Tajusin juuri etten edes tykkää lapsista ollenkaan!

Paitsi tietysti omistani! Mutta siis huomasin tämän järkyttävän piirteen itsessäni. Jos ollaan jossain tapahtumassa, kylässä tai meillä on vieraita niin en mitenkään erityisemmin pidä niistä lapsista. Varsinkin jos käyttäytyvät jotenkin ärsyttävästi (ja todellakin omat kakarani tekevät sitä myös varmasti jonkuun toisen mielestä).
Jos esim. tuttavan lapset tulevat meille hoitoon tai lapsilla on omia kavereita niin en osaa oikein luontevasti edes olla niiden kanssa, odotan vaan että lähtisivät pois.
Onko kellään muulla äiti-ihmisellä tälläisiä ihan outoja tuntemuksia? Kuitenkin rakastan omia lapsiani yli kaiken ja ne ovat ihania, mutta yleisesti en tykkää lapsista!

 

:ashamed: tunnustan, poikkeuksen muodostaa kummipoikani

 

IHANAA että on olemassa toinen samanlainen kummallinen olento !!

Minulla on lapsia ollut "koko ikäni", neljäs tulossa.
Katson kyllä toisten lasten perään ja jotkut ovat jopa kivoja lapsia, eli ikä on jonkin verran pehmentänyt.
Mutta noin yleisesti ottaen en ole mikään älyttömän lapsirakas tai edes ymmärtävä, enkä missään nimessä ole lainkaan kiva naapurin täti. Olen enemmänkin kurinpitäjä, komentaja kuin joku emohahmo siivet levällään kaikille maailman lapsille. Omilleni vain.

Joskus ihmettelin tätä piirrettä itsessäni, etten ole lapsirakas vaikka omia lapsia on.

En pidä siitä, että kakarat käyttäytyy huonosti, syö epäsiististi tai on liian tuttavallisia. En pidä siitä, että riehuvat, hyppivät minun kodissani tai haluavat leikkiä jus sillä oman muksuni lempilelulla. Tai hakevat minun huomiota.
Toisten lapset on lähinnä kummallisesti kasvatettu tai sitten ihmettelen sitä, miten kädettömiä ja onnettomia voikaan toiset vanhemmat olla kun eivät saa mitään komentoa ja kuria kakaroihinsa.

En ala automaattisesti juttelemaan toisten mukuloille. että hei, mitä kuuluu , onpa sulla hieno lelu tms. joutavaa.


Minäkin lähes järkytyin kun tajuisin tuon piirteen itsessäni, etten ole lapsirakas, vaikka omia onkin ja heitä rakastan. Se on vuosien myötä mennyt ohitse, se järkytys siis, ei tuo "luonteenpiirre".

 

Mä oon aina tiennyt etten tykkää lapsista. Vauvat on ihania, ja melkiistä kaikki tutut lapset ihania, ja omat tietysti, mutta noin niinku yleisesti ottaen en juurikaan tykkää lapsista :ashamed:

 

Liityn joukkoon. :wave:

 

Liityn joukkoon. :wave:

Samma häär,omia rakastan ylikaiken!

 

Tunnustan. Omia rakastan, mutta vieraista lapsista en tykkkää. Muo ahdistaa kun muut lapset kiukuttelee ja riehuu. Omatkin varmaan, mutta ne eivät ärsytä. Tuntuu, ettei vanhemmat saa lapsiaan kuriin.

 

Omat on ihania, sisarusten lapset on mukavia (tosi pieniä vielä) mutta vieraiden lasten kanssa olen kuin lumiukko heinäkuussa. En ollut ennen omiani yhtään kiinnostunut muitten lapsista.

 

En pidä läheskään kaikista. Itse asiassa suurimmasta osasta en erityisemmin välitä, ja sitten on se murto-osa jotka tekisi ensin mieli vetää solmuun ja nostaa sen jälkeen niskavilloista narikkaan. :xmas:

Eikä hävetä pätkääkään tätä tunnustaa. Omiani rakastan yli kaiken, ja se riittää minulle. =) :heart: :heart:

 

En ole ollenkaan ihmisrakas, vaan inhoan lähes kaikkia ihmisiä. Mielestäni hyvin hyvin harva ihminen ajattelee omilla aivoilla tai ajattelee ketään muuta kuin itseään. Suurin osa tekee kuten kaikki muutkin ja haluaa aina vaan enemmän ja enemmän itselle välittämättä siitä, että näin muille ei jää mitään (Afrikka, ym. köyhemmät maat- länsi). Me syömme kakun nyt, tuleville sukupolville eli omille lapsillemme ei jää mitään, ja se ei haittaa oikeastaan ainuttakaan meistä äidistä tai isistä, me haluamme vain enemmän ja enemmän näyttääksemme naapurille tai kenelle vaan että pärjäämme. Enemmän ja enemmän.

Ennen omia lapsia en tuntenut lapsia oikeastaan ollenkaan, koska en koskaan ollut kiinnostunut heihin tutustumaan. En osannut olla lasten seurassa mitenkään. Ehkä johtuu siitä, että heitä en tuntenut ja omasta huonosta itsetunnosta.

