taiteilijan vaimo?

Löytyykös täältä muusikoiden, näyttelijöiden tai muiden taiteilijoiden vaimoja tai tyttöystäviä ? Miten te selviätte arjesta ? Jäättekö säännöllisesti kakkoseksi työlle, ihailijoille, ystäville, miehen luovuuden - /yksinolontarpeelle?

Minulla on vakavampaan suuntaan kehittyvä suhde muusikon kanssa. Olemme tunteneet pitkään, ja tiedän millaista hänen elämänsä on, ja luulen myös tietäväni, millaista hänen exänsä elämä oli.
Nyt mies on alkanut ihan ohimennen puhua lapsista, ja mahdollisesta yhteisestä elämästä. Kyllähän minä rakastan häntä kovastikin, mutta pelottaa, kun tiedän etten koskaan tulisin olemaan hänen elämässään se numero 1...

 

Musiikki-ihmisen kanssa liitossa minäkin. Meillä ei ole suhteessa ongelmia, sillä olen itsekin hyvin urakeskeinen, haluan toteuttaa itseäni ja tarvitsen paljon yksinoloa. Viikonloput menee molemmilla usein töitä tehden, samoin illat. Meillä homma toimii, koska olemme ihmisinä samanlaisia. Mutta ymmärrän kyllä, että rauhaisaa perhe-elämää kaipaavalle tämä ei sovi, sillä työ on aina läsnä elämässä.

Kai ymmärrät ap sen, että jos perhettä hankitte, lapset tulevat jäämään 95 % sinun vastuullesi. Miehesi tekee tod.näk. paljon iltahommia ja aikataulut pakottavat usein intensiivisiin työperiodeihin. Ehkä juuri tästä syystä meillä ei toistaiseksi ole lapsia...mutta jos joskus niitä saamme, se tulee edellyttämään molemmilta ammatillisia uhrauksia ja uudenlaisen elämänrytmin opettelua.

 

Löytyy muusikon ex, tässähän minä Nyt jo hengissä, mutta aikansa on ottanut.

En selvinnyt arjesta hänen kanssaan. Tai niin kauan selvisin kohtuullisen hyvinkin, kun emme asuneet yhdessä, mutta sen jälkeen oli kaaosta. En ole perfektionisti, en tarkka, kovin siistikään tai aikatauluja orjallisesti noudattava, mutta silti kärsin. Keikkoja saattoi tulla yhtäkkiä, ja kaikki suunnitelmat menivät aina uusiksi. Minun piti aina joustaa. Hän ei ehtinyt (tai halunnutkaan) ottaa osaan kodin töihin kuten siivoukseen tai kaupassakäyntiin, jätti tavaransa ympäri kämppää ja minä pyykkäsin aina kaiken. Uskon, ettei hän tahallaan tuota tehnyt, mutta hän oli vain niin omassa maailmassaan, nuotit kulkivat silmissä, ei jaksanut useinkaan keskittyä minuun tai muuhun kuin itseensä.

Työ oli hänelle kaikki kaikessa, se oli jatkuvasti läsnä harjoittelun muodossa ja lisäksi siihen liittyvät työt ja tapaamiset tietysti. Hän tarvitsi ihailua ja ymmärsin sen,mutta en ymmärtänyt toisia naisia ja sitä, että hän ei itse osannut psykologisesti analysoida omaa tilaansa - hän on narsisti ihailun haluamisen suhteen. Toivottavasti tämä tapaamasi mies ei ole sellainen. Minunkin mieheni väitti että tajuaa terveen ja sairaan ihailun tarpeen rajat, mutta eipä vain tajunnut. Pelaili minulta salassa pelejään eli uskollisuutta ei häneltä voinut odottaa. Eikä voi koskaan kukaan muukaan, tiedän sen, hän tulee pettämään aina. Eli jos miehesi on joskus pettänyt, hän saattaa pettää tulevaisuudessakin, älä ole sinisilmäinen.

Jos jo nyt ajattelet, ettet kestä sitä, ettet tule olemaan numero 1, niin mieti tarkkaan. Tiedän, että karismaattisesta ja sympaattisesta miehestä voi olla vaikea irrottautua ennen kuin olet nähnyt hänen todelliset puolensa arjessa ja silloin,kun sinä tarvitsisit tukea ja aikaa (esim. jos sinulle sattuu jotakin pahaa...esim. oma äitini kuoli ja miehestäni ei ollut lohduttamaan edes sillä hetkellä aidosti ja ilman kiirettä). Mieti lasten tekoa, sillä sinä olet käytännössä yksin heidän kanssaan aika paljon ja voipa olla, että lapsi vie jo entisestään vähäistä huomiota sinultakin. Näin ainakin minulle kävi. Luonnollistahan se on, mutta kyllä parisuhteellekin pitäisi jäädä aikaa.

