K
Kevättyttö
Vieras
Onkohan minulla "kohtalotovereita"? Olen 23-vuotias nainen ja minulla on ihana poikaystävä, joka monien muiden asioiden lisäksi osaa varsin hyvin tehdä taloustöitä. Hän osaa silittää, tiskata ja laittaa ruokaa ja tekee nämä vieläpä todella tehokkaasti: pyykit on viikattu kaappiin täydellisiin, siisteihin pinoihin, ja tiskipöytä hohtaa kirkkaana kun hän on tiskannut. Jos hän tarvitsee silitetyn paidan töihin, hän kaivaa silitysraudan kaapista ja silittää sen. Jos hän haluaa ruokaa, hän kokkaa itsellensä annoksen. Hän ei vaadi minua tekemään oikeastaan mitään hänen puolestaan.
Hän ei kuitenkaan siivoa usein, vaan pitää parempana siivota kerralla ja kunnolla.
Omasta mielestäni, vaikka hän onkin erittäin pätevä tekemään kotitöitä, hän on varsin sotkuinen, koska jättää koko ajan eri näköisiä tavaroita / likapyykkiä lattialle, likaiset astiat ruokapöytään ja sängyn usein petaamatta. Kaapin ovet jäävät yleensä auki kun hän on ne avannut (
) ja tavarat esille. Minulla on eri käsitys siisteydestä: minusta on tärkeämpää, että asunto on SUHT siisti mutta KOKO AJAN. Eli korjailen jatkuvasti miehen jättämiä tavaroita lattialta, ja muutenkin "paikkailen" kaikkea pientä mitä sattuu näkymään (tämän lisäksi siivoan säännöllisesti). Tätä mies ei kuitenkaan tunnu arvostavan. Hän on sanonut, ettei ole väliä esimerkiksi sillä, jos jättää likaiset vaatteet/tavarat aamulla lattialle, ja korjaa ne sitten illalla (sama pätee kuulemma lautasiin ruokapöydässä). Mutta tällä logiikallahan kämppä olisi minusta AINA varsin sotkuinen, koska päivällähän ihmiset elävät!
Minusta on oikeastaan kiva tehdä kotitöitä, enkä juuri välittäisi siitä, jos mieheni ei tekisi niitä yhtä paljon. Ja vaikka huomauttelenkin miehen lattialla lojuvista vaatteista ja roskista, ne eivät oikeasti kovinkaan paljoa haittaa minua, koska voisin hyvin korjailla niitä pois, jos hän arvostaisi sitä.
Pahinta on se, että mieheni on välillä neutraalisti huomauttanut esimerkiksi tiskeihin jääneistä roskista (hän kuulemma ajatteli vain huomauttaa asiasta, jos en itse huomannut), tai siitä, jos olen laittanut vahingossa pesukoneeseen vaatteen joka on värjännyt toisen vaatteen (hän itse lajittelee pyykit viimeisen päälle). Tuntuu, etten ole yhtä hyvä tekemään kotitöitä, kuin mieheni.
Myönnän olevani hieman vanhanaikainen näissä asioissa, vaikka olenkin itsenäinen ja kouluttautunut enkä siis mikään "elän miehelleni" -tyyppi.
Onko kenelläkään muulla jotain vastaavaa?