***TAMMIVAUVAT*** Kesäkuussa

Voi valtava, miten hienon pinon Enie on saanut aikaiseksi! Kiitos ja kumarrus!!! :hug:

Kävin viime viikon alussa varhaisultrassa ja lääkäri oli enemmän kuin skeptinen tämän raskauden suhteen. Koska plussa tuli kp 55 (tai jtn sinnepäin) ja ultrassa näkyi viime viikolla ainoastaan paksuuntunutta kohdunkalvoa ja raskauspussi oli lääkäri melkein varma että sikiö ei kehity vaan kesken menee. Tilanne vastasi rv 5 tilannetta. Tää lääkäri ei toisaalta tiedä, että eka lapsi sai samalla tavalla alkunsa ja hedelmöittyminen tapahtui myös tosi myöhään (kp 50+). Nyt huomenna viikko tästä ultrasta eikä vielä mitään keskenmeno-oireita. Katsotaan nyt kuinka käy. Luulen, että tyydyn ottamaan vastaan mitä tulee, enkä mene enää uuteen ultraan. Eilen tuli ekaa kertaa oksut ja tää aamu alkoi kuin pahimmassa krapulassa :x Toki tuulimunaraskaudessakin raskausoireet voivat vissiin olla erittäin voimakkaat, nyt tosin tuntuu enemmän "todelta" kun paha olo ja kuvotus tulivat kuvioihin. Jos tää nyt on ihan normisti etenevä raskaus on huomenna viikkoja siis 6+0. Eka neuvolakin on vasta 25.6.

Olo ei vielä ole kumpaakaan, ei tyttö- eikä poikaoloa. Jotenkin mulla on silti ollut aina sellainen olo, että kaks tyttöä tulen saamaan. Katsotaan yllätynkö! ;) Esikosta povattiin vielä rakenneultrassa poikaa, mutta synnytyssalissa vaihtui pikkuiseksi tytöksi :heart: Nyt en usko mitään mitä sanotaan ennenkuin itse näen! :kieh:
 
Huh hellettä! Lähes koko päivä nautittu ihanasta kelistä pihalla.

Synnytyksistä: mulla ekassa synnytyksessä jouduttiin turvautumaan imukuppiin vauvan sydänäänten laskiessa, kivunlievityksenä petidiini ja ilokaasu. Toka synnytys jouduttiin käynnistään mun kohonneen verenpaineen ja vauvan pienen painon takia, kivunlievityksenä ilokaasu ja kohdunkaulan puudute. Kammoa ei kummastakaan ole jääny vaikka tottakai kipeää tekivät.

Huomenna aattelin soitella neuvolaan ja varailla ekaa aikaa kun ei terkkareiden lomista tiedä. Vähän on ällötysoloa ollut ilmassa, ehkä vähän enemmän kuin aiemmilla kerroilla, onneksi ei kuitenkaan oo tarvinu pönttöä halailla...

Mukavaa viikkoa kaikille!! =)
 
Kiitos enie =) ! Synnäriksi voit laittaa kättäri..

Tää mamikka koittaa saada viimeisen yövuoron plakkariin ja huimat kaks vapaata ois ;)
Vointi ollut tänään tosi huono..turvottaa niin masua ettei mikään vaate mahdu päälle.. ja huono olo on -söit tai olit syömättä :$

Onks teillä aijemmin jo synnyttäneillä ollu alusta alkaen tyttö/poika olo, ja miten te sen tunnistatte? Meillä mies hehkuttaa ja puhuu koko ajan pojasta..oishan se ihana :heart: mut kunhan on terve.... ja kunhan tää nyt ois edes oikeassa paikassa kasvamassa... Ens viikolla ois eka ultra (ilmeisesti varhais sellainen..missä ne tsekkaa onks kaikki ok kun oli se kohdunulkopuolinen ) . Neuvolassa kävin viime perjantaina ekaa kertaa.. Ihanaa kun on mukava neuvolatäti :)