Jos sinullekin työ on tärkeintä ja olet samanluonteinen kuin hän, saatatte sopia hyvin yhteen, mutta jos tärkeysjärjestyksenne on kovin erilainen, voi tulla vaikeaa.

Toivottavasti en antanut kovin pessimististä kuvaa. Minkä lajin muusikko miehesi muuten on?

 

Kiitos Olga, pitkästä kirjoituksestasi.
Ei, en usko että annoit turhan pessimististä kuvaa, lähinnä kai aika realistisen Kaikki mitä kirjoitit, on asioita joihin olen jo törmännyt, tai joita olen miettinyt. Arvelinkin että samankaltaisia ongelmia, ja toisaalta myös onnen aiheita on meillä jokaisella soittajan läheisellä. Minä vaan välillä huomaan yrittäväni sulkea silmäni niiltä ikäviltä asioilta. Ja mitä lasten suhteen tulee, niin se minua eniten pelottaakin - lapsia tahtoisin, ja alkaa olla mahdollisuudetkin jo vähissä, mutta tiedän aivan tarkkaan, että ne jäävät minun hoidolleni.

 

Täällä kuvataiteilija ja siippansa, myös taiteilija.
Liitto on ihana, vahva ja vaikea. Toisaalta ymmärrämme toisiamme paremmin kuin kukaan toinen ehkä, mutta myös tahtomattamme kilpailemme aina omasta statuksestamme (+ ajasta, yksinolosta ym) ja se on välillä raskasta.

Lapsia ei meillä ole. Liitto on kestänyt jo 30 vuotta, huhhuh, totta tosiaan )
Hmm... Eniten pelkäisin toispuolisessa taiteilija-ego-pönkitysliitossa totaalista kakkosen roolia ihan ihmisenäkin, ei vaan toisen työlle omistautumista. Useimmiten tämän alan ihmiset on aika egoisteja ja siksikin erityisen hankalia. Se arki kun tuntuu leijuvan tuolla muualla, jossain melko kaukana.

 

Miehen kanssa muusikoita molemmat. Meillä sujuu loistavasti, kumpikin ymmärtää toisen luomistuskia, sekä ymmärtää antaa toiselle rauhan, kun on uusi biisi syntymässä.

Molemmat ymmärtävät myös sen, ettei kaupassa ole käyty tai kotitöitä tehty, jos on tullut inspis.Juoksevat asiat hoitaa se jolla ei juuri silloin satu olemaan luomisfiilis päällä.

Mustasukkaisuuttakaan meillä ei ole , ehkä suurimmaksi osaksi siksi että olemme samassa bändissä, tai oikeastaan kahdessakin bändissä, minä laulajana ja mieheni soittajana.

Lapsille meillä ei olisi aikaa tällä hetkellä, mutta siinäkin olemme samoilla linjoilla, eli emme juurikaan edes haaveile lapsista. Eläimet riittävät meille.

 

Viimeisin kommentti kiteyttää hyvin: taiteilijat pysyköön keskenään. En enää suostu pilaamana elämääni muusikonretkun kanssa. En vaihtaisi rahatonta, viinaan menevää petturia nykyiseen,joka on täysi vastakohta entiselleni. Luojalle kiitos.

 

Niin, tottahan se oin että kaksi taiteilijaa tottakai ymmärää parhaiten toisiaan. Mutta ainakaan minin muusikkomieheni ei ole mikään retku, jollaisiksi muusikot valitettavasti aika usein yleistetään. Sinillä on käynyt vaan huono tuuri- samalla tavalla taiteilijoissa on retkuja kuin ei-taiteellisissakin.

 

Olen ollut naimisissa muusikon kanssa 6 vuotta. Valitettavasti kaikki vaan pahenee vuosien kertyessä. Nykyisin minulla ei ole edes sitä merkitystä, mikä oli tavatessa. Mieheni elämään mahtuu vain keikkat, studio, kaverit ja meidän tytär. Toivotan kuitenkin onnea sinulle, ei kaikilla mene näin. Olen itse hyvin surullinen, en haluaisi erota

 

Olen ollut naimisissa muusikon kanssa 6 vuotta. Valitettavasti kaikki vaan pahenee vuosien kertyessä. Nykyisin minulla ei ole edes sitä merkitystä, mikä oli tavatessa. Mieheni elämään mahtuu vain keikkat, studio, kaverit ja meidän tytär. Toivotan kuitenkin onnea sinulle, ei kaikilla mene näin. Olen itse hyvin surullinen, en haluaisi erota

 

Hmmn.. ehkä kaikissa parisuhteissa loppujen lopuksi asiat on just näin! Jompikumpi on se vahvempi ja vie asioita eteenpäin.

