Talven 2011-2012 aikana lapsettomuushoidoista plussanneet

Joku-Raja miten meni ultra?
Kiitos kysymästä, ihan hyvin meni. Siellä näkyi se, mitä pitikin, eli sikiöpussi oikeassa paikassa, mutta eipä sitten oikein muuta. Vähän tietenkin toivoin, että olisi edes pieni alkiopiste näkynyt, mutta ei niin kovin tarkasti edes tiirailtu. Parin viikon päästä varsinainen varhaisultra eli niin kauan pitää vielä jännittää. Munasarjat olivat vielä todella isot punktion jäljiltä, joten ne varmaan ainakin osittain selittää nämä kovat menkka- ja repäisykivut.

Onnittelut kaikille, jotka ovat päässeet katselemaan pienen sydämen sykettä!
 
Ronja R: Onnea ultrakuulumisista!

Haaveilija: Nyt ehkä alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että on oikeesti raskaana... Liikkeitä ei vielä ehkä tunnu, mutta kovasti odotellaan niitä ;) Ja maha alkaa tosiaan kasvamaan, mutta ei kyllä kukaan oo vielä huomauttanu, pistävät lihomisen piikkiin...

Hautomo: Onnea ultrakuulumisista myös sinulle!

Mirdav: No sitähän ei tiedä missä järjestyksessä me jokainen poksahdetaan, mutta tuplien kanssa pitää varautua että syntyvät todennäköisesti etuajassa vähintään pari viikkoo, joten oon jo asennoitunut heinäkuuhun ja pelkään että syntyvät jo kesä- tai jopa toukokuussa! Mutta toivottavasti pysyvät masussa mahdollisimman pitkään, mutta ilmeisesti käynnistävät viimeistään viikolla 38.

Neuvola meni ihan ok. Painoo tullut lisää jo 4 kg ja hemppari oli romahtanu 141 -> 128 vaikka oon syöny monivitamiinia, jossa rautaa mukana vähän. Sokerirasitus ois edessä :( Olin vähä yllättyny neuvolassa, kun täti kertoi että meillähän on täällä mahdollisuus monikkoperheille sitten kotiapuun. Eli saa ilmaiseksi tarpeen mukaan n. 2-3 kertaa viikossa kotiin henkilön, joka siivoo, pesee pyykkii, auttaa vauvojen hoidossa, ruuan laitossa jne... ainakin puolen vuoden ajan... Wau! Helpottais varmaan tuplien kans tosi paljon!

Nippe + tuplat 16+2
 
Susirouva Voi miten hienoja ultrakuulumisia! :flower: Ihan mieletön tunne. Täällä ketjussa on kiva kun saa tavallaan elää sen oman ekan ultran aina uudestaan ja uudestaan kun niin samaistuu teidän muiden tunteisiin ja muistaa omat tunnelmat samassa tilanteessa.

Hauska kun Mirdav listasi meitä peräkkäin viikkojen mukaan. jotenkin en vielä tuota "valmista" vauvaa ole kauheasti ajatellut, enempi tätä raskaana olemista. kai sen sitten jossain vaiheessa tajuaa, että raskaanaolosta seuraa vauva... :eek:

Hautomo76 Loistavia kuulumisia sullakin! Paljon onnea!!!!

joku_raja toivotaan että viikot menee oikein äkkiä! Tosi hyvä juttu, kyllä se sinäkin vaan raskaana olet :hug:

Nippe hienoa tuo kotiavun mahdollisuus. Varmasti tulee aluksi tarpeen jos vaikka syntyvät hieman pienipainoisina ja täytyy syöttää vähän väliä. Onko teillä muuten millainen tukiverkko ympärillä? Onhan se alku varmaan tosi raskasta, mutta ajattele miten ihanaa niillä lapsilla on kun niillä on aina niin läheinen sisarus jonka kanssa jakaa kaikki. Aivan uskomattoman hienoa!

Me jaksellaan palleron kanssa hyvin, kohta mennään vähän saunaan köllimään. Mies tuolla tekee pannaria, niin jaksetaan kasvaa :) Ja ensi viikko on lomaa, ihanaa!
 
Ompa kiva, että tänne on tullut nyt niin paljon positiivisia uutisia :) Toivottavasti sama suunta jatkuu.

Ootteko muuten vielä hommannut äitiysvaatteita ja missä vaiheessa niitä ylipäänsä tarvii? Musta tuntuu, että koko tämän hoitovaiheen aikana on tullut muutama ylimääränen kilo johtuen paljolti siitäkin, että liikunta on jäänyt vähemmälle ja vaikkei varmasti "vauvamahaa" vielä kauheesti oo niin housut alkaa tuntua vähän tiukoilta (jo nyt!).
 
