Tämä teksti kuvaa täydellisesti kaikkia tuntemiani kehitysvammaisen vanhempia:

[Lähde: Hikipedia.]

Kehitysvammaisten vanhemmat (yleensä äidit(tästä eteenpäin myös: emot)) ovat täysin oma lajinsa. Emot muistuttavat rekkalesbofeministejä, mutta naisten oikeuksien sijaan he ajavat vammaisten ja erityisesti omien lastensa oikeuksia. He eivät itse ole välttämättä kehitysvammaisia, vaan pelkästään asennevammaisia. Kehitysvammaisten vanhemmilla on hyvin supistunut käsitys maailmasta. Ainoa asia mitä he osaavat tehdä on jälkikasvunsa sekä kehitysvammaisten etujen puolustaminen. He eivät siedä kritiikkiä (edes rakentavaa ja perusteltua sellaista) lapsestaan tai vammaisiin liittyvistä asioista. Seurauksena voi olla jopa useita tunteja kestävä saarna vammaisten oikeuksista. Emoille on tyypillistä se, että ne paapovat ja ylivarjelevat lapsosiaan. Kun olet tekemisissä kehitysvammaisten vanhempien kanssa, muista seuraavat asiat:


##Päästä hänen lapsensa aina ohitsesi jonoissa, tee tilaa (mutta älä liikaa koska se tarkottaisi sitä että pelkäät hänen lastaan)
##Älä puhu hänen lapsestaan, mutta huomioi hänet kuitenkin. Älä kuitenkaan huomioi häntä liikaa sillä se tarkoittaa että lapsi on mielestäsi poikkeava.
##Varo käyttämästä sanoja tai sanamuotoja, joista saattaa tulla mieleen kehitysvammaisuus. Näitä sanoja ovat: sairaus, poikkeuksellinen, tyhmä, vähemmän, aivot, älykäs, rajoitus, hölmö, tyhmä, kasvi, erikoinen, vihannes, lanttu, tyhmä, vatupassi, sammio, kaasu, maa, juures. Itse asiassa vältä kaikkia sanoja. Vältä myös puhumattomuutta, koska silloin emo voi luulla sinun välttelevän puheenaihetta.
##Jos vammainen tekee jotain väärää (vaikkapa liiskaa sinun lapsesi rakkaan lemmikki kissan pyörätuolilla), niin älä puutu asiaan. Älä ainakaan rankaise lasta, sillä emon mielestä lapsi ei tee ikinä mitään pahaa koska on sairas ja siksi lapsella on oikeus tehdä mitä vain (Vammainen on emon mielestä sairas vain silloin, kun sairaus tuo mukanaan etuuksia). Jos sairaus on rajoittava tekijä, niin silloin kehari on terve kuin pukki).
##Varo katsomasta vammaista oudolla tavalla emon läsnäollessa.

 

[keharin äiti]

pisti hymyilyttämään toi kuvaus.

Mä olen mukana muutamassa vertaistukiryhmässä ja niissä tulee säännöllisesti vastaan juttuja kuinka kenenkin lasta tai heitä vanhempia on loukattu sukulaisten tai muiden tuttujen toimesta. Jotkut jutut on oikeasti olleet loukkaavia mutta varmaan 80% on mun mielestä ollut ihan kaivamalla kaivettuja loukkauksia tai vahingossa väärin valittuja sanoja joihin voisi suhtautua ihan huumorilla.

Monesti mä olen miettinyt onko mitään tapaa puhutella sitä vammaista lasta tai vanhempiaan niin ettei joku onnistuisi vetämään siitä herneitä nenuun. Nykyään kun mä kuulen jollekin syntyneen sairaan tai vammaisen lapsen, mä en enää tiedä miten uskaltaisin onnitella. Ennen vertaistukiryhmiä oli paljon helpompi kommunikoida.

 

[ööööööööö]

En itse ole keharin äiti, mutta töideni vuoksi olen joutunut useamman kanssa tekemisiin, eikä tuo teksti tunnu yhtään tutulta. Ehkä vuoden aikana kohtaamani n.25 keharin äitiä ovat olleet poikkeuksellisesti normaaleja.

 

["hehh"]

Joo-o, olen erityislapsen äiti ja allekirjoitan joidenkin äitien suhtautumisen. "Meidän Ville-Petteri pisti luokan remonttiin, hakkasi opea ja uhkasi tappaa luokkakaverin. Ja nyt sitten KEHTAAVAT vaatia anteeksipyyntöä?? Jumalauta, Ville-Petterillä on se ja se tauti, ei se voi käytökselleen mitään, tosi asiatonta!"

 

[vamma]

Lieneekö vamman laadusta kiinni. Mulla on vaikeesti kehitysvammainen lapsi, ja vertaistuki tulee samanmoisten äideiltä. En tunnista tuollaista asennetta. Hurttia huumoria sen sijaan lasketaan sekä itsestä että noista rakkaista lapsosistakin, ei tätä muuten jaksaisi.

 

[Keharin äiti]

Lieneekö vamman laadusta kiinni. Mulla on vaikeesti kehitysvammainen lapsi, ja vertaistuki tulee samanmoisten äideiltä. En tunnista tuollaista asennetta. Hurttia huumoria sen sijaan lasketaan sekä itsestä että noista rakkaista lapsosistakin, ei tätä muuten jaksaisi.

Voi olla. Noilla mun vertaistukitutuilla on lievästi tai korkeintaan keskivaikeasti kehitysvammaisia lapsia. Sellaisia jotka leikkii ja tekee tavallisia juttuja, vaikkeivat ikätasoisiaan olekaan.

Ehkä joillain vanhemmilla on vielä vaikea hyväksyä lapsensa vammaa ja sitä että tämän kasvaessa ero ikätovereihin vaan suurenee. Vaikka sitä vammaa helposti mainostetaan ihan turhissakin paikoissa, samalla ollaan hirveän herkkiä jos joku muu sen jotenkin huomioi. Tai huomioi väärässä tilanteessa.

Yhdellä tutulla esim on lapsi jonka vamma näkyy päälle. Hän olettaa että heidän pitäisi päästä miltei kaikkialla jonojen ohi ja muita halvemmalla, saada kaikki edut ja tuet mitä lapsen vamma ei edes edellyttäisi, lapsi on kuitenkin aika hyvätasoinen. Sitten kun jossain lastentapahtumassa työntekijöistä kertoi tämän 7v lapsen vanhemmille että tuollapäin olisi helpompia tehtäviä pienemmille lapsille äiti suuttuu lapsensa aliarvioinnista. Hyväntahtoiset hymyt ovat alentavia, se kun joku vieras tulee kahvilassa kehumaan lasta ja kertoo että siskollaankin on samalla lailla vammainen lapsi on hirveää leimaamista.

Lapselta ei saa odottaa samaa käytöstä ja taitoja kun terveiltä koska tämä on vammainen, mutta toisaalta hänen vammaansa ei saa kiinnittää mitään huomioakaan. Lääketieteellisistä termeistä saa olla tosi tarkka sillä väärä sanavalinta kertoo että suurinpiirtein vihaat vammaisia. Siitä huolimatta että ne termit oli äidille itselleenkin ihan vieraita vielä lapsen syntyessä.

 

[vierailija]

Itse olen kehitysvammaisen sisko, ja sitä myötä mitä olen hänen kavereidensa vanhempia tavannut, niin aika harvassa on tuollaiset vanhemmat mitä tekstissä kuvataan.