Tällaisia mietin tällä kertaa..

Helli-Karamelli

Aktiivinen jäsen
31.03.2010
1 231
0
36
Vantaa, Finland, Finland
Perhepedistä asiaa siis..
Paljon oli ketjuja samasta aiheesta, mutta tein kuitenkin oman alotuksen.

Eli siis vauva 2viikkoa vanha. Ehkä kaksi yötä nukkunut omassa sängyssä kotiin tulon jälkeen. Mutta niilläkin kerroilla olen kantanut hänet aamuyöstä viereeni syömään.

Nytpä haluaisin tietää ajatuksianne ja kokemuksianne näistä minua vaivaavista asioista.

- Kun imetätte vauvaanne perhepedissä, nukahdatteko itse vai odotatteko hereillä niin kauan kuin vauva on syönyt?

- Imetättekö missä asennossa?

- Eikö teitä pelota, että vahingossa iskette kädellänne lasta päähän?
(tää minua pelottaa enemmän kun vauvan päälle kierähtäminen..koska nukun itse niin kevyttä unta, että en uskalla liikahtaakaan, kun vauva on vierellä/rinnalla.)

Tahtoisin niin kovasti nukuttaa lapsen omaan sänkyyn, koska omat unet häiriintyy, koska pelkään koko ajan satuttavani lasta vahingossa.

Sitten kun päivisin vauva saattaa olla itkuisempi epäilen heti, että jokin on vialla ja olen tehnyt hänelle jotain ikävää yön aikana.

Onko muilla samoja ajatuksia? vai olenko vain hermoheikko.
 
Silloin joskus vuonna yksi ja kaksi mulla oli vaununkoppa sängyssä mihin nostin vauvan nukkumaan imetyksen jälkeen. Se oli toimiva ratkaisu meillä ja voi esim. pitää vauvaa kädestä kiinni tai paijata jos uni ei meinaa tulla ja itse pötköttää vieressä.
 
olet hermoheikko.ja se on täysin ymmärrettävää kun miettii uutisointia tässä ja sitä että olet tuore äiti :hug:

itse imetin molempia sängyssä ja nukahdin aina - kuten vauvakin. mitään ei koskaan käynyt,enkä edes pelännyt että kävisi. kai se on joku "vaisto" .
 
Alkuperäinen kirjoittaja heliht:
nukkuiko reunalla vaiko keskessä?

sekäettä.
ensin otin vaikka keskelle nukkuu ja syömään ja seuraavassa heräämisessä toiselle puolelle.ei koskaan pudonnut tms.
joskus laitettiin sitten petarin alle vähän tyynyä tms koholle reunaan, että ei kiepsahtaisi lattialle ( kun oli jo vähän isompi vauva ) .
 
Vauvamme nukkuu vieressäni, ja imetän eka syötöllä istualteen "intiaani-istunnassa" ja toisella kerralla kyljellään ettei vauva virkisty, muuten tahtoo jo herätä neljän aikaan. Tähän asti olen aina ollut siihen saakka hereillä että vauva on kylläinen, mutta viime yönä olinkin nukahtanut ja en tiedä miten vauva on saanut syötyä!
Nyt olen sitten tämän aamua miettinyt, pitäiskö se kuitenkin istualteen imettää toisellakin kerralla, koska minun rinnat on sitä kokoluokkaa että vauva kyllä vois tukehtua rinnan alle jos nukahtaisi... Muuten en kyllä pelkää lyöväni unissani tms.kun kyllä äidinvaisto estää sellaisen unessakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:

mulla on "onneks" niin pienet rinnat että en jotenkin usko niiden alle tukehtuvan ja hyvin osaa itse nostaa päänsä rinnan päälle kun haluaa nukkua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja heliht:
nukkuiko reunalla vaiko keskessä?

sekäettä.
ensin otin vaikka keskelle nukkuu ja syömään ja seuraavassa heräämisessä toiselle puolelle.ei koskaan pudonnut tms.
joskus laitettiin sitten petarin alle vähän tyynyä tms koholle reunaan, että ei kiepsahtaisi lattialle ( kun oli jo vähän isompi vauva ) .

mie yritän pysyä hereillä aina kun vauva on keskellä ja viime yönä olin vahingossa nukahtanut.... kauheesti säikähdin ja heti tarkistamaan onko vauvalla kaikki ok.
pelkään niin paljon tuota aivotärähdystä, jos vahingossa aukileeseen paukauttaa kädellä.
nyt tyttö onneks hereillä ja tuhisee sylissä.
 
