~*~ Tammikuun Vauvat 2012 marraskuussa ~*~

Heips

Juuri kun sitä hikkaa kyselin, niin eiköhän tämä sitten eilen hikotellut pitkään :) Niin sitä vain huolestuu.
Hassusti myös tuntuu, että kohdunsuu olis auennut, en vain ihan täysin varma ole. Aiemmin ihan sormenpään kokoinen pikkureikä tuntunut, nyt siihen menee kaksi sormea.. Voiskohan se olla auki? Toinen neuvolalääkärikäynti on vasta 22pv joulukuuta ja seuraava neuvola tammikuussa.. Suppareita on kanssa ollut, mutta ei semmoisia, että laitokselle lähtisi. Kai sitä pitää alkaa pakkaamaan jo sairaalakassia ja laittaa huonetta jne. :)

Huimasti teillä on jo viikkoja, monikohan synnyttää joulukuussa? :) Tuntuu, että itsellä vielä aikaa, vaikka lähellähän tuo jo on.

Äitiyspakkauksen avasin eilen, pikkasen on muuttunut. Kestoliivinsuojia oli yksi pari, ajattelin jos niitä tekisi itse lisää. Kellään hvyiä vinkkejä? Hammasharja oli mielestäni huonompi kuin edellisessä pakkauksessa ja ihme kyllä liukkari puuttui kokonaan, vaikkei sille nyt tarvetta olekaan :) Tyytyväinen tuohon pakettiin silti.

Esikoisen aikaan nousi maito todella kauan ennen synnytystä, joten meillä pikkusella ei ollut sen suhteen ongelmaa ja lisää ne paisui vielä parin päivän päästä. Saa taas varata paria kokoa isommat imetysliivit :D Hassusti ei myöskään ole maidontulo tässä välissä laskenut ollenkaan, vaikka esikoinen on jo päälle vuoden.

tsemppiä tatomiralle huomista varten :)

Meillä tais mennä synnärillä esikoisen kanssa niin, että hetkeksi sain sen tohon rinnalle, kun katkaisivat isän kanssa napanuoran, vaavi mitattiin ja punnittiin, isä pesi ja samalla minulle laitettiin tikkejä ja tietenkin ennen sitä istukka poistui. Sain vaavin rinnalle syömään, pääsin suihkuun, isä meni tekemään evästä ja sitten siirryttiin jo huoneeseen. Neiti syntyi iltakahdeksan jälkeen ja yhdentoista aikaan oltiin omassa huoneessa. Epiduraalin vuoksi en voinut pissata, joten sain lääkettä kera konjakin.. Yöks. Luulin sitä omenamehuksi :ashamed:

Hyviä vointeja kaikille :)
 
Ninnatar Sektioon menee kaikenkaikkiaan aikaa n. 30-45 min. Hätäsektiossa mennään saliin heti, äiti nukutetaan ja leikkaus aloitetaan heti, kun äiti nukkuu. Viilto tehdään pystysuuntaan, kun se on nopeampi. Muksu on ulkona varmaan parissa minuutissa. Kiireellisessä sektiossa mennään myös melko nopeasti saliin, mutta välitöntä hengenhätää ei ole, joten yleensä ehtii puuduttamaan. Suunnitellussa sektiossa onkin sitten hyvin aikaa. Tosin kiireellisessä ja suunnitellussa sektiossakin vauva on ulkona muutamassa minuutissa. Siihen istukan irrottamiseen, kohdun kuivaamiseen ja kaikenlaiseen parsimiseen se aika suurimmaksi osaksi menee. Kiireellisessä ja suunnitellussa sektiossa viilto tehdään usein alas poikittain; se on vähän hitaampi, mutta kosmeettisesti ehkä kivempi. Sillä aikaa kun äitiä kursitaan kokoon, vauvan tarkastaa yleensä lastenlääkäri.
Mä ainakin näin vaan vilaukselta tyttäreni sektion jälkeen ja sitten hän lähti isänsä kanssa takaisin synnytyssaliin. Heräämössäkin köllöttelin monta tuntia, ennenkuin sain vauvan syliin hetkeksi siellä.

