koskaan voinut keskustella??? Oliskohan auttanut jos hän olisi avannut suunsa ja päästänyt jotakin uloskin. En ole mitään anteeksipyyntöä saanut kummaltakaan osapuolelta enkä enää mitään odotakkaan. Mies ostaa talon puolet ( on avioehto joka tehtiin 2004 ), mutta ei anna tietenkään ihan puolia ja hän muuttaa "yksin" taloomme jossa on noin 300 neliötä vain sen takia, että se on lasten lapsuudenkoti ja he saavat pitää kotinsa. Jotenkin tulee sellainen olo, että asuukohan kauan yksin ja laitetaanko sitten uuden "vaimon" lapset meidän lasten huoneisiin. Kysyin jo lakimieheltä, mitä voin tehdä asialle, mutta en kuulemma yhtään mitään. Toivon todella, että näin ei koskaan käy, mutta pelkään pahinta.
Tämä on todella rankkaa. On olo, että on ihan kusetettu pitkän ajan ja itse olen ollut suht onnellinen ( en parisuhteeseen tyytyväinen ) mutta en kuitenkaan onneton. Mulla meni pari ensimmäistä päivää etsiessäni itseäni. Luulin oikeasti, että olen tulossa hulluksi. Se oli niin järkyttävää, että en usko että enää koskaan jaksaisin kokea samaa uudelleen. Mun piti soittaa sisarelleni ja kysyä olenko oikeasti tulossa hulluksi. Sisareni onneksi tolkutti, että olet täysin selväjärkinen ihminen ja sanoi mitä minun tulee seuraavaksi tehdä ( kuten tarkista lasten läksyt, tee iltapala, laita vaatteet seuraavaksi päiväksi valmiiksi ym. ). Olin muutaman päivän aivan lamaantunut, etsin, että onko tavarat varmaankin paikoillaan, kävin jopa entisessä työpaikassani katsomassa, että olen ihan varmasti ollut täällä töissä ja muistin kaikki entiset työjutut ym. Ne päivät oli suoranaista hel.... Nyt on tapahtumasta kulunut kolme viikkoa, käyn noin kerran viikossa kriisiavussa keskustelemassa, onneksi on ihana isosisko sekä paljon ystäviä, oma äiti, ihanat työkaverit ja muut sukulaiset. Kyllä hädän hetkellä huomaa, että niitä ihan oikeita ystäviä on.
Nämä ensimmäiset päivät oli myös sen takia järkyttäviä, että kutsuin heti seuraavana päivänä tämän naisen kotiini ja sanoin, että meillä on varmaankin jotakin juteltavaa. Hän tuli ja itse odotin, että hän olisi pahoillaan ja pyytäisi anteeksi ja katuisi. Hän olikin ylimielinen, kyseli, että enkö huomannut jo silloin viime syksynä Latviassa mitä hänellä ja miehelläni oli. Sen jälkeen hän sanoi minua "pyhäksi" kun samalla reissulla annoin kerjäläisille rahaa ( kuljin kaikkien perässä ja tyhjentelin taskut kerjäläisille, he eivät olleet näitä ihmisiä huomaavinaankaan ) ja hän sanoi, että etkö tiedä, että ei ole jaloa antaa toisella kädellä ja katsoa samalla huomasiko joku. Olin todella ihmeissäni, en ole todellakaan katsellut huomaako joku, huomasin vain, että he eivät todellakaan tehneet elettäkään auttaakseen ketään, oli vain niin kiire shoppailemaan. Nimittelipä siinä yli-ihmiseksi, laskeudu maan pinnalle ym. kivaa. Lähtiessään sanoi vielä pahaksi. Siis aivan käsittämätön ihminen. Itse sanoin, että hän on mielestäni aivan pers..... ja seison yhä sanojeni takana. Tämä nainen on yliopistosta valmistunut ja toimii lukiossa opettajana, olisin kuvitellut hänen olevan oikeasti fiksu. Olin tapaamisessa aivan altavastaajana. Siinä tuli sellainen olo, että olenko oikeasti noin, mutta en kyllä ole ja sen uskon nyt itsekkin. Järkyttävää, kun aina kun vastaani esitetän syytöksiä, en voi suoralta kädeltä torjua väitteitä vaan etsin aina syvältä vastauksen. No anyway, olen jättänyt avioerohakemuksen saakoon vakka kantensa, muutan lapsieni kanssa toiseen kaupunginosaan, koska lapsemme ovat samassa koulussa ja he ovat keskenään ystäviä ( mielestäni tuupittu toistensa seuraan ja ylistetään heidän olevan kuin paita ja peppu ). Mies jopa lähtee kiireisestä työstään ja tuo tuon toisen naisen lapsia meille, siis aivan käsittämätöntä. Olivat olleet (mieheni ja lapseni 3kpl ja se nainen lastensa 3kpl ) kanssa yhdessä miniristeilyllä. Siellä on sitten vietetty aikaa yhdessä lasten kanssa onnellisena suurperheen kuvat silmissä vilkkuen... Siis en voi edes sanoa miltä tuntuu. Tässä pitäisi varmaankin haihtua savuna ilmaan. Kiitti kymmenestä vuodesta, vaihdan nyt toiseen "parempaan".
Tämä ei nyt varmaan auttanut sinua, mutta sain vähän purettua sisintäni ja tuntojani. Elämä kuitenkin jatkuu eri muodossa vain kuin olen kuvitellut.