Menis nyt vaan aika nopeammin et tietäs et on kaikki hyvin.. :)

iiris ja pojutsu ( ?! ) 6+3
 
Huomenta! Aamu alkoi ellotuksella. Ensimmäistä kertaa kävi niin etten pystynyt juomaan kun puoli kuppia kahvia. Oikeastaan tää ällötys alko eilen illalla ja jatkui samanmoisena aamulla. Yökännyt olen, mutta en oksentanut. Harmittaa vähän se eilinen ällötys kun olis ollut isukin kanssa hempeilyä tiedossa... :ashamed: Se on vähän jäänyt vähemmälle taas viime aikoina. Eilen juteltiin siitä taas ja todettiin että kaikki energia menee noihin lasten kasvatukseen. No onneksi meillä on tuota rakkautta muutenkin ettei tarvi velvollisuudentunnosta harrastella. Harrastetaan taas sitten kun siltä tuntuu. :heart:

No joo. Taas pitäs alkaa töitä paiskimaan ja saa nähdä mitä päivä taas tuo tullessaan. Tytötkin menee tänään taas hoitoon (olivat viikon kipeenä) ja isukki tekee lomallansa vähän töitäkin. Saa ne sitten vapaana myöhemmin.

Viikon päästä olis sitten se ultra! :eek: Mitähän siellä näkyy?

Laitatko Enie mulle sen LA:n avoimeksi vielä? Kiitos! :wave:
 
Huomenia kaikille! :wave:
Täällä aamu alkoi kanssa yökötyksellä.Ja töihin pitäis muka mennä tällaisena :whistle: . Ei onnaa. Mahakin tuntuu et ois ihan sekaisin. :eek: Me vieteltiin viikonloppuna esikoisen synttäreitä. Kahtena päivänä. :LOL: Tuli lahjoja paaaljon!=) Oli ihan pää pyörällä et miks saa lahjoja. (1-vuotis synttärit) :heart: Oli kyllä tosi kuuma viikonloppu. Otettii mökillä eilen aurinkoa ja paistettii makkaraa.
Mua jännittää ihan mielettömästi koska postiluukust rapsahtaa kutsu ultraa. :heart: Me ei varmaa haluta tietää kumpi silet tulee vasta sit kun syntyy. Esikoisen kohdalla haluttii tietää. :) Maha on kyl aika iso et siel voi olla poika tai kaksoset :LOL: Tyttöä kun odotin niin maha oli hento ja pieni.
Juu mutta nyt täytyy alkaa huilii... ihan kauhee olo. :$
Tsau!!
KiaralA+ Kitty :heart:
 
Pikasesti tulin kertomaan vaan että POKS 6+0 :heart:
Ihanaa kuinka aika menee nopeesti :)

Yöllä oksennus taas tuli kun siivosin esikoisen sänkyä kun oli vahinkopissat päässyt.. :/

Särkeekö teillä muilla jalat? Mulla on koko ajan ihan turvoksissa ja särkee.. :(
 
Huomenta!

Mä käyn tänään kokeilemassa sitä töiden tekoa :D Kovasti toivon, että lähtisi sujumaan niin ei tarvitsisi enempää olla pois! Etovaa oloa on ollut tämä aamu, mutta nyt alkaa onneksi mennä jo ohi.. Koitan vaikka töissä pitää pieniä taukoja välillä, jos se auttaisi tuohon pahoinvointiin. Mietityttää vaan että miten jaksan olla iltavuoron, kun se väsymys iskee aina tuossa kuuden aikoihin. Voi olla että joku nukahtaa tänään töihin :D

Lumi ja Lilliputti 8+6
 
Huomenta ! Ja Enielle kiitos uudesta pinosta ! :)

Olipa mukava viikonloppu, ihanat ilmat. Tuli kerrottua mun vanhemmille, siskoille, kummitädille ja isovanhemmille, kyllähän ne jo epäili kun en mitään alkoholia ottanu.. ;) Kylläpä olivat kaikki innoissaan, mun vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi. Toiselle siskolle kerrottiin niin että kysyttiin että haluaisko ruveta kummiks tossa tammikuussa. Olipa aika hölmistynyt ilme.. ;)

Nyt on tosi huono olo, väkisin joutu aamupalaleivät nieleskelemää, meinaa väkisin tulla ylöspäin..jösses.

