V
vierailija
Vieras
Olemme mieheni kanssa kärsineet lapsettomuudesta 2,5 vuotta ja lapsettomuushoidot ovat edessä. Tänään sain kuulla hyvän ystäväni olevan raskaana ja heti perään kuulin toisen ystäväni antaneen pojalleen nimen, jonka halusimme antaa omalle pojallemme, jos sellainen meille joskus suodaan. Itse olen pitänyt nimen salaisuutena jo viisi vuotta ja vaalinut sitä sydämessäni. Nimi on minulle ja miehelleni hyvin tärkeä ja nyt tuntuu todella pahalta, kun ystäväni ehti ensin. Hän ei tosin tiennyt, että olen suunnitellut samaa nimeä lapselleni, en ole halunnut kertoa kenellekään, koska nimi on ollut minulle tärkeä. Toki en voi tietää, tulenko koskaan saamaan poikaa, mutta tuo nimi on kantanut meitä raskaan lapsettomuuden läpi. Kaikki vain tuntuu juuri nyt kovin epäreilulta, ihan kuin jotain henkilökohtaista ja pyhää olisi viety, vaikka tiedän, ettei asia olekaan niin. Mitä olette mieltä, pitääkö meidän vain luopua tuosta nimestä, jos joskus saamme pojan? 