Tampere hoi! Mitä mieltä Kalkusta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kiitos-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kalkku on kivaa asuinaluetta, ainakin Pitkäniemenkadun alueen omistusasunnot. Alue on tosi rauhallista. Ympärillä on pientaloaluetta ja ulkoilumaastoja. Löytyy päiväkoti, koulu ja kauppa. Tesoman uuteen liikekeskukseen on vaan reilu pari kilometriä ja Nokian keskustan palveluihin muutama kilometri. Tosi rauhallista ja lapsiystävällistä aluetta. Hyvä alue ensiasunnon ostoon, kun hinnat eivät ole vielä karanneet pilviin. Koiraihmisille myös hyvä paikka, kun on loistavat ulkoilumaastot ympärillä. Ja tietty myös ulkoilijoille. Vieressä myös Mustavuoren laskettelukeskus.
 
Onko joku erityinen syy miksi katselet juuri Kalkusta? Tampereella on parempia ja viihtyisämpiäkin asuinalueita.
Et kertonut oletko sinkku vai perheellinen, se ratkaisee jo paljon pitääkö olla päiväkodit/koulut lähistöllä.
 
Vanhemman Kalkun alueella palvelut lähellä toisin kuin uudisrakennusalueella. Siis kauppa, päiväkoti ja koulu. Kaksi bussia kulkee suht usein keskustaan. Eikä ole tungettu aluetta täyteen taloja, niin kuin monissa muissa lähiöissä. Väljempää kuin uudemman Kalkun alueella. Vanhan kalkun alueella on pieniä kerrostaloja ja pientaloaluetta. On kivaa ja rauhallista aluetta asua.
 
Kalkussa on tullut asusteltua pari vuotta (vanhan Kalkun puolella). Kaupan seutuvilla on lähinnä pientaloja ja on rauhallista aluetta. Hyvät ulkoilumaastot, kaupasta saa perustarvikkeet ja reilun parin kilometrin päässä Tesomalla on iso ostoskeskus. Kalkku on paljon rauhallisempaa aluetta kuin Tesoma eli mieluummin asustelemme täällä. Myös koulu ja päiväkoti löytyy. Bussitkin kulkevat suht hyvin keskustaan.
 

Similar threads

Yhteistyössä