talvihaalari?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lotte.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vauvamallinen haalari pitää olla vyötäröllistä sopivamman kokoinen, siis ei saa olla hirveästi kasvunvaraa, koska liian iso haalari lösöttää lapsen jaloissa. Vyötärömallista voi yleensä kiristää siitä vyötärönauhan sisäpuolelta niin, että haalari pysyy paremmin ylhäällä, peppu ei roiku polvissa kuin hopparilla, vaikka olisi reilummin kasvunvaraa. Toisaalta ei vyötäröä voi kuristaa liian tiukalle, että vauva pääsee liikkumaan rennosti.

Ei sitä varaa toki muutenkaan kannata tolkuttomasti olla, mutta riippuu sitten lapsen mittasuhteista (selän pituus, raajojen pituudet) suhteessa kyseisen merkin haalarien mittasuhteisiin, miten se kasvunvara sinne asettuu. Esim. Reimassa on minusta aika pitkät hihat ja lahkeet, kun taas Lennessä lyhyet.

Gorekengät meilläkin on, ei tarvitse miettiä mitä laittaa milloinkin jalkaan. Toisaalta kun ne joskus kastuvat sisältä, vaikka varren kautta lapsen istuessa maassa, kuivuminen kestää kauan. Kannattaa silloin ottaa irtopohjallinen ulos ja kuivattaa lähellä patteria. Kuomat ovat myös hyvät, mutta oikein hoikkajalkaisilla voivat lonksua ja taas paksusäärisillä taaperoilla ei mahdu varresta jalkaan. Elefantenit ja Eccot ovat kapea/sirojalkaisen kenkiä, Vikingit leveämpiä.
 
Mitä mieltä olette, menisikö kotihoidossa ainakin osa talvea äp:n haalari kuravaatteiden kanssa? Entä päiväkodissa, kuinka mielellään venkslaavat kuriksien kanssa? En ole kyllä vielä tarkistanut haalarin sopivuutta mutta viime talvena tyttö ainakin hukkui siihen.
 
Meillä heinäkuussa syntynyt tyttö, normaalikasvuinen sellainen =). Ostettiin viime talveksi Reimatecin 86 senttinen talvihaalari Stockmannin tarjouksesta, maksohan se varmaan 60 e. Mutta käy yllätykseksi vielä tämän talven. Neiti oli 2v neuvolassa 86 cm ja puku on reilua koko, joten reilu vielä ja menee ehkäpä koko talven! Hyvää tekoa, eikä menny miksikään. Nyt toinen tulossa ja jos tyttö niin menee vielä sillekin, joten maksaa varmasti hintansa takaisin. Tulevat haalarit ostetaan/ostettu alennuksesta ed. vuoden mallia kun tajuttu nyt ennakointi paremmin.

Neiti ei viime talvena kauheasti lumessa tykänny liikkua joten ei haitannu vaikka puku oli reilu. Ja nyt kun liikkuminen innokkaampaa niin puku on sopivampi ja hyvä niin. Baby-mallia tämäkin haalari ja vaikka hoikka likka niin ei huono ollenkaan, paljon lämpösempi kun kapea malli, mahtuu paljon alle. Sekä pepussa 'lämmitinkovike'.
 
Alkuperäinen kirjoittaja elsa77:
Mitä mieltä olette, menisikö kotihoidossa ainakin osa talvea äp:n haalari kuravaatteiden kanssa? Entä päiväkodissa, kuinka mielellään venkslaavat kuriksien kanssa? En ole kyllä vielä tarkistanut haalarin sopivuutta mutta viime talvena tyttö ainakin hukkui siihen.

Poika on syntynyt lokakuussa 2005. Meillä oli ihan alkutalvesta käytössä äp:n haalari. Sen kanssa on lähes aina oltava kurikset. Haalari ei mielestäni vaikuta kovin lämpimältä, varsinkaan, kun sinne ei enää 1-vuotiaana mahdu juuri mitään alle.

Päiväkodissa laitetaan kyllä kurikset, jos keli vaatii.

Pojallamme oli viime talvena 25 euron Lassie-haalari kokoa 80 cm. Aivan erinomainen, ei kuluman kulumaa. Varalla oli yhdellä lapsella käytössä ollut Remu Travalle, joka näytti jo polvista ja pepusta kuluneelta. Remu on kokoa 86 cm ja sen verran reilu, että mahtuu noin 90-senttiselle pojallemme tänä talvena ainakin vähän aikaa.
 