Joku_raja, tuo sinun ultra olikin niin aikaisin ettei siellä mitään voi vielä näkyäkään. Harmi kun joudut odottamaan vielä kaksi viikkoa siihen "oikeaan" varhaisultraan. Mutta kivahan se toisaalta on sitten nähdä vähän pidemmälle kehittynyt alkio kahden viikon päästä :).

Haaveilija, no niinpä! Mulle alkaa ehkä nyt vasta iskeytymään tajuntaan että mitä tässä on tapahtumassa. Jotenkin sitä on ollut vuosia niin noissa hoidoissa kiinni, että vieläkin vähän ennemmin on elänyt niitä kuin sitä todellisuutta että on raskaana. Oli tosi hassua kuulla Naistenklinikalla, että nyt teidän ei enää tarvitse tulla tänne, muutakuin valitessanne synnyttämään. Siellä on tullut ravattua niin paljon, että on tosi outoa että se osuus poistui elämästä. So far.

Meillähän on vielä yksi blastokysti siellä pakkasessa, ja lääkäri puheli että siitä sitten voitte tulla siirtoon kun tästä vauvasta on sen verran pitkälle päästy. Ja luultavasti mennään kokeilemaan josko siitäkin tulisi vielä tulosta. Tosi pitkällä on tuo aika vielä, mutta en usko että voisimme ja haluaisimme jättää tuota käyttämättä. Ikää meillä on sen verran, että uusia punktioita tuskin enää tehtäisiin.

Ja on se kyllä mahtavaa kun kaikki etenee niinkuin pitää! Nyt olen ensimmäistä kertaa vain onneni kukkuloilla ilman kauheaa pelkoa! Ensimmäistä kertaa osaan oikeastaan olla tästä täysillä onnellinen. Tuon toisen ultran jälkeen siis, ja lääkärin kommentin että keskemenoriski on minimaalinen. Aaaaaaah!!!

Ronja, eipä ole tullut hankittua vielä mitään. On niin hurjan tavallinen olokin, että hädin tuskin tuntee olenvasa raskaana. Vatsa ei ole tietenkään varsinaisesti kasvanut, mutta turvonnut on, ja viehän tuo kasvanut kohtuontelokin tilaa. Se on kuitenkin jo aika suuri. Tavallisiin housuihin en siis ole voinut itseäni runnoa tähänkään asti, ja aion kyllä tässä jossain vaiheessa ostaa jotkut äitiyshousut, että voin edes housut kiinni kulkea :D.

Mitään raskausoireita ei minulla oikeastaan vieläkään ole, mutta vessassa saan ravata vähintään tunnin välein, usein puolenkin tunnin...eli nyt suuntaan siis TAAS vessaan...:D.

Susirouva ja sudenpentu 7+3
 
Viimeksi muokattu:
Ronja R olin jo ostanut silloin kun olin 10+ eli riipu todella miten sinusta tuntuu.. minä kun ei ennä voinut käytä vanhat housut niin oli pakko hanki kaksi housut.
Suosirouva mulla alkoi pahoin vointi 7+5 ja lopui josain 10+ toki nyt vielä tuntuu väsymys mutta eikohan väsymys loppu raskauden aikana?
Hyvää viikonlopua kaikille
Mirdavja bambino 13+
 
Heippa sisaret

Tulipahan niitä huonoja uutisia vielä tähänkin ketjuun... :(

Tänään käytiin ultrassa ja siellä ne molemmat vielä näkyi. Molemmilla sykekin :heart:.
Mutta vain toinen on kasvanut normaalisti ja vastaa raskausviikkojen kokoa ja kehitystä. :'( Siellä se toinen, pienempi, vielä sinnitteli, mutta Lääkäri ei antanut sille toivoa. Kuulemma parin viikon sisällä sen syke sammuu ja se kuolee pois.

Meille tulee siis vain yksi vauva näillä näkymin. Tämä normaali yksilö kasvaa ja kehittyy hyvää vauhtia, ja siitä ollaan tietysti iloisia ja kiitollisia. Kyllä silti on tosi surullinen ja masentunut olo. Ehti jo tottua ajatukseen, että saataisiin kokonainen pieni perhe kerralla kokoon.

En jaksa nyt kommentoida muuta keskustelua. Tänään itketään ja huomenna jatkuu elämä ja keskitytään tähän yhteen vauvaan. Jotenkin nää uutiset hieman helpotti myös mun jatkuvaa hermoilua. Mitä tässä pahempaa voi oikeesti enää tapahtua? Pahin on jo koettu...
 
