Tajusin tänään että jos minua ei olisi ala-asteella kiusattu, voisin olla suht suosittu/tavallinen ihminen, eikä hylkiö.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vakkari harmaana"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vakkari harmaana"

Vieras
Aloitin eilen taas uudestaan ammatilliset opistot. Vaikka pyörinkin pääasiassa teinien kanssa, ja ikäeroa on vuosia, niin tulemme hyvin juttuun keskenämme. Samoin oli aikanaan kauppiksessa, silloin ainakaan jopa kysyttiin mitä mieltä olen. Ei syrjitty, haukuttu tai tehty pilaa. Kauppis oli hienoa aikaa, kun sain kavereita ja sain olla oma itseni. Vaikuttaisi samalta tulevankin koulutuksen kanssa.

Harmittaa nyt jälkikäteen kuinka hylkiö olin ala- ja yläaste sekä lukioaikoina. Ala-asteella minua kiusattiin/syrjittiin, ja se sai itsevarmuuteni tosi huonoille kantimille. Yläasteelle tulivat valtaosa kiusaajista, ja ne pari uuttakin naamaa vakuutettiin siitä ettei minun kanssa kannattanut olla jos ei halunnut olla hylkiö. Lukiossakin ne samat tyypit pyöri. Vaikka oikeastaan ala-asteen jälkeen kiusaamista ei tapahtunut, se olin kuitenkin varoillani enkä juurikaan liikkunut missän, vaan vetäydyin tarkoituksella omiin oloihini.

En tiedä miksi yhtäkkiä kauppiksessa olinkin yhtäkkiä se tyyppi joka halusi jutella kaikkien kanssa ja tulla toimeen. Olin siellä se jäänrikkoja joka puhui ensimmäisenä ja kevensi tunnelmaa. Vaikka kauppis olikin naapuripaikkakunnalla alkuperäisestä asuinpaikkakunnastani, niin siellä ei silti ollut samoja naamoja kuin ala-asteella. Nykyään kun mennen kauppaan ja huomaan kassalla ala-asteella samalla luokalla olleen oppilaan, vetäydyn taas kuoreeni ja heikin on vaikea sanoa.

Olenkin miettinyt maiseman vaihdosta kun valmistun koulusta. Vaikka itsevarmuuteni on kasvanut kohisten, niin ala-aste, yläaste ja lukiotuttujen näkeminen on minulle kuin näkisin haamun. Eikä näillä kulmilla niiltä voi välttyä.
 
Tiedän tasan mitä tunnet! (:

Minuakin kiusattiin, syrjittiin yms. koko peruskoulun ajan mm. vanhempieni alkoholismin takia, halpojen vaatteideni, ujouteni yms. seikkojen takia ja toisinaan tuntuu katkeransuloiselta miettiä, miten upea ihminen sitä olisi nyt ilman tätä taakkaa..

Kun katson peiliin, näen kauniin, todella kauniin nuoren naisen, jota arvostan ja rakastan, mutta vai silloin kun olen yksin/tietyissä tilanteissa. Liian usein julkisissa tilanteissa alemmuuden tunne, itseviha ja -syytökset vyöryvät päälle, kavahdan kosketusta ja ajattelen vainoharhaisesti kaikkien haluavan ja ajattelevan minusta vain pahaa.

Tiedän tavallaan jälkeenpäin, hyvinä päivinä, että se oli vain kuvitelmaa, ei kukaan minua halua satuttaa, mutta kun vanhat paranoijat, paniikki, alemmuuden tunne yms. iskevät päälle, en osaa edes kyseenalaistaa niiden voimaa..

Tsemppiä! (:
 
Etkö vois koettaa unohtaa vanhoja mörköjä?! Päätät, että sua ei menneet ja vanhat asiat enää häiritse, käännä uusi sivu elämässäsi!
Jos koet jonkun vanhan koulukaverin läsnäolon vaikeaksi, rohkeasti vain porskutat eteenpäin. Ei sun niitten typeryyksien vuoksi tarvitse vaihtaa maisemaa. Sulla on oikeus olla siellä missä itse haluat! Älä enää vähättele itseäsi! Ihan varmasti olet mukava ja seurallinen ihminen, ei sun tartte häpeillä tai nolostella vanhojen asioitten vuoksi, unohdat ne!
 
Etkö vois koettaa unohtaa vanhoja mörköjä?! Päätät, että sua ei menneet ja vanhat asiat enää häiritse, käännä uusi sivu elämässäsi!
Jos koet jonkun vanhan koulukaverin läsnäolon vaikeaksi, rohkeasti vain porskutat eteenpäin. Ei sun niitten typeryyksien vuoksi tarvitse vaihtaa maisemaa. Sulla on oikeus olla siellä missä itse haluat! Älä enää vähättele itseäsi! Ihan varmasti olet mukava ja seurallinen ihminen, ei sun tartte häpeillä tai nolostella vanhojen asioitten vuoksi, unohdat ne!

