V
vieras
Vieras
Tämä ei ole oma tilanteeni, mutta kun tähän sotkuun tahtomattani olen mukaan vedetty, haluaisin kysyä tapaamisasiaa. Josko vaikka jollakulla täällä olisi tietoa asiasta.
Taustatieto on siis, että kaksi aikuista on eronnut ja heillä on yhteisiä lapsia. Kummallakin on jo uusi kumppani. Etävanhempi tapaa lapsia joka toinen vkl. Tässä on tulossa kerta, jolloin hänen tapaamisviikonlopullaan hän on poissa kotoa koko vkl ajan. Käytäntö on ollut, että hän on hakenut lapset luokseen. Kuitenkin tuona yhtenä viikonloppuna lähivanhemmat pitäisi tuoda lapset, koska hän on siis poissa eikä uudella puolisolla ole ajokorttia. Lähivanhempi oli ilmoittanut, ettei hän tuo lapsia, koska etävanhempi ei ole edes paikalla.
Kyseisen ex-parin kohdalla on todettava, että kumpikin on todella vaikea persoona, joustoa ei löydy piiruakaan ja omaan napaan tuijottamista molemmista.
Arvata saattaa, että etävanhempi ja uusi puoliso kiskaisivat pellon verran herneitä nekkuun. Sympatiani ei ole kummankaan osapuolen puolella, minusta tässä pitäisi kuunnella lapsia, haluavatko he tulla tässä tapauksessa vai ei.
Mutta oikeasti, laillisesti jne, onko lähivanhemmat tuotava lapset vaikka nämä ei etävanhempaansa edes tapaa, koska on etävanhemman vkl?