NiiZ ja pallero 7+1 ! :heart:
 
Kiitos Enielle uudesta hienosta pinosta.

Tervetuloa uusille ja onnea plussasta :wave:

Niinuska05 mulla särkee ja eilen illal hyvä et kävelee enää pääsin ku oli jalkapohjat ihan tulessa :( jalkakylpyä sit illalla otin ja hieman helpotti :)

Mun yks lapseton kaveri,joka saanu muutaman km:n totes tos yks päivä,et ku hänen tekee niin pahaa kattoo muita jotka on raskaana :/ kiva sille sit joskus kertoo tästä ku tietää et on taas isku vasten kasvoja :( ei sit varmaa olla pitkää aikaa tekemisis :( toivottavast heilläkin nyt tärppäis ja jaksais pysyä mukana loppuun asti,ni päästäis yhes nauttimaan odotusajasta.

Mulla kadonnut se pienikin kuvotus,nyt ei enää muita oireita ku väsymys ja armoton turvotus,no toivottavasti masussa kaikki kuitenkin ok!
Joku kävi eilen kärventymäs ihan kunnolla,aurinkorasvaa olin menos ostamaa,mut ei mulle kukaa ollu kertonu et eilen oli helluntai eikä kaupat oo auki,prkl.Oli kyllä liikennettä kauppojen eessä,et en ollu ainoo.

Niizistä taisin nähdä viime yönä unta et tiedän kuka oot,mut enpäs muista enää
:whistle:

Kujis ja möhkis 5+3
 
Jaaha. Täällä on sitte ensimmäisen kerran halailtu pönttöä.. Huhhuh. :$

Ainii täält tulee taas tyhmä kysymys.. :ashamed: Ku makaa selällää, ja kattoo tota pientä pömppömahaa tossa, ni näyttää ihan siltä ku sydän hakkais siellä, pomppii sillee jännästi, ja kun kokeilee ni sen tuntee kans. Mies näkee ja tuntee sen kanssa, et en kyllä kuvittele sitä. Mut onks se mun oma sydän mikä on siirtyny sinne pomppimaa, eihän sitä nyt vauvan sydäntä siellä voi tuntee tollee.. :eek: On ihan hassunnäköstä.. Tosin toi maha tuntuu jo niin isolta muutenki et rupesin epäilee et joko täälläki on tuplat tai sit oon pidemmällä ku mitä luulen.. :p
 
Moikka kaikille, vitsit, olen ollut ihan nettipimennossa ja pitkään!!

Kauheesti meitä on, voi vehje!!!VAU!!Ja lisää kaksosiakin tulossa :heart:

Täällä alkaa pikkuhiljaa (ehkä) pahin oksentelu helpottamaan, viime viikon oksensin joka päivä ja vielä eilenkin iltapäivällä, mutta omasta mielestäni olen kyllä selvinnyt hirmu vähällä!Kävin kontrolliultrassa vielä viime torstaina, silloin oli 8+3 ja sielä ne kaksi papua köllötteli, mittaa taisi molemmilla olla 1,98 cm!Hah! :) Ja laskettuaika muuten siirtyi, nyt se on 3.1.09.

Onkohan ihan normia, että näillä viikoilla olo rupeaa helpottamaan, nyt siis 9+0 mulla.

Tietysti heti skeptinen minä nostaa päätään ja tulee väkisinkin aateltua, että onkohan kaikki hyvin...

No, ihanaa kesäpäivää kaikille ja voikaahan hyvin!
 
