Oi onnea
Annelskille!
Meri, nuo syntymäkortit kuulostaa ihanilta! Me ei oikeastaan ajateltu ensin edes ilmotella mitenkään sen kummemin vauvan syntymästä, kun ihan vaan omille perheille ja sitten ystäville. Muutama sometaidoton tohelo sitten meni kirjottelemaan meidän kummankin fb-seinille vauvaonnitteluja
niin se nyt meni vähän reisille. Laitettiin sitten vaan ytimekkäästi, että meistä tuli poikavauvan vanhemmat, ja thät's it. Ei tosiaan oltu koko raskaudesta tms pidetty mitään ääntä naamakirjassa.
Mutta omasta synnytyksestä:
4.1 (40+4) oli vielä ihan normaali olo suurimman osan päivästä. Tuskailin verokorttiasioiden parissa vailla aavistustakaan, että lapsi syntyis ennen ens viikkoa. No illasta sitten asetuin sohvalle, kun yhtäkkiä 19:20 tuli olo, että nyt jotain holahti housuihin. Pomppasin sitten melko vauhdilla pystyyn ja vessaan päästyä oli housutkin melkein nilkkoja myöten märkänä. Siinä sitten huutelin miehelle, "nyt meni muuten lapsivedet", mies teki vielä töitä kotoa käsin siinä vaiheessa ja menikin vähän paniikkiin
Soittelin sitten Jorviin jatko-ohjeita, ja sieltä sanottiinkin että kun kerran vesi oli kirkasta ja lapsi liikkuu, eikä raskaudessakaan ole ollut mitään erikoista, voidaan jäädä kotiin odottelemaan supistuksia ja jos niitä ei tule, niin klo 07 seuraavana aamuna sitten synnärille. Ilta siinä vielä kotona puuhasteltiin, pakkailin sairaalakassin ja puolen yön aikoja käytiin nukkumaan.
Oikeestaan heti, kun sänkyyn pääsin, alkoikin supistuksia tulla hiljalleen. Niitä tuli alkuun 10-15 min välein eikä kovin kivuliaina, mutta niin ettei lepoa kuitenkaan saanut. Nousin sitten sohvalle ja olkkarin puolelle, että mies saa nukuttua, ja laitoin TENS:n selkään. Sen kanssa sinnittelin ja kellottelin supistuksia johonkin aamuviiteen, jolloin alko olla olo aika tukala ja supistukset 3-5 minuutin välein. Tyhjeni muuten maha melko tehokkaasti supistusten seurauksena. Pirautin sitten Jorviin, että jospa tultaisi jo nyt.
Lähdettiin taksilla kohti sairaalaa.. ja taksikuski lähti ajamaan väärään suuntaan.. Mä mietin takapenkillä että voi helvetti sentäs mitä touhua ja puuskuttelin supistuksia. Noh, onneksi matka oli joka tapauksessa lyhyt ja päästiin Jorviin 5:40. Siitä tutkittavaksi ja käyrille, olin siinä vaiheessa 4cm auki. Sitten menin ammeeseen, missä köllöttelin puolisentoista tuntia, sen jälkeen tuli kamalan kuuma ja oksetti, niin nousin altaasta pois, ja synnytyssaliin, auki 5 cm. Sit alko supistukset olla jo niin epämiellyttäviä, että totesin haluavani epiduraalin kiitos.
Epiduraalin jälkeen aukesikin taivas. En oikein saanut supistusten takia pissattuakaan kunnolla, ja puudutuksen jälkeen sekin taas onnistui. Avautuminen taas otti ja kesti melko pitkään, ja sainkin sillon epin vaikuttaessa torkuttua vähän. Supistukset alko käydä vähän laiskanlaisiksi, niitä tuli aina kaks peräkkäin 5 min välein. Oksitosiinia ei ehditty alottaa, kun sitten tulikin supistus joka ei meinannut laueta millään, ja vauvan sydänäänet laski. Sitten olikin huoneessa vähän enemmän porukkaa hämmästelemässä tilannetta. Mutta onneks meni jonkin ajan kuluttua ohi. Tätä toistui siinä pitkin iltapäivää joitakin kertoja, vauvan päästä otettiin kapillaarinäyte, jossa selvis että vauvalla ei oo hätää.
Lopulta klo 17:20 päästiin ponnistamaan. Ensin olin jakkaralla, mutta sekin taas laski vauvan sydänääniä, joten siirryttiin sitten sängylle. Siinä ponnistellessa meinas kyllä usko loppua, että vauva koskaan syntyykään. Ja supistukset meinas hiipua, vaikka oksitosiiniakin meni tässä vaiheessa jo aika paljon. 18:05 vihdoin meidän 9 pisteen pikkupoju sieltä syntyi, napanuora kolmeen kertaan ympärillään, kerran kaulan ja kahdesti vartalon. Kaikki kipu jäi kyllä siihen, vaikka tikkejä tulikin jonkin verran.
Oltiin kaks päivää sairaalassa ja lauantaina päästiin kotiin. Nyt onkin sitten elämä ihmistuttina meneillään, ja täytyykin lähteä taas imettämään.
Toivottavasti joku jaksoi lukea.