Kiusaus jättää jälkensä. itse olen sen yli päässyt ja tavannut kiusaajianikin, ovat muutamat kaverini kavereita tai muuta kautta tuttuja. Pitkään piti itsetunnon palasia keräillä.

Itse olen edelleenkin syrjään vetäytyvä tuntemattomien kanssa, enkä keksi ikinä mitään juteltavaa tuntemattomalle. kaikki keskustelu loppuu yleisen sää ym höpinän jälkeen. joidenkin kanssa voi keskustelu mennä pidemmällekkin mutta en sittenkään keksi mitään sanottavaa. muita haamuja itselle ei ole jäänyt, muuta kuin tuo että en osaa luontevasti olla tuntemattomien seurassa.
 
Niinpä. Esim. omat lapseni ovat aurinkoisia ja iloisia, joilla on monta kaveria.

Itselleni ei koskaan päässyt kehittymään hyviä sosiaalisia taitoja koska olin koulussa luokka"kavereiden" eristämänä. En tänäkään päivänä osaa kunnolla ystävystyä. Toisaalta kohdalleni on osunut uskomattoman typeriä "ystäviä" jotka mm. tekevät jatkuvasti ohareita. Ja taas kerätään itsetunnon rippeitä. Eikö kellekään ole niin arvokas, että ilmoittaisi, ettei pääse tulemaan yhdessäsovittuun juttuun?

15 vuoden kiusaaminen jätti pysyvät jäljet jotka eivät kokonaan koskaan poistu.
 
Etkö vois koettaa unohtaa vanhoja mörköjä?! Päätät, että sua ei menneet ja vanhat asiat enää häiritse, käännä uusi sivu elämässäsi!
Jos koet jonkun vanhan koulukaverin läsnäolon vaikeaksi, rohkeasti vain porskutat eteenpäin. Ei sun niitten typeryyksien vuoksi tarvitse vaihtaa maisemaa. Sulla on oikeus olla siellä missä itse haluat! Älä enää vähättele itseäsi! Ihan varmasti olet mukava ja seurallinen ihminen, ei sun tartte häpeillä tai nolostella vanhojen asioitten vuoksi, unohdat ne!

Yritetty on, mutta ei toimi. Ei edes päihtyneenä, jolloin vähiten välitän heistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja unohtaminen ei riitä;24423499:
Niinpä. Esim. omat lapseni ovat aurinkoisia ja iloisia, joilla on monta kaveria.

Itselleni ei koskaan päässyt kehittymään hyviä sosiaalisia taitoja koska olin koulussa luokka"kavereiden" eristämänä. En tänäkään päivänä osaa kunnolla ystävystyä. Toisaalta kohdalleni on osunut uskomattoman typeriä "ystäviä" jotka mm. tekevät jatkuvasti ohareita. Ja taas kerätään itsetunnon rippeitä. Eikö kellekään ole niin arvokas, että ilmoittaisi, ettei pääse tulemaan yhdessäsovittuun juttuun?

15 vuoden kiusaaminen jätti pysyvät jäljet jotka eivät kokonaan koskaan poistu.

Tämä oli kuin minun kynästä. En osaa itsekkään kunnolla ystävystyä, en tiedä miksi tapaamani ihmiset ei halua pitää yhteyttä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja unohtaminen ei riitä;24423499:
Niinpä. Esim. omat lapseni ovat aurinkoisia ja iloisia, joilla on monta kaveria.

Itselleni ei koskaan päässyt kehittymään hyviä sosiaalisia taitoja koska olin koulussa luokka"kavereiden" eristämänä. En tänäkään päivänä osaa kunnolla ystävystyä. Toisaalta kohdalleni on osunut uskomattoman typeriä "ystäviä" jotka mm. tekevät jatkuvasti ohareita. Ja taas kerätään itsetunnon rippeitä. Eikö kellekään ole niin arvokas, että ilmoittaisi, ettei pääse tulemaan yhdessäsovittuun juttuun?

15 vuoden kiusaaminen jätti pysyvät jäljet jotka eivät kokonaan koskaan poistu.

Sama juttu noiden "kavereiden" suhteen. Olen valtaosalle se hätävarakamu johon otetaan yhteyttä kun ei muille kelpaa, tai sitten mun näkeminen perutaan jos on "parempi" ehdokas luvassa.
 

Uusimmat

Yhteistyössä