Aargh, luulin ettei miehen flunssa tartu muhun kun ei viikossa sitä tehnyt, mutta kun toissapäivänä vähän kylmetyin koirien maastotreenien aikana niin johan iski samantien Olo on ihan järkyttävä, nenässä ei liiku ilma lainkaan, vuotaa vaan solkenaan ja silmät ihan punaiset ja vuotavat ja päätäkin särkee. Viime yönä jouduin muuttamaan sohvalle kun en vaakatasossa pystynyt nukkumaan. Enpä olisi tällaista enää viimeisille viikoille toivonut, täytyy toivoa ettei jälkitautina tulisi ihan hirveää yskää.
Raskauden puolesta olo muuten ok, iltaisin alkaa kerätä turvotusta jalkateriin ja sen myötä pientä särkyä jalkapohjiin, mutta kaipa se on normaalia näillä viikoilla.
Raskauden puolesta olo muuten ok, iltaisin alkaa kerätä turvotusta jalkateriin ja sen myötä pientä särkyä jalkapohjiin, mutta kaipa se on normaalia näillä viikoilla.