Heippa :wave: ja mukavaa viikonloppua kaikille odottajille!

Voi Dreamer miten ikävä uutinen :hug: Menetys aina satuttaa ja pitäähän sitä pientä hetken surra, mutta onneksi toinen on vahva ja jaksaa kasvaa siellä masussa. :heart:

joku_raja
Sulla olikin aikasin ultra, minäkin olin 6+3 ultrassa kovien kipujen takia, eikä näkynyt sykettä, vain ruskuaispussi, mutta lääkäri sanoi, että sykkeen näkyminen näin aikaisin on hyvin yksilöllistä. Uusi yritys vähän pidemmillä viikoilla, minulla se on 7+3 eli maanantaina :)

susirouva Itsellä sama juttu, että pikkuhiljaa rupeaa tajuamaan, että raskaana ollaan ja meillä on syksyllä vauva jos kaikki menee hyvin :heart: Ihan uskomatonta!

Täällä alkanut raskausoireet. Luulin saaneeni vatsataudin kun vkoja oli 6+3 ja jäin töistä sairaslomalle, en oksentanut vaan koko ajan vaan paha olo ja ruoka ei maittanut.. :x Noh, nyt ollaan 7+1 ja pahaolo jatkuu edelleen ;) En silloin edes tajunnut, että se voisi olla oikeasti raskauspahoinvointia, koska mullahan on ihan oikeesti tosi paha olo :eek: nyt voisin perua sen toiveen, että tulisi nyt edes joku oire :D Nännin on muuten kanssa tosi arat ja turvonneet, mies iha onneissaan ;) Onkos teillä muilla muuten koko ajan vähän lömpöä? Mulla koko ajan jotain 37,1 - 37,3..

Tuosta ultrasta mietin, että voiko se olla pahaksi alkiolle jos käy monessa ultrassa? Olen joskus muistaakseni lukenut asiasta, että se ei olisi hyväksi alkiolle. Nyt en vaan muista mistä sen luin, enkä löydä sitä enää..
 
Dreamer: :hug: Sitä niin kerkee tottuu aina ajatukseen nopeesti, että vauva tai vauvat tulee ja sitten jos kaikki ei mene niin kuin on ajatellut, niin pettymys on kamala. Toki hyvä, että edes toinen on sitkeä kaveri. Mutta toisaalta sulla on aika vähän viikkoja kuitenkin, että noissa alkutilanteissa pienikin mittavirhe voi näyttää isoa eroa kehityksessä. Ja mittavirheitä tulee pakosti, koska ovat eri asennoissa jne. Meilläkin oli alkuun melkein viikon jäljessä toinen tuplista ja sit seuraavassa ultrassa taas tää pienempi oli ohittanu toisen ja silti olivat joitakin päiviä pienempiä, mitä viikot piti olla. NP-ultrassa sit toinen oli taas 1 päivän viikkoja pidemmällä ja toinen jäljessä 2 tai 3 päivää. Ihmettelin asiaa, niin ihan normaalia, koska eri asennoissa pienikin mittavirhe vaikuttaa paljon etenkin alkuvaiheessa.... Olipa sekavasti selostettu ;)

Sartsa: Lämmöt oli alkuun mullakin koholla samaan luokkaa sun kanssa, mutta nyt en oo mittaillu varmaan pariin kuukauteen...

No nyt on töissä kerrottu asiasta ja hyvin ottivat asian vastaan. Riemulla ei ollu rajoja, kun kuulivat että kaksi ;)

Sokerirasituksesta selvisin "helposti", tosin tuloksia odotellaan. Ei se litku ollut niin pahaa, mutta ei se kyllä mikään makuelämyskään ollut. Pahaaoloa pelkäsin, mutta onneksi vältyin siltä.

Tilaamani vauvakirjat "kulta pieni" tulivat perille. Tekis niin mieli alkaa täytellä kirjoja, mutta en uskalla vielä...

Nippe + tuplat 16+4
 
Dreamer :'( :hug:, voi että miten pitikään noin käydä! Paljon voimia teille tuon käsittelyyn! On niin monta asiaa mitkä joutuu mielessään kääntämään toisella tavalla :(. Onneksi saatte tuon toisen ihanan pienokaisen syliin :heart:!! Mietin myös tuota mitä Nippe sanoi, että onko se nyt ihan varma ettei se toinenkin sieltä vielä kasvaisi. Toisaalta tyhmää valaa mitään vääriä uskoja, että joutuu tekemään tuon saman surutyön uudestaan ja uudestaan, ja toisaalta, kai siellä Jenkkilässä varsinkin ollaan tosi varovaisa ettei anneta vääriä tietoja. Voimia tämän kaiken keskelle! Toinen pienokainen varmaan auttaa jaksamaan :heart:!