Onko kukaan kokeillut niitä pahoinvointirannekkeita ja onko ollut apua? Olo on ihan hirvee... Onneks esikoisella on joku superpäikkärikausi menossa ja nukkuu tosi hyviä unia ni saa itse levätä.

Niiz, miulla ainakin tuntuu oma pulssi mahassa, siellä on niin isoja verisuonia joten siksi tuntuu ja näkyykin. Vauvan sydämen lyönnit erottaa sitten aikanaan siitä että on tuplasti nopeampi rytmi. Neuvolassakin kun dopplerilla kuunnellaan sydämen ääniä niin joskus kuuluu ensin omat ennen kuin vauvan sijainti löytyy.

Naps 6+5
 
Kujakatit Mie tahattoman lapsettomuuden ja hoidot kokeneena, neuvoisin sinua kertomaan kaverillesi raskaudesta samaan aikaan kuin muillekin. Ja miellellään kasvotusten. Mikään ei ole niin inhottavaa, kuin kuulla viimeisenä vahingossa ystävän raskaudesta, kun ei haluttu pahoittaa mieltä tms :headwall: Se miten raskausuutisen ottaa vastaan, riippuu paljon siitäkin miten sinut on lapsettomuutensa kanssa. Missä vaiheessa on sen asian käsittelyssä. Tahaton lapsettomuus on yhtä suurta surutyötä, toisten raskautumiset tuo aina esiin oman epäonnistumisen ja 'viallisuuden'. Loppujen lopuksi muiden raskautumiset ei ärsytä, vaan se ettei itse saa kokea sitä. Tosin raskauden edetessä ei kauheasti kannata lapsettomalle puhua raskaudesta, ellei tämä itse ota asiaa puheeksi. Ei sinun raskautumisesi automaattisesti tarkoita välien katkeamista.
 
Hempukka123 Itselläni myös tänään 9+0 ja melko oireetonta ollut jo lähes viikon. Perjantaina kävin ultrassa ja kaikki oli hyvin että kai tää oireettomuus ihan normaalia on...nautitaan!!!! Huomasin muuten eilen että mulla menee alavatsa ihan kivikovaks esim. pidemmän kävelyn jälkeen eli hieman supistustunnetta, ei kuitenkaan kipeää käy.

Mukavaa päivää kaikille!!
 
Edyta, Valpuri ja Miminen Tervetuloa mukaan porukkaan ja onnittelut plussauksesta :flower:

ON: Eilen oli sitten migreeni päivä joka alkoi jo lauantaina siellä lakkiaisjuhlissa kun oli niin kuuma.
Nyt toistaiseksi tuntuu vähän paremmalta sen osalta, mutta onneksi tuo väsy ja huono olo sitten kuittaa sen, että ei varmaan mitään jaksa tehdä tänäänkään.
Kävin taas aamulla vaakalla ja ei ole painoa tullut yhtään vieläkään lisää. Tietysti hyvähän se vain on, mutta kyllä tuo mahan ulkopuoto on hiukkasen muuttunut. Ja eihän ne masuasukit vielä paljoa lisäpainoa edes saakkaan aikaiseksi =)

Oikein aurinkoista maanantaita ja kesäkuun ekaa päivää kaikille :heart:
 
Moikka kaikki.
Merkkailen vaan pikaseen, kaamee olo ja väsymys, eiä tuo lämpö ulkona auta yhtään. :ashamed:

Palaillaan paremmalla ajalla.



Ainiin, onnea uusille ja kiitos enie hienosta sivusta taas!

