A
Annuska
Vieras
Mieheni laittoi 7 vuotta sitten viinapullon korkin kiinni.
Ilmoitin silloin hänelle, että ensin lähtee vaimo ja poika, sitten työpaikka, sitten asunto ja totesin, että itse saa valita, mitä elämältään haluaa.
Hän sitten valitsi meidät ja elämän.
Laittoi korkin kiinni. Ryhtyi toteuttamaan unelmiaan. Aloitti kaipaamansa nuoruudenharrastuksen uudelleen. Aloitti ihan uuden harrastuksen, jota varten opiskeli. Saimme toisen lapsen, jota ei olisi koskaan syntynyt ilman isänsä raitistumista.
Olemme yhdessä, onnellisesti. Tämä on upeaa, ja tämä on mieheni sitkeyden ja päättäväisyyden tulos.
Tämä kirjoitus tuli sisäisestä ilosta, ja rohkaisuksi niille, joiden on vaikea uskoa siihen, että elämä voi muuttua.