Sartsa, ei kyllä ole tainnut olla lämpöä koko ajan, en tosin ole paljoa mittaillutkaan, yhtenä päivänä oli 37, ja pelkäsin että kipeäksi tulen, mutta ehkä oli vain näitä raskauslämpöjä :). Olen myös kuullut ettei ole hyväksi ultrailla koko aikaa, mutta tuskin kahdesta on vielä mitään haittaa.

Nippe, hauskaa että olivat töissä niin innoissaan! Kiva kun sait nuo kirjat, sellaisenhan voisi itsekin jo hankkia ja kirjoitella sinne jotain pientä odotusajastakin sitten lapselle muistoksi myöhempiä vuosia varten. Että kuinka paljon häntä on odotettukaan!!! :)

Kuinka tarkkoja olette muuten syömisten suhteen? Itse yritän syödä terveellisesti, kofeiinia en juo ollenkaan, mutta karkkia tulee vieläkin vähän syötyä. Tosin ei kyllä missään isossa määrin, pari karkkia riittää siinä missä ennen puoli pussia :D. Sokerista kun en pysty kauheasti syömään.

Susirouva ja sudenpentu 7+4
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille tsemppaus viesteistä! Kyllä se elämä tästä voittaa... Kuitenkin yksi pikkuinen sieltä on tulossa. :heart:

Noihin koko asioihin vielä sen verran, että en usko että tässä on mistään mittavirheestä kyse enää... Terve yksilö oli 9,6mm ja syke 134 ja tämä pieni reppana oli vain 3,4mm ja syke 50. Ei siis kuulosta ollenkaan terveelle. Mieskin elätteli toiveita, että jospa se toinen on vain hidas kasvamaan, mutta tyrmäsin heti moisen ajatuksen. Ei noi mitat ole normaalit. Lääkärikin sanoi, että se on jo hidastunut ja jatkaa hidastumistaan kunnes.... you know.

Muista asioista. Mulla on tää päivittäinen kuvotus jatkunut. Pitää keksimällä keksiä mitä tekis mieli syödä. Painokin tippui viime viikolla.

Onko teillä muilla vielä tukilääkityksiä päällä?? Mulla jatkuu edelleen progesteron piikit lihakseen (rv 7+). Tosin eilen annostus aleni ja rinnalle aloitettiin myös alakautta laitettavat supot 2 x päivässä. Kauanko nämä jatkuu, ei mitään hajua vielä. Seuraava ultra on 2 viikon päästä taas, ja jos siellä kaikki hyvin, niin siirrymme pois lapsettomuusklinikalta normaalin synnytyslääkärin vastaanotolle.
 
Heippa kaikille,

olen pysynyt palstoilta poissa tovin, mutta nyt vieroitusoireet alkoivat ja löysin sitten tämän palstan, jossa tuttuja nimiä. Joten jos yksi hoidoista plussannut mahtuu mukaan, niin mielelläni liityn.

Ensin kevyt tausta, eli ikää minulla 29 ja miehellä 31, esikoista yritetty n.2 vuotta, mulla on agressiivinen endometrioosi (4 x opetoitu) ja lisäksi pco-tyyppiset munasarjat, miehessä ei vikaa. Viime elokuussa kunnalliselle päästiin hoitoihin ja inssit olivat suunnitelmissa, eka inssikierrosta ei kuitenkaan voitu tehdä kun ei munasolut kasvaneet puregonilla, siitä kuitenkin tärppäsi, mutta varhaisultrassa 7+2 vain raskauspussi, eli oli tuulimuna. Ja nyt 9.1 tehdystä inssistä tärppäsi kunnolla ja rv 6 +1 oli varhaisultra jossa siis 6+1 kokoluokkaa vastaava alkio ja sydänäänet kuuluivat hienosti ja istukka oli jo toiminnassa. Ensiviikolla onkin jo eka neuvola ja sitten pari viikoa ja on sikiöseulonta.

Oireista, rinnat ovat olleet kokoajan arat, etenkin iltaisin, myös alkuun paleli kokoajan, nyt palelua ajoittain iltaisin, flunssassa olen ollut jo kahteen kertaan, kuvotus alkoi tuossa rv 6 + aikoihin kunnolla, nyt on kuvotuksen lisäksi tullut huimaus kun ylös nousee tai seisoo pitkään, sekä kohdun kasvukivut ovat alkaneet kunnolla nyt rv 8, sellaista tykytystä, pistämistä ja kiristävää tunnetta kohdussa. Lisäksi pissata saa öisin 2 kertaa ja päivällä useasti myös. Eli hyvin klassiset oireet ovat. Pienen pieni masukumpu tuossa häpyluun yläpuolella jo tuntuu.