Nykyisin, jos pitäisi valita, pidän kuitenkin lapsista enemmän kuin aikuisista. Omat lapset ovat kasvattaneet niin, että näen, miten täydellisen hyvä, kaunis, lempeä, antelias, epäitsekäs, jalo, rohkea, oppivainen, älykäs, viisas, vaatimaton ja suurisydäminen voi ihminen olla, jos häntä on kohdeltu hyvin. Näin siis kunnes lapsi astuu maailmaan, jossa hän tapaa muita ihmisiä kuin omat vanhempansa. Omat lapseni eivät ole vaatineet mitään, ei uhmaa tai itsekkyyttä tai toisilta repimistä tai kateutta tai ilkeyttä , joka niin yleistä on ihmisissä nykyään.
Varsinkin ulkoisesti kauniita ja koulutettujen lapsia kadehditaan, vaikka olisivat pienituloisia. Jos on täysin tyytyväinen itseensä ja omiin lapsiinsa, saa kateutta ja pahansuopuutta osakseen. Pahinta se on, kun täysin viattomat lapset sitä kohtaavat.

 

Mä taidan olla "välimalli" omiani rakastan sit on lapsia jotka on ok ja sit on lapsia jotka saa mut ärsyyntymään (kuten naapurin villikot).

 

En ole ollenkaan ihmisrakas, vaan inhoan lähes kaikkia ihmisiä. Mielestäni hyvin hyvin harva ihminen ajattelee omilla aivoilla tai ajattelee ketään muuta kuin itseään. Suurin osa tekee kuten kaikki muutkin ja haluaa aina vaan enemmän ja enemmän itselle välittämättä siitä, että näin muille ei jää mitään (Afrikka, ym. köyhemmät maat- länsi). Me syömme kakun nyt, tuleville sukupolville eli omille lapsillemme ei jää mitään, ja se ei haittaa oikeastaan ainuttakaan meistä äidistä tai isistä, me haluamme vain enemmän ja enemmän näyttääksemme naapurille tai kenelle vaan että pärjäämme. Enemmän ja enemmän.

Ennen omia lapsia en tuntenut lapsia oikeastaan ollenkaan, koska en koskaan ollut kiinnostunut heihin tutustumaan. En osannut olla lasten seurassa mitenkään. Ehkä johtuu siitä, että heitä en tuntenut ja omasta huonosta itsetunnosta.

Nykyisin, jos pitäisi valita, pidän kuitenkin lapsista enemmän kuin aikuisista. Omat lapset ovat kasvattaneet niin, että näen, miten täydellisen hyvä, kaunis, lempeä, antelias, epäitsekäs, jalo, rohkea, oppivainen, älykäs, viisas, vaatimaton ja suurisydäminen voi ihminen olla, jos häntä on kohdeltu hyvin. Näin siis kunnes lapsi astuu maailmaan, jossa hän tapaa muita ihmisiä kuin omat vanhempansa. Omat lapseni eivät ole vaatineet mitään, ei uhmaa tai itsekkyyttä tai toisilta repimistä tai kateutta tai ilkeyttä , joka niin yleistä on ihmisissä nykyään.
Varsinkin ulkoisesti kauniita ja koulutettujen lapsia kadehditaan, vaikka olisivat pienituloisia. Jos on täysin tyytyväinen itseensä ja omiin lapsiinsa, saa kateutta ja pahansuopuutta osakseen. Pahinta se on, kun täysin viattomat lapset sitä kohtaavat.

Näitä ketjuja on muuten ollut paljon, jossa äidit kertovat ylpeänä, miten rakastavat vain omiaan, ja muut on täysin pas.koja. Jotenkin kuvaa tätä aikaa.

 

En minäkään oo koskaan oikein tykänny lapsista, nykyään siedän hieman enemmän.
Mutta lapsissaki on eroja -toisia siedän, toisia en yhtään! :ashamed:
Hyvin käyttäytyvät ja kiltit on ok, mut sitte "pirulaiset" saa mun niskavillat nousemaan välittömästi. Mm. veljenpojat liika-annoksena saa mut kiittämään että mulla on vain tyttöjä, maailman kilteimpiä ja ihanimpia...

 

En tykkää lapsista yleisesti esim. en vois olla lastenhoitaja ammatiltani.
Ystävien lapset ovat pääsääntöisesti ok.

 

Mäkään en ole erityisen ihmisrakas, pidän eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Mutta huomaan kyllä pääni "pehmenneen" iän myötä ja vaikken kaikkia maailman lapsia vieläkään rakasta, monista pidän vain siksi, että he ovat lapsia. Ja sitten on olemassa niitä lapsia, jotka yksinkertaisesti vain valloittavat sydämeni

 

Siis kyllä pidän muiden lapsista jos

ne ovat kunnolla kasvatettuja eli niillä on rajat! Eli kun tulevat meille leikkimään omani kanssa niin osaavat ottaa sen minun lapseni myös huomioon. Kokemusta nimittäin on, että tullaan leikkimään ja sitten oma lapseni itkee kun kaveri tönii, huutaa, läpsii.

Olen päättänyt nyt, että sadepäivät leikitään ihan kaksistaan ja saa jäädä ne lapset kutsumatta meille joita ei komenneta eikä kasvateta. Sääliksi käy vaan tuollaisia lapsia, kuka niiden kanssa leikkii kun ovat kuin pellossa. Eipä ajattele vanhemmat seurauksia kun eivät kasvata lapsiaan. Näille vapaan kasvatuksen tuloksille tulee sitten seinä viimeistään vastaan tarhassa tai koulussa. Ja se jos mikä on epäoikeudenmukaista lasta kohtaan...antaa hänen vapaasti olla kotona kun sitten joskus lapselle asetataan rajat, valitettavasti ulkopuolisten toimesta.

 

Riippuu ihan lapsesta osaanko olla hänen kanssaan luontevasti. Joittenkin kanssa sopii vain kemiat niin hyvin yhteen, että kaikki sujuu luontevasti. Mutta sama juttuhan se on aikuistenkin kanssa.