Tammikuun 2014 tähtöset heinäkuussa

Huomenta!

Täällä on nyt esikoisen kohdalla rytmiremontti menossa.. yhtäkkiä menneet ihan sekaisin ja en enää kestä yhtäkään viikkoa aamu kuuden heräämisillä. Raskaus jo itsessään väsyttää ihan tajuttomasti. :/ Tosin, tää rytmijuttu on kyllä ihan mun omaa hölmöyttäni, kun oon antanut tytön nukkua niin paljon päivisin ettei unta riitä yöunille "tarpeeksi". No, kyllä se tästä saadaan järjestymään. ;)

Mä oon jo ekat joululahjat tilaillut :D Ootan joulua tänä vuonna ihan mielettömästi, lähinnä sen takia että tää on esikoisen eka "oikea" joulu. Viime jouluna tyttö oli parin viikon ikäinen niinpä nukkui koko juhlan ohi :D Ja myönnettäköön, tekee myös mieli kinkkua.. tosi paljon!

Tänään on neuvola ja edelleenkin hirvittää mennä puntarille siellä.. ahdistaa tää painonnousu, vaikkei se näy muualla kuin vauvamahana. Viime raskaudessa tosiaan tuli 18kg ja nyt pelottaa, että tulee jotain 30kg. Vaikka edelliset raskauskilot hävisi nopeesti, niin en tiedä voiko sama tuuri käydä toiste. Tuun varmaan myöhemmin kertoilemaan neuvolasta+lääkäristä, että kuinka kävi! :D

Valpuri rv13+3
 
Täällä onneksi ei ole vieläkään paino noussut, vaan on jopa hieman alempana kuin odotuksen alussa. :) Vatsa on myös ihan samanlainen kuin ennenkin raskautta ja tiukimmatkin farkut menee edelleen jalkaan. Täällä ei tosin edes innolla odoteta vatsan kasvamista, vaan enemmänkin kauhulla. :D

Joululahjoja minulla ei ole tapana juurikaan ostella, ellei sitten jotain ihan erityisen sopivaa satu jollekin kohdalle. Niistä ei siis tarvitse stressata.

Tänään jo 15 raskausviikkoa täynnä ja aika tuntuu matelevan. Haluun jo synnyttämään ja kropan omaan hallintaani! |O
 
Pakko kommentoida, et ihanaa et löytyy yhtä hulluja kun minä :D joululahjat ja muut lahjat hankitaan puoli vuotta etukäteen :) ed neuvolatätikin naureskeli kans et ihanaa kun on tällaisia hulluja muitakin :)
 
Alexandra mulla ei ees enää "omat" housut oo mennyt jalkaan pariin viikkoon, eli mammafarkuilla ollaan menty. Eilen kokeilin 38 koon normisortseja ja just ja just meni nappi kii seisoessa.. hieman alkoi ahdistaa, kun normisti 36 koon housut on mulle joko sopivat tai isot. Viikkojakin kun on vielä niin paljon jäljellä.. toivottavasti tää masun kasvu nyt tasoittuu jossain vaiheessa. :) Vaikka onhan se ihanaa, et masu näkyy jo ja on sellainen pieni ja söpö, mutta se tässä hirvittää että kuinka suureksi tää paisuu!

kusma kun alkaa ajoissa ostella noita joululahjoja, niin ei iske niin paha joulustressi sitten joulukuussa! Viime vuonna en kyllä kovin innoissani ollut, lähinnä koko joulu ahdisti kun kaikki olivat vaatimassa meitä kylään vauvan kanssa, joka oli silloin vielä niin kovin pieni. Kaiken lisäksi ei jouluruuat maistuneet, kun synnytyksen jälkeen katosi ruokahalu. Tänä vuonna onkin jouluinnostus kaksinkertainen :D
 
Neuvola+lääkäri hoidettu pois alta! Turhaan panikoin tuon painonkin kanssa, kun oli tippunut 100g :eek: Masu oon kyllä kasvanut ja nyt saan syötyäkin kunnolla, että oisko jotai turvotuksia lähtenyt? Joka tapauksessa, kaikki oli ok vaikka hb taas hiukan laskenut, mutta hyvä sekin vielä on. Sydänääniäkin kuunneltiin ja syke oli 150-155?