(.) Mulla on tänään ensimmäinen äitiyslomapäivä. Tuntui kyllä mukavalta jäädä pois töistä; se alkoi olla fyysisesti jo aika raskasta, vaikkei mitään supistuksia tms. ollutkaan. Tosin pitää käydä tänään vielä vähän pullaa viemässä töihin ja palauttamassa avaimia ym.

Ihan kummallinen marraskuun loppu, vettä sataa ja +6 astetta. Tuleekohan jouluksikaan lunta!?!

Carcas ja kaveri 34+4
 
Hei mä ehdin nyt vaan ihan pikaiseen päivittämään meidän tilannetta. Neuvolassa käytiin kuuntelemassa taas pikkusta, ja tälläkertaa olikin ihan normaali 142 syke joten kaikki siis kunnossa. Viimeksi ollut kai sitten joku älytön jumppaus vaan menossa... tosin neuvolan tädille kun sanoin että olin juonut maanantaina ennen neuvolaa monta mukia kaakaota niin tuli vaan kommentti että eipä sitten ihme jos oli vaavilla jumppa menossa. Kaakaossakin kun on jotain piristävää ainetta, ja sitten tietty sokeriakin. Että sellasta... Mutta nyt kaikki siis kuitenkin kunnossa :)

Synnytyksestä ootte puhunu... mä oon tähän asti lähinnä ollu ajattelematta koko asiaa mutta olisi varmaan aika alkaa ajatella. Neuvolastakin saatiin sellainen esitietolomake mikä pitäis tässä nyt sitten täytellä neuvolakortin liitteeksi. Nimivaihtoehtojakin pitäs miettiä... ja puudutuksia ja kaikkea. En minä osaa! tuntuu että oon ihan pihalla vaihtoehdoistakin, vaikka oon yrittäny niistä lukea ja tutustua ja keskustella tuttujen äitien kanssa. Neuvolassa varmaan seuraavalla kerralla sitten jutellaan niistäkin jos muistan asiasta kysyä.

Mimsy & Mini 32 POKS
 
Heippa naiset!

Vieläkö mahdun ja ehdin mukaan teidän ketjuun?? Mulla on laskettu aika tammikuun 19. päivä ja toista odotellaan :) Nyt asun taas Helsingissä, asuin tossa välissä vuoden Kotkan lähellä mutta nyt siis taas täällä ja synnytyspaikkana naistenklinikka. Mulla on insuliinihoitoinen raskausdiabetes, kuten oli esikoisestakin viitisen vuotta sitten eli esiskoiseni ja tuleva isoveli on siis nyt 4,5 vee ikiliikkuja nimeltään Akseli <3

Raskaus on mennyt TODELLA HYVIN tähän saakka, nyt alkaa olemaan unettomia öitä närästyksen yms. oireiden takia mutta onneksi ollaan KIRKKAASTI voiton puolella! Esim. paino mulla on pudonnut tän raskauden aikana yli 10 kiloa ja siihen olen enemmän kun tyytyväinen, erikoislääkärikin sanoi että ei ole ollut haitaksi vauvalle millään tavalla, vaikuttanut vain sokereihin myönteisesti. Vauva on kasvanut ihan normaalisti ja huomenna olisi taas kontrolli ultra :) Ne kyttää pikkuisen kasvua kovin tarkasti noitten sokereitten takia, siksi mulla on ultra ainakin kerran kuussa ja hyvä on että kyttäävät, olen siitä kovin kiitollinen <3

Täällä monella jo huimia viikkoja, ajatelkaa! Viimeisiä viedään, kohta on jo nyytit sylissä <3 Tsemppiä meille kaikille vikoihin viikkoihin ja voimia tän kaamoksen keskellä! Onneksi nyt ihmisillä alkaa olemaan noita jouluvaloja jo niin paljon että se tuo vähän inhimmillisyyttä tähän synkkyyteen :) Mukavaa viikkoa kaikille Tammimammoille ja masuille!