Huomenna ultra :heart:
 
heippa!! :wave:

viikonlopun juhlat vietetty, kylläpä olinki väsynyt ku kotiuduttiin, makasin vaan jalat pystyssä sohvalla :p tänään ei ole ollu paha olo, muutamana aamuna vahvaakin öklötystä ollut :$ mutta oksulle en ole vielä joutunu.

en ole vielä ostanu mitään 'oikeita' raskausajan vitamiineja, olen syöny tuollaisia opti tabseja, löyty kaapista :D

perjantaina sitten se eka neuvola, jännittää :D voikun kaikki olis vaan hyvin. eiköhän =) tosi jännä saada tietää missä sitä oikeen mennään ;) kuhan vaan tuo mies pääsis mukaan sinne, sehän on armeijassa ja anoo kyllä vapaaksi tuota päivää, saas nähä miten käy =) sille olis kyllä tosi tärkeetä päästä mukaan, on se sen verran innossaan tästä meidän tulevasta vauvelista :LOL:
 
Heipat täältäki!
Oon ollut aika laiska palstailija, kun palasin töihin 1,5 viikkoo sitten (edelliseltä äippälomalta :D ) eikä täällä vielä viiti vierailla vauvasivuilla, sitten vasta kun työkaverit tietää raskaudesta. Kotona on taas mennyt aika hyvin nopeaan lasten ja miehen kanssa.

Synnytyskokemuksia ootte vertailleet. Mulla on kaksi aika erilaista synnytystä takana. Esikoinen syntyi rv 40+4 piiiiiiitkän kaavan mukaan. Säännölliset supparit alkoi joskus 5 aikaan yöllä, mut siitä meni vielä 25 tuntia, ennenkuin pääsin ponnistaa! 2 yötä valvottuani, mitään mistään tietämättömänä ensisynnyttäjänä ja siis rättiväsyneenä ei se ponnistaminenkaan meinannut sujua, 1t 15min meni, imukupistakin jo puhuttiin, kunnes pienen leikkaushaavan jälkeen poika vihdoin syntyi maailmaan, synnytyksen kokonaiskesto 26,5tuntia! Ja siis koko ajan supparit 1-2min välein...
Toinen lapsi syntyi sit rv 41+4. Mulle oli jo varattu käynnistysaika ja oltiin kyläilee vieraalla paikkakunnalla kun taas klo 5 yöllä alkoi tapahtua (se on vissiin mulle joku maaginen aika ;) ). Silloin meni lapsivedet. Alkuun ei edes tullut suppareita ja ajatuksena olikin ajaa n.2tunnin matka kotisairaalaan synnyttää. Vaan matkalla näytille sen paikkakunnan sairaalaan supparit alkoivat, samantien 1min välein, eikä enää ollut kyllä mitään toivoa ehtiä kotisairaalaan... sairaalassa pääsin samantien synnytyssaliin ja jotain 3,5t lapsivesien menosta sain alkaa ponnistaa, nyt siinä meni aikaa vain 11min. Koko synnytyksen kesto n.3t 45min! Eli kun yleensä sanotaan, et synnytysaika puolittuu, ni mulla kyllä jäi vain murto-osaan! Kakkosen synnytys oli maailman helpoin ja kivuttomin, pelkkä ilokaasu lievityksenä, ei ollenkaan repeämiä tai leikkaushaavoja (vaikka vauva 4kg!). Ei mulla mitään traumoja jääny ekasta synnytyksestään, vaik se noin kauan kestikin, ei sen puoleen. Mut tottakai haluun jatkossakin vähän lyhyemmän kaavan mukaan...

Nykyisistä oireista taas, lähinnä etovaa oloa aamuisin/aamupäivisin, väsymystä, nälkää ja janoa. Miehen mielestä rinnat on kasvaneet, mut enpä tiiä... niin joo, ja miehen kauhuks seksihalut on ihan kadoksissa :( jospa ne sieltä vielä löytyisivät...

Huomenna on eka neuvola. Tavallaan turha käyntihän se vielä on, kun ei vielä voi kuunnella sydänääniä tai saa muutenkaan vielä mitään konkreettista todistetta siitä, että tuolla massussa todella on elämää! Mut eiköhän huomenna varata se eka (ja täällä ainoa ilmainen) ultra, et saanpa jonkin päivämäärän, mitä odottaa =) .