Kommentoin sitten muiden kirjoittelua. Löysin muuten hyvän linkin alkion kehityksestä ihan kuvien kanssa, mukava ollut sitä lukea. Tässä se jos kiinnostaa. Onhan se ihmeellistä että alkion sydän alkaa lyömään jo 22-26 päivää hedelmöityksestä, vaikka on vaan sellanen papu vielä.

Mut voi lisätä listaan, laskettu aika on 29.9.2012 synnäri on OYS

Welcome to The Visible Embryo

LadyBlue ja pikkutirri rv 8 + 3
 
No voi ei Dreamer!!! Olen tosi pahoillani! :hug: Varmasti surettaa kovin luopua toisesta, kun oli ihan erilaiseksi jo ehtinyt tulevaisuutta ajatella. Ehkä siitä tulee sitten suojeluenkeli tuolle teidän terveelle pikkuaarteelle.

Tervetuloa LadyBlue ja onnea kovasti plussasta. Kiva linkki oli, kävinkin jo katsomassa. Ihanan paljon sulla oireita! Ei tartte ihmetellä onko siellä jotain vai ei :) Mulla on myös endo, vaikkakin paljon kiltimpi kuin sinulla.

Vatteista, olen menossa huomenna olosuhteiden pakosta ostamaan ekoja äippähousuja, vanhatkin mahtuu vielä, mutta alavatsa on niin arka, että ne tuntuu ikävälle. Paino ei ole vieläkään noussut, mutta masu paisuu :eek: Sitten käytiin hakemassa viikonloppuna pinnasänky, se on jo mun äidille aikoinaan hankittu, eli sellaiset 65 v vanha ja itsekin olen siinä nukkunut. Vähän täytyy maalia vaan laittaa pintaan ja uudet patjat hankkia. Löysin myös mun vanhan äitiyspakkauksen siis vuodelta 82, ihania retrovaatteita. Ne vaan pesuun ja pallerolle kiertoon.

Syömisestä, aiemminkin jo kirjoittelin, että maitoa juon enemmän ja otan raskausmonivitamiinia jossa on foolihappo + d-vitamiini. Sitten marjoja, hedelmiä ja leseitä syön päivittäin, mutta muuten ihan normaali ruoka, en kauheasti niuhota. Mieluummin ostan kotimaista ja luomua eli vältän lisäaineita. Ruoka-annoksia olen pienentänyt, koska täytyy syödä tiheämmin. Karkkipäivä mulla on aina ennenkin ollut kerran viikossa ja aion jatkaa samalla tavalla. Ihan normaalia elämää, en kauheasti tarkkaile ruokaa kun aina olen syönyt suht terveellisesti. Nyt vaan olin viikonlopun pois kotoa ja kun en syöny leseitä niin kauhean ummetuksen iski päälle :snotty: Tästä lähtien kyllä leseet tulee sinne minne minäkin :LOL:

Haaveilija ja pallero rv 13+4
 
:heart:Talven 2011-2012 aikana lapsettomuushoidoista plussanneet:heart:



Nippe............29v..esikoiset..1xinssi, OI...................LA 7.8....?
Jypy..............40v...3.lapsi....4xinssi.......................LA 20.8...JS
Haaveilija 82..29v..1.lapsi.....3xinssi, 1.IVF tuoresiirto..LA 29.8...K-SKS
Mirdav...........38v...1.lapsi....3xinssi, luomuraskaus....LA 31.8...NKL
LadyBlue.......29v...1.lapsi.....2.inssi........................LA 29.9...OYS
Mangu76.......36v...1.lapsi....1.IVF/3.PAS..................LA 30.9...NKL
Ronja R...........?.....?...........2xinssi, 1.IVF tuoresiirto..LA 8.10.....?
mökkelö........26v...1.lapsi.....4xinssi, 1.IVF tuoresiirto..LA 8.10...KOS
susirouva......40v...1.lapsi.....1.IVF...........................LA.9.10...NKL
Dreamer74.....37v...1.lapsi....1.IVF/1.PAS...................LA 11.10...?
Albus............35v...3.lapsi.....3xinssi, luomuraskaus.....LA 11.10...NKL
Sartsa00.........?.....?............3.ICSI/1.PAS...................?.....?
Hautomo 76...35v...1.lapsi....1.ICSI..........................LA 12.10...TAYS
Jade84...........?
Kebri82..........?......1.lapsi.....1.IVF..........................LA 23.10...SeKS