^ Laiskuuttani kopioin suoraan tähän nyt saman mitä kirjoitin fb ryhmään :D
 
Olo taitaa oikeesti olla jo paremmalla mallilla! :) Helpotti siis pari viikkoa esikoista aiemmin. Väsyttää vaan aamupäivisin ihan hirveesti. Herätä jaksaa kyllä 7-8 ihan hyvin, mut 10 maissa vois sammua vaikka istuvilteen :LOL:

Mä oon kans näin "vanhemmiten" alkanu osteleen joululahjoja jo hyvissä ajoin. Ja aika hyvällä mallilla nytkin jo ollaan :)

Mites te joilla aiemmin ollu istukka ihan edessä eikä sen takia heti oo sydänääniä kuulu niin missä vaiheessa ne sit on alkanu löytyyn? Jännityksellä odotan 2 viikon päästä olevaa neuvolaa jossa sijaistäti kun oikee lomalla. Esikoista odottaessa tää sijainen oli muutaman kerran ja en tykkää. Hössöttää epäolennaisia asioita ja ei vastaa siihen mitä kysytään...

Rakenneultraantuli aika ja sinne mennään 16.8

Kirppu 16+1 :heart:
 
Kuinka paljon te, joilla on pahoinvointi tosi pahana, saatte yleensä syötyä päivässä? Mä söin eilen yhden uuden perunan ja vähän jauhelihakastiketta. Oksensin ne. Söin illemmalla herneitä ehkä kymmenen palkoa. Oksensin ne. Join noin litran verran Mountain Dewia, olen melko varma että oksensin sen kaiken. Mitään muuta en alas saanut. Mulla hakkaa paikat ja väsyttää kunnen saa syötyä kuin ihan säälittävän vähän silloin kun on tälläisiä päiviä kun mulla nyt on ollut tiistaista asti joka päivä, eli oksennan taas ihan kaiken. Tässä yhtenä päivänä söin yhden grillimakkaran ilman kuoria, mehujäden ja appelsiinin, ja oksensin ne kaikki. Mulla on myös alkanut särkemään pää ihan kauheesti ja se haittaa (liitoskipujen ohella) jopa nukkumista. Kellään muulla pahoja päänsärkyjä? Mä en oikein viitti syödä mitään Panadolia tai mitä tuo nyt sitten onkin kun reseptin sain ja kaappiin ostin, sillä mitä vähemmän tabuja naamaan, varmasti sen parempi vauvalle..
 
Ilmoitusasiaa facebook ryhmästä! Kuten aiemmin oli jo sovittu, niin Fb ryhmä ollaan sulkemassa uusilta tulijoilta muutaman viikon kuluttua. Tämä siksi, että ryhmä pysyy tiiviinä ja luottamuksellisena. Vielä ehtii liittyä mukaan, mikäli halukkaita löytyy. Laittakaa yv:llä sähköpostinne minulle tai kolibrinkukalle, niin lisäämme teidät ryhmään. Ilmoitamme myöhemmin tarkan päivän kun ryhmä sulkeutuu, eikä uusia enää oteta.

Omanapa En ole täällä hirveästi kirjoitellut, kun on sattunut niin paljon kaikkea. Vuotoa, päivystyskäynti, soittoja äippäpolille, kiistelyä neuvolan kanssa ylimääräisestä ultrasta, taistelua Kelan kanssa yms. Nyt yritän olla stressaamatta noista asioista, joten en jaksa niistä sen kummemmin kirjoittaa. Oksentamista ei ole onneksi tapahtunut yli viikkoon, vaikka kuvotus on välillä ihan järkyttävää. Sairaslomalla ja levossa olen edelleen vuotojen takia.

