"Nainen"
Olen tapaillut pari kk miestä, joka on hellä ja huomaavainen. Mutta on ilmennyt mustasukkaisuuden oireita. Mulla on miesystäviä, joista olen hänelle kertonut. Eka pyysi katkaisemaan välit niihin. No en suostunut, koska kavereita on muutenkin vähän. Ja kun tosiaan ovat vain ystäviä.
No seuraavaksi hän alkoi soittamaan useasti. Ei tykkää jos ei heti saa kiinni. Yhden kerran en ollut puhelimen ääressä, oli soittanut 10min välein tunnin ajan. Jonka jälkeen tai aikana oli ajanut oveni taakse. Tämä selvisi vasta kun olin taas puhelimen ääressä ja soitin hälle. Olin edellisenä päivänä kysynyt häntä luokseni, mutta ei ollut kiinnostunut.
No yllättäin laitoin välit katkolle, koska vähän ahdistaa toisen käytös. Eksäni on ollut todella mustasukkainen, enkä halua samaan tilanteeseen uudelleen.
Uudessa miehessä on hienojakin puolia ja mietin, että teenkö oikean ratkaisun, jos lopetan jutun tähän. Ja pari muuta negatiivistakin, mutta tämä mustasukkaisuus ehkä isoin.
Mies pyytää uutta mahdollisuutta ja haluaa katsoa miltä tuntuu edetä minun tahtiani.
Kysynkin nyt teidän mielipidettä asiaan. Uuvuttavaa pohtia, haluaisin asian päätökseen.