Kyllä noilla halvemmillakin haalareilla pärjää loistavasti! Tai siis ne on ihan loistavia käytössä. Meillä ei ole koskaan ostettu uutena näitä kalliita pukuja (käytettynä kyllä ollaan ja kerran "hieno" puku saatu lahjaksi) ja ei oo tarvinnu koskaan olla märkänä pihalla. Ja kyllä olen mielelläni ne kuriksetkin vätänyt välillä jalkaan isommallekin. Koskaan ei oo liikkumistakaan estänyt. Ne päällä kiivetään puuhunkin :). Eikä tarvitse olla haalaria pesemässä tai huuhtomassa jatkuvasti. Säilyy paljon parempana ja ei tarvii mitään puolipuhtaita lapselle koskaan pukea.

Vanhat kunnon kurikset siis kunniaan! Ja halvemman haalarin osto ei ole häpeä tai säästämistä väärästä paikasta vaan jopa ihan järkevää. :D
 
Me ostettiin esikoiselle pari ekaa talvea Lassien talvihaalari. Ihmeteltiin aina kun olivat niin kylmiä. Lapsi oli kovemmilla pakkasilla kylmissään, vaikka alla oli vielä villahaalari. Viime talvena isoäiti osti lapselle kallistaa hintaluokasta haalarin. Siitä huomasi heti, että puhutaan ihan eriluokan laadusta. Kylmäkään ei päässyt tulemaan kovillakaan pakkasilla. Nyt ei palata enää vanhaan vaan katsotaan tarkkaan haalarin ominaisuudet. Yksi vuotiaalle ostettiin nyt Remun vauvamalli. Isommalla on Nicky ja Nelly Easytec. Isommalle aiotaan ostaa seuraavaksi Remu tai Super Remu, kun kulutuksen kesto on ihan omaa luokkaansa. Haalarin koosta saatiin myyjältä sellainen neuvo, että 10 cm pitäisi jäädä tyhjää olkapäille. 5cm kyykistymisvara ja 5cm kasvunvara.
 
Kurahousut lisää kokonaisuuden hintaa, ei ne halpishaalaritkaan ole yhtä halvat enää, kun on hankittava uusia kuriksia samaa tahtia. Kurikset ei myöskään kestä mitä vaan, ne voi hiekkakeleillä kulua puhki vuodessa.

Kulumisesta ylipäätään, riippuu niin lapsesta, talvesta (paljon vai vähän lunta) ja ulkoiluympäristöstä, kuinka paljon haalari kuluu. Meillä liu'utaan jäämäessä monta kertaa viikossa, käytetään päivittäin hiekkaisia kävelyteitä, joissa syntyy isoja lätäköitä, kun vähänkin sataa tai on nollakeli. Lapset rakastaa hiekkaisissa aurauslumikasoissa kiipeilyä ja liukumista. Kerhomatkojen vuoksi on pakko liikkua ulkona aika pitkiä matkoja kelillä kuin kelillä ainakin 4 arkipäivänä viikossa. Olen erinäisten kokeilujen jälkeen päätynyt ostamaan vain cordurahaalareita, joissa kaikki saumat teipattu. Säästyy äidin hermoja, ei tarvitse kieltää kaikkea hauskaa ulkona ja haalari menee useammalla lapsella.

Kunnon kosteussuojahaalarin voi suihkuttaa päältä puhtaaksi yhtä lailla kuin kurahousut. Toisaalta minusta on aika sama, onko haalari kurakelillä jo kotona kurainen vai vasta heti ulos mentyä. En pese haalareita koneessa kuin jos on tosiaan jotain pahaa likaa, esim. katupikeä tai koirankakkaa tullut eli pari kertaa talvessa.

 
Pojallamme on ollut samat kurahousut jo vuoden. Ne on ostettu syksyn 2006 Hulluilta päiviltä 10 eurolla. Ovat kokoa 92 cm ja mahtuvat yhä tälle pian 2-vuotiaalle. Kuriksia tarvitaan muulloinkin kuin talvella, joten eiköhän ne ole joka tapauksessa ostettava. Etolassa näytti myös nyt olevan kurahousuja hintaan 10 euroa. Kannattaa ostaa reilu koko, koska kurahousuja voi säätää henkseleistä aika paljon.
 
Pojallamme on ollut samat kurahousut jo vuoden. Ne on ostettu syksyn 2006 Hulluilta päiviltä 10 eurolla. Ovat kokoa 92 cm ja mahtuvat yhä tälle pian 2-vuotiaalle. Kuriksia tarvitaan muulloinkin kuin talvella, joten eiköhän ne ole joka tapauksessa ostettava. Etolassa näytti myös nyt olevan kurahousuja hintaan 10 euroa. Kannattaa ostaa reilu koko, koska kurahousuja voi säätää henkseleistä aika paljon.
 