Viikoissa oon jo mennyt sekaisin, joko mulla muka oikeesti on jo 7+5?!! Tää kun on tavallaan aika yllätysraskaus, hyvä että oon vielä ees ehtinyt sisäistää, et oon oikeesti raskaana... ja tähän lukemaan siis päädyin pienoisen pohdinnan ja kalenteriin vilkuilun jälkeen :). Neuvolan mukaan (puhelimessa) LA ois jo 12.1. mut luulen, et tuo 15.1. on lähempänä oikeaa, tai ultrassa varmaan siirtyy pidemmälle vielä... (jätettiin ehkäisy niin myöhään pois, ettei tirriäinen millään voi vielä olla 7+5)

Tää taitaa nyt siirtyy lukee vielä toukokuun ketjua, kun siellä on sivukaupalla lukemattomia viestejä. Sori tää omanapaisuus!

Hemuli
 
moi kaikille!
Joo TASAN samalla päivällä mennään kuin hempukka123... esikoinen vaan mulla tuloillaan. EI OLE OIREITA ollut oikeastaan viime tiistain jälkeen.. ihan ohutta vuotoa, RUSKEAA, oli koko viime viikon, mahdollisesti vissiin ruskuaispussista johtuvaa, kun se sit viimeviikon aikana on kadonnut! ainakin kaikkien netístä saamieni tietojen mukaan =) Rinnat kyllä mega arat, varsinkin nukkuessa... pää kipeä ja auringossa ei jaksa olla yhtään. Et kai tää normaalia on. Np ultra vasta kolmen viikon päästä. Jaksais nyt vaan odottaa sinne asti..
Tarroja kaikille... :flower: :hug:
 
SEE
UUSI ODOTTAJA ILMOITTAUTUU

Eli tänään varhaisultrassa käyty ja Rv 9+1 meneillään laskettu aika olisi 3.1.2010, Ultrassa käyty koska mulla ei ollut hajuakaan miten pitkällä raskaus oli.

Taustaa: Meillä on ennestään 1v 3kk poika joka saanut alkuunsa usean vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen ja nyt tämä kakkonen siis oikein YLLÄTYS -luomu lapsi!!, Mutta ihana yllätys! Ehkäisty ei olla koska raskaaksi ei pitäisi luomuna tulla ja toinen lapsi on kuitenkin ollut haaveissa ja tarkoituksena oli syksyllä lähteä hoitoihin. Mutta näin iloisesti meille kävi.

Hoitovapaalla olen esikoisesta ja tarkoitus oli ollakin vielä syksyyn 2010 asti, nyt sitten pikkasen kauemmin :LOL:

Oireita on ollut vaikka muille jakaa ja juuri noista oireista tajusin tehdä testin jonka tein 4 viikkoa sitten. Nyt pahoinvointi hieman alkanut helpottamaan.

Eli jos joku näppärä/ahkera viitsisi laittaa mut kanssa tonne etusivun listaan
Nimimerkki SEE ... ikä 29v.. synnäri KOKS... toinen lapsi. ja laskettu aika 3.1
 
Kai sitä uskaltaa jo tänne pinoutua :D
Neljäs olisi tulossa ja ikää mulla 25v. Naistenklinikalle menossa sit synnyttää. Laskettu aika olis 31.1, päivää ennenkuin kuopus täyttäs 2v :D

mulish ja pallo 5+1
 
tammikuun4 samoilla vkoilla mennään ja mulla myös ollut ruskeaa vuotoa viime vkolta lähtien, edelleenkin vähän tulee. Kävin siis ultrassakin tuon takia kun meinasin hulluks huolesta tulla mutta kaikki oli hyvin. Eli epäilisit ruskuaispussista johtuvan? Mulla se on ollu sellasta vähän limamaista ja välillä tullut ihan pienen pieniä viiruja jotka venyy :x sori tää yksityiskohtaisuus mutta kiinnostais tietää onko sulla ollu saman tyylistä?
 

Yhteistyössä