TallinkSiljan ClubOne-korttien tasot. Onko periaatteessa paljinkin hyötyä olla Gold-tasolla kuin Silver-tasolla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tasot
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tasot

Vieras
Onko siitä periaatteessa hyötyä tällaiselle tavis perheelliselle ihmiselle kuka ei matkustele nyt muuta kuin lomamatkoilla. Matkoja on vuodessa noin 7
Onko siitä niin paljon hyötyä,että kannattaisi "jahdata" pistemäärää täyttyväksi.

Nyt olen Silver-tasolla ja sen voimassaoloaika on 3/14 asti. Tänä vuonna kertäätyjä pisteitä on 7000
 
Eipä näillä nykyisillä säännöillä ole mitään mahkuja saada jotain etuja, oli sitten mikä taso tahansa. Tavoitteeseen pääsemiseen tarvitaan paksua lompakkoa ja ostoksia ja matkoja. Aivan turhaa siis. Edut menee siihen kun niitä tasoja tavoittelee.

Ennen oli ennen, silloin Silja-Line aikaan.
 
No en tiedä onko nykyään tosiaan niinkään hyötyä koko Clubista. Meillä on Gold-taso ja siinä näköjään pysytään ensivuonnakin (nyt jo kortin voimassaoloaikana kerätty 91 000 pistettä). Bonusmatkoja ollaan usein käytetty ja reissussa käydään n. kerran kuukaudessa. Joko ihan päiväristeilyllä tai sitten miniristeily Turusta ja pari kertaa vuodessa Tallinnassa.

Muuta eroa en silver tasoon oikeastaan osaa sanoa, kun drinkkiliput saa koko perhe (miniristeilyllä yhdet ja päiväristeilyllä kaksi) ja hiukan edullisemmat näyttää risteilyt olevan, mutta en minä ainakaan oikeastaan koskaan matkasta juurikaan mitään maksa. Ja paremmat joululahjakotit näytti olevan. :)

Mutta niinkun Onja sanoi, se tasolta toiselle nouseminen jo vie niin paljon rahaa, että tavoittelemalla en lähtisi korkeampaa tasoa hakemaan.
 
Hyötyä on, jos todella matkustaa paljon. Mutta niinhän se on kaikissa kanta-asiakasjärjestelmissä. Eihän S-kortilla tai Pop-plopillakaan juuri ole mitään hyötyä, koska niillä vielä kaikki maksettavat bonukset on jo laitettu tuotteiden hintoihin. Tätähän kuluttajaviranomaiset yleensäkin kritisoivat ja siksi Suomen hintataso on Euroopan huippua, koska kuluttajat maksavat itse bonukset ja järjestelmien ylläpidon hinnoissa.
 

Yhteistyössä