Tuplat 15+1
 
pahoinvoinnista sen kummemmin en osaa vähäisistä syömisistäni sanoa kuin että alle 1000kcal ollaan menty liiankin monena päivänä. Mitään ei tee mieli syödä. Ei edes mitään raikasta. Oksennan tosi vähän enää mut paha olo on 24/7. Oksentaminen sattuu niin paljon mahaan :( just laitoin tulille makaroonia ja lihapullakastiketta. Pakko yrittää syödä ettei tuntis itseään koko ajan niin hirveän väsyneeksi. päänsärkyä täällä on välillä. Sillon oon yrittänyt juoda vain enemmän. Toivon että helpottais viimestään tossa puolessa välissä. En tiiä toivonko liikoja :(

Kusma ja Robin 17+1
 
Ilmoittautuisin uutena mukaan ketjuun :wave:

Olen taustaillut jonkin aikaa mutta nyt nt-ultran jälkeen uskaltaa alkaa itsekin kirjoittelemaan. Toista lastamme odotamme, nyt menossa 12+5. Olipa ihanaa nähdä pikkuinen, olisin voinut pötkötellä ultrattavana vaikka kuinka kauan :heart:

27.1. / Denim / 27v / 2. lapsi
 
Viimeksi muokattu:
Vaunuvanhusten kuomu on nyt verhoilutettavana ja verhoilija lupasi tehdä työn alle 200 €:lla, mihin olen ihan tyytyväinen. Tänään kävin ostamassa kaikki vaunujen kunnostukseen tarvittavat kankaat ja vanut + runkoa varten maalit ja hiomapaperia. Tuleehan tuo kunnostus maksamaan enemmän kuin uudet vaunut, mutta onpahan ainakin sitten persoonalliset ja omaa silmää miellyttävät. :) En malttais millään odottaa, että saan kärryt koeajoon. :p

Isot tsempitykset pahoinvoinnista kärsiville, ei käy kateeksi. :(
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Pikkutähtönen2014
Pikaiset päivitykset täältä vuoteen pohjalta! Hengissä ollaan ;)

Tervetuloa Denim! Kiva saada mukaan uusia :)

Pahoinvoinnista: Täältä ilmoittautuu myös yksi, joka todennäköisesti menee päivisin liian vähillä kaloreilla :/ Ei vaan pysty vieläkään syömään oikein mitään, ja jos syö, niin masu tyhjentyy aikalailla heti. Pahoinvointi tulee aaltoina ja ripuli siis jatkuu... Plaaah : /

(.) Imetysjutut ovat hyvällä mallilla. Olen saanut hitaasti, mutta päättäväisesti kolmosen imetyskerrat tippumaan muutamaan hassuun kertaan per päivä :) Jaksaminen on parantunut ja toivottavasti huonot olotkin alkaisivat loppumaan. Eiköhän se tästä.

H & Pikkutähtönen2014 13+6 (Parin tunnin päästä poksuu 14+0!)
 
Hei!

Mäkin haluaisin vielä mukaan facebook-listalle (en ole löytänyt ryhmää fb:sta). Np-ultra tiistaina, ei muita oireita kuin ärtymys, päänsärky ja hillitön ruokahalu (jotka ovatkin kestäneet pitkään :( ). Nyt 12+2. Paino noussut tähän mennessä jo 2,5-3 kg (lukema vaihtelee). Saakin nousta, kun ollut lievä alipaino, mutta ei mielellään sitä 30 kiloa.

Onko teillä muilla varsinkin illalla kauheaa ruoanhimoa? Karkkia ym. olen syönyt (viikottaista mässytyspäivää lukuun ottamatta) varsin maltillisesti,mutta kun kaikkea ruokaa tulee syötyä ihan ähkyksi asti. Ei auta, jos se on hedelmää, jos niitä syö ihan sikana. Ei olisi kiva luopua karkkipäivästä ;). Onneksi sentään harrastan joka päivä liikuntaa, mutta ei sekään tunnu riittävän. Rinnat ovat tosin kasvaneet kuppikoolla (varmaan 500 g) ja on mieletön turvotus. Kyllä täällä raskaus näkyy jo ja äitiysfarkut on ostettu :). Minkälaisia muuten ovat liitoskivut? Mulla on jotain pientä kipua. Onneksi ei ole enää ollut verenvuotoa.
 