Meillä oli vajaa yksivuotiaalle viime talvena Lassien SupraFILL, ja toimi hyvin, pepun ja lahkeiden kuraosuus oli loistava viime alkutalven keleihin, ja haalari toimi hyvin myös pakkasilla. Alla oli toki kovimmilla pakkasilla villahaalari sisävaatteiden päällä. Hintaa oli 54 €. Sama puku - 80 cm - menee vielä nyt varmaan ainakin jouluun asti, vaikka lapsemme onkin aika pitkä. Nimittäin meillä kakkoshaalarina ollut halpis on kokoa 86 cm, mutta täsmälleen samankokoinen olka-haaramitta kuin Lassien koossa 80 cm. SupraTECH on taas omasta mielestäni enempi pelkän pakkaskelin kuin loskan vaate.
Lassien materiaaleista ja eroista: http://www.lassie.fi/materiaalit
 
Meillä ei ole enää kurahousuja, kun on välikausipuvutkin kosteudenpitäviä. Kurahousuja saa aina säätää, tarvitaanko, eikö tarvita, hikoiluttaa, tylsää jos on turhaan päällä jne. En jaksa kolmen kurahousuja pitää varalla mukana, muutenkin paljon tavaraa raahattavana. Naapurilla menee näissä maisemissa, liikkuvaisilla leikki-ikäisillä (ei taapero) lapsilla kurahousut kauteen.

Lassien kumialaosainen talvihaalari oli kerran, aivan hirveä. Liukumäestä ei liu'u, mutta kumi oli edestä vain polven päälle, joten jäämäestäkään ei voinut mahallaan liukua, maha kastui läpi. Ohut, ei pitänyt lämpöä edes -15 asteessa. Lensi UFFin laatikkoon, en jaksa nuorempien kanssa yhtä huonoa katsoa edes kakkoshaalarina.

 
Minäkään en oikein ymmärrä Lassien ideaa.. Enkä myöskää laita lapselleni kurahousuja. Meillä ostetaan aina lapselle haalarit, jotka ovat vedenkestäviä eli edes päällikangas ei kastu van hylkii vettä. Tuntuu, että kuristen puolustelijat on juuri näitä jotka eivät halua panostaa haalareihin. Sitävartenhan niitä lapsilisiä tulee, että niillä voi tehdä lapsille hankintoja.
 
Nykyään niissä Suprafill -haalareissa on kumi kainaloihin asti ;O). Meidän suprafill oli kyllä todella lämmin!!! Paljon lämpimämpi kuin esim viimevuotinen Jonathanin haalari. Se oli tietty hyvä täällä etelän talvessa kun oli melkein pelkkää loskaa. Suprafill oli käytössä talvella 04-05 esikoisella.Toista kertaa en ole ostanut koska ne tuntuu nykyään ohuemmilta enkä tykkää että kumi on ylös asti. Kumiosat ei myöskään ole mitään kestäviä. Me käytetään syksyn/talven/kevään alle +10 vesikeleillä kumihaalaria jossa fleecevuori. Saa vaikka maata lätäköissä ja on lämmin.

Talveksi on isommalla tytöllä Lassien supratech joka ostettiin viime kevättalvella. Pienemmällä Travellen haalari jossa polvissa jo aika paljon kulumaa ja lisänä esikon vanha suprafill josta muoviosa osittain rikki. On kuitenkin niin lämmin edelleen että käytetään pakkasilla. Se haalari tuntuu olevan sellainen että menee vain kaksi talvea vesikeleillä ja sitten muovi alkaa hajota..
 
Tänään ostin tytölle 1.7v Reimatecin haalarin Citymarketista 99€:lla, Goretex kengät sain käytettynä tuttavan lapselta.
Täällä etelän loskaisessa talvessa tec kankainen haalari ja goretex kengät ovat todella hyvät ja vaikka haalari olikin kertaostoksena hintava, niin Suomen pitkässä talvessa päivittäisillä ulkoiluilla käytettynä, ei se loppujenlopuksi kalliiksi tule.
Haalari menee vielä ensitalvenakin alkutalven ja sitten alennusmyynneistä voi ostaa seuraavalle talvelle puvun alennuksella:)
 
Lapsilisällä ei pötkitä pitkälle jos joka kuukausi ostaa tällaisia 150 euron pikku hankintoja, kuten esim Reimatec tai Rasavil-haalari, Gore-tex -kengät, kuratamineet, turvaistuin, jne.
En tiedä onko kyse pelkästä pihistelystä, mutta päiväkodista mulle annettiin info ettei tarvi teknistä haalaria. Pukevat kuulemma kuitenkin kurakelillä kurikset, ja talvella kuivattelevat kaapissa aamulla kestuneita pukuja. Kaappiinhan ei Tecit ja Fillit käy..
 
