B
BBBB
Vieras
Hei!
Meillä on syksyllä neljä vuotta täyttävä tyytö, joka aloitti päivähoidon. Kesäkuussa hän oli siellä jo 12 päivää, siten että ekat kolme päivää minä tai isä oli mukana ja loput hän vietti yksin ihan omasta tahdostaan (sanoi siis itse haluavansa jäädä hoitoon ilman isiä/äitiä). Tykkäsi hoitopaikasta niin paljon, että olisi halunnut olla siellä pidempää kuin vaan aamupäivät. Heinäkuussa pk oli kiinni ja koko perhe lomalla.
Maanantaina hoito alkoi uudestaan (nytkin vain toistaiseksi klo 8-12), ja tyttö odotti sinne menoa innolla - siellä kun on kivoja kavereita. Noh, nyt sitten hän alkoi parin ekan päivän jälkeen puhua, että itkevät ja vanhempiaan ikävöivät (uudet) lapset jännittävät häntä ja hänelle itselleenkin tulee ikävä. Torstai-aamuna raivosi ja itki aivan hysteerisenä, ettei halua mennä päiväkotiin ja että tulee isiä ikävä (isä vietti juuri kk:n loman kotona). Tilanne meni niin hurjaksi, että päätin perua ko. päivän osalta hoitoon menon (kun oli mahdollista).
Tilanteen tasaantumisen jälkeen sovimme lapsen kanssa, että hän menee hoitoon taas maanantaina ja oli kyllä ihan suostuvainen siihen. Nyt vaan jännittää, että onko tämä takapakki kuinka pitkäaikaista, kun kuitenkin vielä ennen uusien (itkevien) lapsien saapumista tyttö suorastaan juoksi matkan päiväkotiin. Onko muilla ollut vastaavaa tilannetta, kuinka kauan se on kestänyt ja kuinka se loppui? Ajattelin myös, että pitäisiköhän minun mennä lapsen mukana päiväkotiin päivänä parina, mutta hoitajan (ja myös omasta) mielestä se saattaisi vielä pahentaa takapakkia ja hidastaa tottumista hoitoon...