Heippa, täälläkin olisi vielä yksi uusi tulokas jos mukaan vielä mahtuu :) Laskettuaika ois tammikuun 12 päivä ja esikoinen olisi tulossa. Pariviikkoa sitten nt-ultrassakin käyty ja kaikki näyttäisi olevan hyvin. Taustalla olen jo jonkun aikaa seuraillut keskusteluja, nyt vasta ujoudeltani uskallan kirjoittaa. Toki haluaisin fb-ryhmäänkin mukaan, jos vielä kelpuutetaan :D
 
Hei!

Olen yrittänyt lähettää pari kertaa yv:tä, mutta ne eivät näy lähetetyissä eli eivät kai ole tulleet perille. Uskaltaudun laittamaan nyt tänne s-postiosoitteeni: svepsalainen1 (at) gmail.com. Poistan tämän viestin sitten liittymisen jälkeen.
 
Hei. Olen ollu ihan pihalla kyllä koko touhusta ku en ymmärtäny lainkaan että ryhmä on siirtynyt :D Noo, nyt taas täällä :)

Elikkä siis kaikki on hyvin! <3 Pelotti kamalasti mennä niskapoimuun, turhaan onneksi pelkäsin. Siellä se istua napotti :) Ultraajaaki alko naurattamaan kovasti. LA 19.01.2014 ja RU 04.09. Laskettuaika nyt sitte aikaistu. Laitoin unelmavauvasta sulle yksityisviestiä että liittyisin facebook ryhmään, toivottavasti tuli perille

Lyhyt muistisena kysyn että onko teillä alkanu suku hössöttämään tulevan pienokaisen suhteen? Täällä suunnalla höösäys on aivan mieletöntä! Yritän kovasti pitää mölyni mahassa ja nyökkäillä sekä hymyillä vaikka oloni oikeasti on tällainen :headwall:
 
tinjuska: Meillä ei luojan kiitos tuota hössötystä ole pahemmin ollut. Ihan muutamat ihmiset lähipiirissä ovat sen tyylisiä, että huolestuvat ja päivittelevät joka asiaa kuten päänsärkyä, ratsastusta tms. Yleensä näille ihmisille sanon sitten tietyssä pisteessä ihan suoraan jotain tyyliin: "Nyt riittää sitten jo tuosta aiheesta, kiitos." Ei ole kukaan ottanut nokkiinsa.
 
Ihanaa!!! Täällä pikku pirpana potkii kaikki illat just kun yrittää nukkua <3 melkoinen kukkuja.

Täällä ei suku/kaverit oo hössöttänyt. Kaikki asuu sopivan matkan päässä ni ei tarvi kuunnella :) riittää varmaan tuolle miehelle että minä täällä hössötän jo kaikesta et varmasti kaikki kerkiee ajoissa valmiiks. Ristiäiskakkuja täytyy alkaa pohtia, kunhan sukupuoli selviää parin viikon päästä. Hui kun aika menee sit nopsaan. Puoliväli jo häämöttää :) oon varmaan ihan sika pettynyt jos tulokas ei olekaan tyttö :( täällä on pantu "poika alulle" mut silti haluun sen olevan tyttö. Osaanko edes kasvattaa poikaa :D Muilla tämmösiä ajatuksia?

Minä ilmottaudun "iltasyöpöt" ryhmään pohjaton maha silloin kun ei pahoinvointi vaivaa. Mut ei kuitenkaan ikinä löydy jääkaapista mitään mieluista syötävää. Mies teki tänään "herkkuleipiä" iltapalaks. Kävi iltapalaa varten oikein puol ysin aikaan kaupassa ostaa tarvikkeet :) nam. Toisen tekemä on AINA parempaa kun oma tekemä.

Muilla koiria taloudessa, joka/jotka suojelee teitä? täällä on kohta 6 wee seropi, joka välillä murisee nuorimmaiselle kun tulee mun lähelle. Onneks neiti syöttää koirille ruoka-aikaan välillä ruokaa joka pehmittää tätä koira-lapsi suhdetta. Myös ekan raskauden kohdalla tämä koira seuras mua jokapaikkaan ja halus olla lähellä. Vanhempi koira (kohta 7wee) ei niin välitä. Onneks sen suurempia konflikteja ei oo tullu.

Kusma ja Robin 17+4
 
Heippa piiitkästä aikaa!