Kuka se käskee ostamaan 150e maksavia pukuja? Meillä ostetaan aina joko Remu, Jonathan tai Lenne. Maksavat 62-79e eli varsin kohtuullinen hinta kaikilla. Eikä sitä nyt joka kuukausi tarvitse olla ostamassa kalliita hankintoja..

Päiväkotikäytännöt ovat paikkakuntakohtaisia ja täällä ainakin vanhemmat ovat kieltäneet pukujen kaappiin laiton kun niin monta pukua pilasivat joten eivät laita mitään kuivakaappiin. Ja kun ostaa kunnon puvut niin ne eivä kastu ollenkaan joten niitä ei siitäkään syystä tarvitse laittaa kaappiin..
 
Päiväkodissamme on kuivauskaapit jotka saa puhaltamaan sekä kylmää, että kuumaa. Aamupäiväisen kurakeliulkoilun jälkeen suihkutamme kurahousut ja tarvittaessa myös Goretex haalarit ja laitamme ne kuivauskaappiin joka puhaltaa viileää ilmaa.
Myös kengät kuivatamme (mikäli ovat esim. hörpänneet vettä) ja kurahanskat ns. puhurissa joka puhaltaa viileää ilmaa.
Usein vanhemmat tuovat myös aamulla tullessaan hieman kosteat Goretex haalarit tai kurahousut kuivauskaappiin jos ne on illalla pesty eivätkä ole aamuksi kuivuneet:)
 
Meillä ollut Lassien kahta haalarimallia, suprafill/tec ja lassietec, joita on ostettu kaupasta aina hintaan 40-80 euroa riippuen onko ollut alessa vai normaalihinnalla. Loistavasti ovat toimineet, malleista voi lukea sivuilta www.lassie.fi.
Siellä seikkaillessa tajusinkin miksi laatu on ollut hyvää: viimeisellä media-sivuilla on yhteystiedot jossa reima.fi loppuosa, eli ovat reiman tuotteita (~ luultavasti materiaalitkin samoja).
 
Voi voi, jollei ole varaa ostaa pienelle lapselleen hyvää toppahaalaria niistä lapsilisistä ja muista kuukausittaisista tuloistaan, kannattaa miettiä millä sen lapsen oikein meinaa elättää. Menot kun nousevat hurjasti lapsen kasvaessa.
 
ei hyvänen aika tätä nykypäivän haalarihysteriaa. Miten ihmeessä ME ollaan vielä elossa, kun 70-80-luvuilla ei mitään teippejä saumoissa ollut? Enkä muista edes että koskaan ois läpi kastuneet.

Halpiksilla mennään ja hyväksi on havaittu. Törsää rahaa taivaan tuuliin ken lystää, fiksut säästävät.
 
Meillä kahtena ensimmäisenä talvena on pitänyt olla eri kokoiset haalarit. Kolmantena talvena vanha haalari meni vielä alkutalvesta päälle. Lassien supratech-haalariin olen ollut tyytyväinen. Ostettiin Prisman alesta 25 eurolla. 80 cm puku ollut käytössä jo kahdella lapsella ja on vielä huippukunnossa. Lapset täyttivät 1,5 vuotta helmikuussa.
 
Ei varmaan sen kokoista haalaria voi ostaa et menis vielä ens talvenakin.. Tuon ikäinen kuitenkin opettelee liikkumaan ja kävely vielä sen verran hakemista (ainakin yleensä) et, jos haalari hirveen reilu ni ei lapsi voi siinä liikkua ollenkaan.

Reimatec haalarit ovat kyllä hintavia, toki ne on sitte vedenpitäviä ja saumat teipattu ym. et ei tarvi käyttää sadepukuja ym kuraisilla keleillä.
Mielestäni reilu vuoden ikäinen ei vielä kuitenkaan tarvitse välttämättä vedenpitävää haalaria. Pääasia et on lämmin!

Meillä pikkuisella on käytössä Anton&Ninasta ostettu Freedogin vauvahaalari. Ei oo vedenpitävä, kangas ilmeisesti hylkii vettä, mutta kelpaa meiän vauvalle :) Ja kivan näköinenkin on, lämmin (fleece vuori) ja EDULLINEN!:)

Tässä linkki sivulle, mistä tilasin haalarin, jos joku haluaa katsoa:

http://www.antonnina.com/store/product/show/48/ulkoilu-haalarit/281/freedog-babyhaalari
 

Yhteistyössä