Mua ottaa mies päähän yhä enemmän. Vitsi kun sen pitäis nyt jaksaa ottaa isompaa roolia, ja entistä enemmän sitoutua perheeseen ja kotiin, niin tolla suurin murhe on vaan se, pääseekö hän varmasti joka päivä luistelemaan. :headwall: Tuntuu, ettei se ota yhtään huomioon tätä mun olotilaa, saati sitten sitä, että meille syntyy kohta toinen lapsi. Mies tuntuu elävän pikemminkin jotain uudelleen herännyttä poikakauttaan. :|
Oikeesti mua melkein ottaa päähän, että se on itsestäänselvästi lähdössä mukaan synnytykseen. Kuka on sanonut, että mä edes haluan sitä sinne? Mä en jaksa edes olla vihainen, on vaan surullinen olo.
Toinen asia mikä ottaa päähän, on se, että mies ja melkein kaikki sen sukulaiset tuntuu ainakin jossain määrin olevan sitä mieltä, että esikoinen jää nyt sit jotenkin ihan suunnattomasti paitsi kaikesta, kun otan sen pois hoidosta. Siis hän on 2 v 4 kk! Itse en voi ymmärtää, mun mielestä on aivan itsestäänselvää, että äidin luona on paras. Paha mieli tulee, jos he ajattelevat, et esikolla on kotona mun kanssa tylsää ja virikkeetöntä. Kauhea painostus sit miehen taholta et pitää harrastaa kaikkea jne. No olishan se kivaa, mut ehkä muutakin tekemistä tässä alkuun kuin alkaa heti ravata vauvan ja esikoisen kanssa jossain jumpissa, ja muutenkin se on mun mielestä sit MUN asia, mies ei oo äitiyslomalla, joten turha alkaa huutelemaan.
Tiiättekö mulla on vaan paha mieli. Odotin tätä äitiyslomaa ja tulevaa vuotta 2-lapsisena perheenä niin innoissani, ja nyt musta tuntuu vähän siltä, et yksinäni saan luultavasti kaiken hoitaa ja muhun kohdistetaan vaan kaikenmaailman paineita, ihan niin kuin en olis tarpeeksi hyvä äiti. :'(