Mitä se hyvä äitiys sitten on? Yhdessä ketjussa sanotaan, että ei se äidistä huonoa tee jos polttaa raskauden ajan. Monen monessa todettu, että pulloruokinta korvikkeella ihan yhtä hyvä kun rintaruokinta. Lapset saa ja joidenkin mielestä oikein pitää jättää hoitoon mahdollisimman aikasin että "tottuu muihin." Silti kaikki tietää, että tupakointi tekee pahaa, rinta ja ÄM on parempi kuin pulloruokinta lehmänmaidolla ja laps voi parhaiten äitinsä kanssa ainakin ensimmäisen vuotensa jos äiti on muuten hyvä äiti.
Miksi kokoajan vain puolustellaan huonoa äitiyttä sen sijaan että kannustaisimme toisiamme onnistumaan ja tekemään oikein ja hyvin?
Aina pitäis päästä hengähtämään yms.. Miksi ei yritetä tehdä siitä arjesta helpompaa ja nautinnollisempaa ettei sitä kokoajan tarttis päästä pakoon?
Sen sijaan, että lapset laitettaisiin hoitoon, voisi joku tulla hoitamaan niitä yhdessä äidin kanssa. Sen sijaan että tuetaan tupakointia raskauden aikana voitaisiin tarjota tukea ja niksejä päästä irti. Sen sijaan, että pulloruokintaa oikein korostetaan olevan ihan ok voitaisiin jakaa niitä niksejä ja tukea osittaisimetystä ja imetystä vaikkei maitoa tulisikaan.
Eli ei turhaa syyllistämistä mutta ei semmosta "kaikki on ok, olet silti loistava äiti, teit mitä tahansa, älä edes välitä..." asennetta. Miten ois?