Suuren surun kohdanneet :'(
Scarleth
valoa
Aretha
 
Viimeksi muokattu:
Päivitin tota listaa, kun Jypy on kadonnut johonkin! Jonkin verran tietoja puuttuu, voisitteko lisätä listaan tai laittaa mulle puuttuvat tiedot, kiitos! Kirjottakaapa muuten googlen kuvahakuun vauva tai vauva anne geddes. Ihan yli-ihania kuvia! Tosi vaikee oli päättää minkä laitan =)
 
Viimeksi muokattu:
Hahaa!! Täällähn te kaikki entiset " inssilistalaiset" olettekin.... :wave: Löysinpä teidät... Minä voin kaiketi liittyä myös tähän ketjuun kirjoittelemaan koska plussa napsahti 21.2 testiin. Meillä taustalla selittämätön lapsettomuus, 2,5 yritystä takana josta nyt viimeinen puoli vuotta ollaan käyty hoidoissa, 2 x inssi ja nyt loppiaisen vuoksi välikierto josta seurasi välikierto jälleen 4 follin vuoksi!! Ja ehkäisypakko... no mutta tässä nyt sitten ollaan... :) Plussan kanssa. Itse ajattelen että tää meidän lapsettomuus oli varmasti psyykkisellä puolella koska viime kuussa todella heitin aivot narikkaan kaiken suhteen ja pidettiin vaan miehen kanssa hauskaa että suhdekin pysyy koossa. No mutta nyt näin että ultraa odotellaan ja toivotaan että olisi vain max 2 kyydissä.
 
Haaveilija 82, kiitos kun päivitit listan!

Töissä tämän sivuston lukeminen on vähän vaarallista koska en ole vielä kertonut raskaudesta. Kotona taas yritän välttää netissä roikkumista ja olla hyvä esimerkki lapsilleni ettei läppäri ole kasvanut minuun kiinni ;)

Viime viikon olimme talvilomalla ja se loma meni ihan piloille. Kuopus oli ensin kolme päivää kovassa kuumeessa ja flunsassa. Sen jälkeen hänelle iski oksennustauti. Joten kaikki hauskuus, yhdessäolo ja rentoutuminen oli aika kaukana tuosta lomasta :(

Dopplereista olitte keskustelleet ainakin. Itse en aio sellaista enää tässä kolmannessa ja viimeisessä odotuksessa hankkia kun ilman olen pärjännyt aiemminkin. Nyt vaan odottelen että alkaisin tuntea liikkeet...

Maha on jo aika näkyvä, joten kohta on pakko kertoa töissä vaikka olisin halunnut säästää rakenneultran jälkeen. Mutta kun en ole ekaa kertaa "pappia kyydissä" niin vatsa on jo pullahtanut esiin. Kohta saavatkin kyllä jo aloittaa sijaisen etsimisen. Olen nimittäin kesälomalla kesäkuussa 4-5 viikkoa. Jos kunto sallii tulen viikoksi takaisin töihin ja sitten jään mammalomalle. Eli sijaisen pitäisi siis aloittaa viimeistään toukokuun alussa...

Harjoitussupistuksia on jo, erityisesti jos kävelen nopeaa vauhtia. Muuten olo aika normaali.

Vauvavakuutusta pitäisi alkaa kysellä. Harmi etten saa sitä ikäni puolesta enää kuin kahdesta firmasta. Olisin halunnut vakuutuksen Tapiolasta jossa kahden lapseni vakuutukset ovat, mutta ikäni estää saamasta enää syntymättömälle vakuutusta. Tapiolaa voin kyllä lämpimästi suositella!

Nyt äkkiä takaisin työntekoon ennenkuin joku huomaa missä surffailen ;)

Jypy & Murmeli 15+0 *poks*
 
Heippa!

Olin koko viime viikon lomalla niin intensiivisesti, että tää nettimaailmakin jäi kokonaan....nyt sitten pitäis päästä takasin työmoodiin ja ei hirveesti hotsita...

Vaikka viime viikolla oli aikaas paljon ohjelmaa loman takia, niin myös oireita oli ihan kunnolla. Melkoisen väsynyt olin, epämääräistä pahoinvoinnin tunnetta, närästystä, ilmavaivoja, you just name it:) Mikään niistä yksinään ei olis kovin ihmeellinen, mutta pakettina kyllä ihan riittävä muistutus, että jokin tuolla kropassa muuttuu kovaa vauhtia...Kortisoni jäi myös viime vkolla pikkuhiljaa pois kuvioista; luulen, että sekin saattoi lisätä väsymyksen tunnetta, kun sillähän on tunnetusti piristävä vaikutus:|

Susirouva: onnittelut mukavista ultrauutisista! Onhan se aina mieletön helpotus, kun kuulee, että so far so good:) Mitä taas tohon syömispuoleen tulee, niin mulla on oikein kunnon morkkis lomasyömisistä! Kaiken maailman herkkuja ja ei niin terveellisiä juttuja tuli vedettyä oikein olan takaa, ja niinhän siinä kävi, että kun tänä aamuna uskaltauduin vaa'alle, niin 2kg oli tullu lisää viime viikosta: / Torstaina eka neuvola, saas nähdä kuinka saan itteni ruotuun takaisin ennen sitä....