=) uskoisin kyllä, että varmuus ja luottamus kasvaa siinä vauvan kasvun ohessa .tyhmänrohkea ei tietenkään tarvitse / pidä olla.
itse nukuin paremmin kun vauva oli vieressä.meidän pienin on jo 1,6v ja silti edelleen käyn katsomassa iltaisin että hengittääkö hän pinniksessään, jos on ollut mielestäni "liian" rauhallinen nukkuessaan.että eiköhän noita "hermoheikkouksia" toisaalta löydy meiltä kaikilta :)
 
Vauva nukkuu omassa sängyssään ja nostan vierelle syömään, kun herää. Itse en nuku, kun vauva vieressä. Syötön jälkeen nostan takaisin omaan sänkyyn. Myös esikoisen kohdalla näin.
 
Meillä vauvat (alle 3kk) on nukkuneet parhaiten vieressäni. Olen pitänyt vauvan aina seinän puolella, koska tiedän olevani miestä herkkäunisempi. Imettäessä olen saattanut nousta istumaan, koska vauvalle ei pystyssä imetettäessä yleensä tule hotkittua ilmaa ihan niin kovasti ja pienen on saanut röyhtäytettyä siinä samalla kätevästi.

Keskimmäisen ollessa parin päivän ikäinen säikähdin kerran kovasti, kun olin nukahtanut vahingossa vauva vatsani päällä maaten ja pieni oli kiepsahtanut siitä viereeni.. Muuten en ole antanut itseni liikaa pelätä vauvan kanssa nukkumista. Jos omat unet häiriintyisivät liiaksi panikoinnista tai vauvan "kyttäämisestä", niin olisin aika pian koittanut vauvan nukuttaa jossain muualla.
 
Kuopus on jumahtanut viereeni, illalla pistän sänkyynsä, mutta käytännössä nukkuu yöt läpeensä vieressäni. Yöllä imetän aina samalla kyljellä molemmat rinnat ja nukahdan heti kun vauva alkaa imemään. Olen useamman kerran polvella tai kyynärpällä motannut vauvaa, mutta onneksi siitä ei ole heräämistä ja itkemistä suurempaa haittaa ollut.

Mulle sopisi paremmin, että vauva nukkuisi omassa sängyssään, kuten sisarensa, mutta jotenkin vain ollaan ajauduttu tähän.
 
Nukuin täyttähäkää tyttöä syöttäessäni ja sitten isompana en tainnut itse edes herätä, vaan tyttö hoiti syömisensä isse. :saint:
Minusta se on täysin luonnollinen ja oikea tapa hoitaa yösyötöt ja samalla kun nukut/syötät, maito on sitä 'yömaitoa' ja näin vauvakin nukkuu rauhallisemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piina:
Kuopus on jumahtanut viereeni, illalla pistän sänkyynsä, mutta käytännössä nukkuu yöt läpeensä vieressäni. Yöllä imetän aina samalla kyljellä molemmat rinnat ja nukahdan heti kun vauva alkaa imemään. Olen useamman kerran polvella tai kyynärpällä motannut vauvaa, mutta onneksi siitä ei ole heräämistä ja itkemistä suurempaa haittaa ollut.

Mulle sopisi paremmin, että vauva nukkuisi omassa sängyssään, kuten sisarensa, mutta jotenkin vain ollaan ajauduttu tähän.

minua vaan hirveesti pelottaa toi aukile päässä, kun en tiedä miten herkkä se on ja miten paljon sitä pitää oikeasti varoa... ja mitä tapahtuu jos vahingossa siihen mottaa.
 
Yhteistyössä