Terkuin: - Emunainen ja Pikkiriikkinen RV 32+6 -
 
Hei Mimsy. Ei sitä synnytystä kannata liikaa suunnitella ja miettiä, ei se kuitenkaan mene niinkuin tahtoo :) Minäkin esikoisen kanssa tuumasin, että menee sitten miten menee, mitä sitä turhaa suunnittelemaan. Suosittelen puoli-istuvaa synnytysasentoa, saa hyvin otettua jaloista tukea jne. Itsellä ainakin toimi todella hyvin ja samoin olis tän toisenkin kanssa tarkotus mennä. Ja hengitys on tosi tärkeä juttu.
Meinasin ensin, että olisin luomuna synnyttänyt, mutta ei onnistunut, kun supistukset ei olleet tarpeeksi voimakkaita, vaikka olin 6cm jo auki ja poltot päällä, sain vauhtitippaa ja otin sitten epiduraalin, se auttoi, tunnissa vai oliko vajaassa parissa aukesi kokonaan ja sitten olikin neiti jo ulkona.

Hei emunainen :wave: Harvoin kuulee, että paino tippuu raskausaikana, varsinkin tuommoisia määriä. Tätä kun on lukenut, niin yllättävän monelle on tuo raskausajan diabetes. Onko sen suhteen kukaan joutumassa synnyttämään aiemmin?
 
Heippa kaikille!

Ninnatarille piti tulla kommentoimaan, että kysyt hyviä kysymyksiä, jotka askartavat mieltä täälläkin näin ensikertalaisena. Itse ei ole vaan saanut aikaiseksi kysellä =)

Me käytiin synnytysvalmennuksessa lauantaina ja jotenkin oli huvittavaa kun oli monta muutakin pallomahaa yhtäaikaa paikalla. Mies on matkinut mun kävelyä kotona, mut ei sit siellä uskaltanu vaikka selvästi mieli teki. Olisi voinut tulla sanomista :D Muuten tykkäsin kyllä, että pääsi tutustumaan tiloihin ja käytäntöihin ja käytiin synnytykseen liittyviä asioita läpi. Itse en haluaisi olla sairaalassa hirmu monta päivää kun olen tosi huono nukkumaan vieraissa paikoissa, mut katsotaan nyt miten siinä käy. Kunhan lapsella on kaikki hyvin ja imetys lähtee sujumaan jollakin tapaa. Olen tosin nähnyt nyt usein unta, jossa vauvaa on syntynyt ja imee hyvin rintaa. Toivotaan, että on enneuni :)

Kävin tänään nlalääkärillä, koska parina viime viikkona on ruvennut supistelemaan ja terkkari halusi varmistaa, että kaikki kunnossa. Minähän en siis pääse synnytystapa-arvioon, kun muuten mennyt hyvin ja lapsi on ollut hyvin keskikäyrällä. Noh, käynnin tulos oli, että kohdunkaula pehmeä mut ei osannut sanoa mitään pituudesta, kun oli niin takana?! Sanoi kyllä, että lapsen pää tuntuu jo selkeesti vaikkei olekaan vielä kiinnittynyt. Oli kyllä turha käynti, 5 minsaa meni ja lopputuloksena vaan sf-mitta, joka lääkärin mittaamana pompasi kultaiselta keskitieltä yläkäyrän yli :O Terkka kävi vielä ihan erikseen kysymässä lääkäriltä tästä, mut asia kuulemma ok. Seuraava nla-aika ensiviikolla, niin katsotaan vieläkö hurja kasvu jatkuu. Masu on kyllä selkeästi ottanut kunnon kasvuspurtin ja mieskin sanoo, että vasta nyt näyttää että olen kunnolla raskaana :)

Oletteko muuten huomanneet, että maha alkaa olla sen verran tiellä että mitään ei voi tehdä ilman ähkimistä?! Varsinkin autoon meno ja poistulo ei onnistu ilman kunnon ähkintää..Mahdan olla hauskaa katsottavaa kaupan parkkipaikalla ahtautuessa autoon :LOL:

Ja huomenna jo joulukuu, miten tää aika menee niin nopeesti?
 

Yhteistyössä