Dreamer: tosi ikävää oli lukea sun uutiset; tuntemukset on varmasti tosi ristiriitaiset:( Mutta hyvä kuulla, että toinen tyyppi on voimissaan ja porskuttaa eteenpäin:)

LadyBlue: onnea plussasta ja tervetuloa tälle puolelle!

Haaveilija: kiitti listan päivityksistä! Mun kohdalle vois lisätä seuraavat infot: 36v, 1. lapsi, LA 30.9., NKL. Kiitos kaunis!

Mangu & Pingu 9+1
 
Viimeksi muokattu:
Tänään olin uudestaan ultrassa, mutta valitettavasti uutiset oli tänäänkin hunoja. Sain lapsettomuusklinikalta päivystyslähetteen Kätilöopiston poliklinikalle, jossa istuskelinkin sitten neljä tuntia odottelemassa lääkärille pääsyä. Kohtuontelo oli edellisestä ultrasta edelleen suurentunut, mutta silti täysin tyhjä. Sain sairauslomaa ma-ke ja kävin äsken työntämässä Cytotecit alakertaan. Nyt makaan vaakatasossa sohvalla ja odotan kauhulla minkälaista kipua ja vuotoa noi tabletetit saa aikaan. Toivottavasti kuitenkin ihan kunnollista, kaavintaan en kaiken päälle enää haluaisi joutua.

Lääkkellisen tyhjennyksen potilasohje ei ole kovin riemukasta luettavaa. Kivut voi olla voimakkaita ja jälkivuoto voi kestää jopa monta viikkoa. Toivottavasti pääsisin helpolla. Viimeviikkoisen lomaviikon aikana ehdin jo käsitellä tämän pettymyksen aika hyvin, ja vaikka tämänpäiväistä ultraa kohtaan pienen pieni toivon murunen vielä olikin, ei tulos ollut mikään kovin iso järkytys enää. Aamuisen harmi-itkun jälkeen tilalle on tullut ketutus koko tilannetta kohtaan ja päättäväisyys siitä, että uuteen hoitoon mennään heti kun on mahdollista. Kolmen viikon päästä täytyy tehdä raskaustesti ja jos se on negatiivinen, voin taas soitella klinikalle seuraavan hoidon aloituksesta.

Tästä ketjusta joudun valitettavasti poistumaan, toivottavasti palaan joskus.
 
Aretha: Ajatuksemme ovat kanssasi ja toivottavasti jonain päivänä se kunnon plussa sieltä tulee <3

Itsellä on jäätävä väsymys. Siis aivan tolkuton. Olen tänään ollut lomalla ja nukkunut alle yöllä 10 tuntia.. sitten ensin 2,5 tuntia jatkounia ja päälle 2 h päiväunia. Kauhulla odotan huomista töihin menoa, ja hereillä pysymistä siellä. Puhumattakaan pahoinvoinnin torjunnasta. Onneksi voin mököttää siellä omassa nurkassani :D
Eka neuvola on 13.3 :)
Laskettu aika on 12.10 ja sairaala TAYS, jos joku vielä tuota listaa päivittää. Ja 1. ICSIllä tää tulos.
Maha pömpöttää niin, että farkut on jo poissuljettu vaihtoehto työvaatteena :D

Hautomo ja Tyyppi 7+2
 
Heipsan :wave:

Aretha Todella ikävä kulla, paljon voimia sinne ja toivotaan, että seuraava kerta toden sanoo! Toivottavasti tyhjentyy nyt kunnolla, ettei tarvita lisätoimenpiteita! Tsemppiä sinne!

Ladyblue Sulla jo "ihanan" paljon oireita :) Ja vau, että syke, istukka ja kaikki näkyi jo viikoilla 6+1, minulla ei näkynyt viimeviikolla (6+3) edes alkiota vielä kunnolla :rolleyes: Toki voi olla, että laitekin oli vähän vanhahko!