Reissun päällä ja ei oo paljon tullu tänne muuta, kuin puhelimella etusivua pikaseen päivitettyä, sekin aika hankalaa :kieh:

Tosin jotenkin tuntuu ettei tänne oo oikein mitään kirjotettavaa kun ei tässä ihmeitä oo tapahtunu...ainoastaan viikot poksuu :D Liikkeitä oon nyt pikku hiljaa alkanu tunteen, yks ilta muljahti ihan kunnolla kerran ja se ei kyllä voinu olla mikään muu kuin vauva. Tänään voisin olla vaikka sata varma tunteneeni joko potkasun tai nyrkin heilautuksen kerran. Muuten on ollu kyllä sellasta "kutittelua" ja välillä jopa miettiny onko tuolla ketään elossa, kun tuntuu ettei muutamaan päivään oon tuntunu mitään. Harmi ku se doppleriki hajos! Viikko ois läääkärineuvolaan...odottavan aika o pitkä, vaikka reissussa ollaankin. Muuten nää viikot menee kyllä hurjaa vauhtia :O

Mulla on toi syöpöttely onneks tasaantunu. Luulen ettei sen alun 4kg lisäks oo nyt toistaseks tullu yhtään, mutta voi olla kyllä iha tietosta syömisen rajottamista. Haluun, ett tässä raskaudessa paino nousis mahdollisimman vähän ja vois olla jopa toiveita ihan kunnon vauvamasusta eikä sellasesta, joka on puolet pläskiä ;)

Eipä mulla muuta...huomenna taas poksuu ja "työnimeä" ei vieläkää :eek:

Kolibrinkukka 15+6
 
Huom! Facebook-ryhmä suljetaan uusilta tulokkailta 1.8.2013, joten viimeisillä halukkailla on mahdollisuus liittyä ryhmään laittamalla yv:nä sähköpostiosoitteensa unelmavauvasta tai Kolibrinkukalle!!!
 
Viimeksi muokattu:
Facebookiin liittyen yksityisviesti lähetetty, sekin tuntui jotenkin suurelta askeleelta. :D Meikäläisellä alkoi tänään kesäloma! Puolentoista viikon päästä olis tarkoitus juhlia tupareita, joten ainakin alkuloma menee siivoamisen ja järjestelyn ja puunaamisen merkeissä. Eletään remontin keskellä ja valmiiksi laajennusta ei saada, mutta jos edes esiteltävään kuntoon. :)

Slartibart ja Fättimo 14+1
 
Hei kaikille pitkästä aikaa :)

Me ollaan oltu reissussa ja nautittu kesästä, että ei oo pitkään aikaan tullu kirjoteltua tänne, ja niinku joku tossa aiemmin jo sanokin, niin eipä tässä mitään ihmeellistä kerrottavaa ole kuin että viikot poksuu ;) Tänään 14+0 :D

Tänään kävin ultrassa, ja kaikki oli ok :) Alkuun mietittiin pitkään miehen kanssa että käynkö ultrassa ollenkaan, ja niskapoimu-ultra oli ehdoton ei. Päädyttiin sitten kuitenkin tähän perusultraukseen, mikä oli kyllä kiva valinta :D Ja onneks oli kaikki hyvin! Sais se lapsonen tulla jo...

Mullakin on ollut jo muutaman päivän pää kipee. Tiedä sitten johtuuko raskaudesta vai mistä...

Onko kaikki muut täällä jo kertoneet raskaudesta? Me ei olla vielä, mä en just sen hössötyksen takia oo halunnut vielä kertoa... Ja oon muutenkin sellanen luonne etten hirveesti omista asioista hölötä etiäppäin :) Alustavasti ajateltiin pitää asia salassa ainakin viikkoon 20 asti :) Eikä se salaaminen vaikeeta oo, mutta kun en vaan jotenkin vielä halua kertoa kellekkään. :D Hih, ihanaa, oma salaisuus ;) :D :D

viii 14+0 :D
 
ja niin, piti vielä sanoa, että esikoisen aikaan maha oli koko raskauden niin pieni, ettei kukaan olis arvannutkaan mun olevan raskaana jos en ois kertonu. Toivon kyllä että nyt pysyis maha yhtä pienenä :D
 

Yhteistyössä