Hautomo Täällä myös väsymystä ja pahaa oloa! Tuntuu, ettei siihen pahanolon torjuntaan ole keinoja, ainakaa täällä :D

ON: Olin eilen varhaisultrassa ja kyllä siellä pieni sydämen lepatus näkyi ja kuului myös :heart: Pikkuinen oli ihan takaseinämään mennyt kiinni, joten kunnolla ei saatu mitattua häntä. Ensiviikolla mulla on sitten laillinen ultra polilla jossa on paremmat laitteet niin nähdään kunnolla, mutta ihana tietää että siellä se on eloss :) Mä yritin eilen miettiä, että ollaanko tässä nyt viikoilla 6+4 vai 7+4, jos viimiset kuukautiset ovat olleen 13.1 ja hedelmöitys 27.1, ni raskauskiekon mukaan olen 7+4, mutta vau.fi -sivut sanovat että 6+4.. Tiedä häntä, sekin taidetaan kuulla sitten ensiviikon ultrassa :)
 
Dreamer voi ei olen pahilani, mutta ainakin on yksi terve mutta tiedän menetys on aina ikävä.. halaukset sinulle.
Arehta halaukset sinulle toivomme että pian kaikki hyvin ja olet taas kansamme..
Jade84 ja Lady Blue Tervetuloa!! ja onnittelut vielä teille. kyllähän tänne mahtuu.
Jypy ehdin jo kaipamaan sinut mutta hyvää että oot nyt takaisen.Flunsasta kait monet muukin olimme saaneet mutta hyvää kun taas kaikki ok..
Haaveilija ostin muuten tän Doppleri mutta ei se ainakaan kuuluu mitään tai sit en osaa käytä:LOL: :LOL: se on tämä JPD-100B maksui 64€.
minua voi laita LA 31.08.12 JA NKL.
Mirdav ja bambino 13+4
 
Dreamer74 :hug: toinen pieni ei sitten ollutkaan vielä valmis tähän maailmaan :( Olen niin kovin pahoillani, varsinkin kun niin kovin toivoitte kahta pientä! Onneksi toinen kuitenkin kasvaa normaalisti ja vaikuttaa hyvin tarmokkaalta! Ehkä se toinenkin teille vielä suodaan, mutta vielä ei ollut sen aika..

Arethalle myös suurimmat pahoittelut ja voimia :hug: Toivottavasti saamme sinut pian takaisin tähän ketjuun! Jotain siellä kuitenkin tapahtui, vaikka teille ei vielä syliin asti pikkuista suotukaan.. Toivottavasti se enteilee hyvää tulevaisuutta ajatellen! Valtavasti onnea seuraavaan (ja toivottavasti mahdollisimman pikaiseen) yritykseen!

LadyBlue ja Jade84 lämpimästi tervetuloa tälle puolelle!! :heart:

Sartsa00 Onnea ihanista ultrakuulumisista, mahtoi jännittää viimeisen viikon, mutta palkinto oli mitä uskomattomin :)

Liityn Hautomo76n väsymyskerhoon, joka päivä oon vetäny töiden jälkeen sellaset 2,5 tunnin päiväunet. Ja silti väsyttää, koko ajan! Blaah. No mutta se onkin sitten edelleen toistaiseksi ainoa raskausoire, olen edelleenkin välttynyt pahoinvoinnilta ja tissitkin on palautunu normaalitilaan, eli ei oo enää kipeet. Iltasin on kyllä aivan järkyttävää turvotusta, että kai sekin jotain tästä siunatusta olotilasta kertoo :) Mammahousut on käytössä juurikin sen takia, vaikka viikkoja on vasta 8+1!
 
Mirdav Koita laittaa anturi sentin tai pari karvojen yläpuolelle ja kallista sitä vähän vielä alaspäin. Vauva on aika lailla vielä häpyluun takana. Sitten kallistelet vähän anturia puolelta toiselle. Mulla ei ole geeliä, käytän ihan Aqualan L voidetta geelin asemasta. Aamuisin kuuluu parhaiten rakko täynnä. Pallero oli ainakin tänään niin vilillä päällä, että etsin sitä 5 min ennen kun kuulin ja sittenkin se vain käväisi aina dopplerin alla. Aamujumppa menossa vissiin =)

Löysin eilen mammafarkut ja ostin pari imetys T-paitaa H&M:lta, ajattelin, että ne on vähän monikäyttöisempiä kuin pelkät äitiyspaidat. Sitten kierrettiin kirpparilla ja kai minä sitten sekosin, mutta ostin jo pallerolle muutamia potkuhousuja, puolipotkareita ja bodeja 50-60 cm. Ihan älyttömän hyvää tavaraa ja ei maksa juuri mitään. Eilen pesin ne ja raivasin tänään oman hyllyn pallerolle jonne viikkailin pikkupikkuvaatteet :heart: :heart: :heart:
 

Yhteistyössä