Älä ole suru, jos muusikkomiehesi ei sua just nyt noteeraa, ei ne muutkaan sitä tee ja jos sen tekevät, niin ihan perheen ja rakkauden eteen. Ei siinä oikeassa elämässä paljonkaan paina muut seikat, vain lämpö, toisen ymmärrys, huolenpito ja SE rakkaus.

 

N73. Minä taistelin itseni ja miehen kanssa ja ajattelin että en halua erota, että kyllä tämä tästä. Sitten homma saavutti sellaiset mittasuhteet, että todella riitti. Pistin miehen pihalle kirjaimellisesti yhtenä lauantaiaamuna, matkalaukun kanssa lähti ja kuukauden kuluttua haki tavaransa. Hänellä oli silloin jo uusi punkanlämmittäjä. Kyllähän se kirpaisi, kun tajusin etten sen arvokkaampi ollut koko aikana. Hetken ajattelin että kukaan ei voisi herättää minussa niin paljon intohimoa, omistamishalua, raivoa ja muutakan, mitä erheellisesti rakkaudeksikin välillä kuvittelin. Ei pystynytkään, kunnes haavani olivat parantuneet ja tapasin nykyiseni. Nyt en välillä tiedä, miten ihmeessä pystyin sietämään ja venymään siinä suhteessa niin paljon. Jos olisin tiennyt, miten paljon helpompaa ns. tavallisen miehen kanssa on, en olisi niin pitkään miettinyt suhteesta irrottautumista. Nyt voin taas hengittääkin...

 

Sini, olitko kuinka kauan miehesi kanssa? Haluaisin myös tietää exäsi ja sinun iät. Me ollaan oltu kuitenkin 8 vuotta yhdessä ja on lapsia on ehditty hankkia, mikä oli suurin virheeni muusikon kanssa. Tietysti lapset ovat ihania, mutta minähän niiden kassa vietän yksinhuoltajana viikonloput. Olen taas itse viikot töissä ja mieheni käy kavereiden kanssa kahvilla ja harrastamassa. Sitten mieheni lähtee vielä kalareissuille ja muille mökkireissuille keikkailun lisäksi.
Lisäksi muinulla on ollut hieman epäilyä hänen rehellisyydestään. Kuulin hieman huhuja, että olisi viihtynyt vähän liiankin hyvin yhden naisen kanssa, mutta hän ei myösnnä mitään. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Musta tuntuu että tukehdun tässä suhteessa. Olen alkanut syömään masennuslääkkeitä, kun valitin lääkärille jatkuvaa väsymystä eli olinm uupunut huonosta suhteesta.
Kuitenkin täytyy sanoa että miehesäni löytyy paljon hyvääkin, ettei mene ihan haukkumiseksi. Tätä tekstiä tulisi aina vaan lisää, mutta käit sitä täytyy tehdä töitäkin välissä.

 

Minä olin 30 ja mies 28. Siis silloin ja siitä on nyt kaksi vuotta. Olimme kaksi vuotta yhdessä, muutimme yhteen reilun puolen vuoden jälkeen seurustelun aloittamisesta. Miehellä oli lapsi aiemmasta liitosta. Lapsi oli yli puolet ajasta meidän luonamme ja loput äidillään. Se nopeutti ja syvensi suhteemme etenemistä, sillä olin käytännössä lapselle toinen äiti, omansa oli masentunut ja kamppaili omien vaikeuksiensa kanssa. Miehelle tärkeysjärjestys oli ensin oli soittaminen, sitten lapsi (mikä on tosi hyvää ja parhaita piirteitä hänessä eli että hän huolehtii lapsestaan) ja sitten juhlinta kaverereiden kanssa (aina kun lapsi ei ollut meillä), sitten luovaa sävellys- ym. touhotusta yksin ja sitten siellä sijaluvun 10 paikkeilla ehkä minä. Aluksi olin työn ja lapsen jälkeen seuraava ja sen olisin hyvinkin elänyt ja silloin oli hyvin, mutta sitä kesti vain hetken. Käytännössä meillä ei ollut yhteistä aikaa koskaan, taisin olla lapsenhoitaja ja joku jonka kanssa hän harrasti seksiä. Aina kun tästä yritin puhua oikeilla sanoilla ja kertoa, miltä tuntui, hän lupasi parantaa tapojaan. Lopulta nuo naiset, jotka olivat kuulemma hänen ihastuneet muttei hän heihin, alkoivat epäilyttää ja aloin tehdä salapoliisin työtä. Tosi ikävää, että joudut syömään lääkkeitä. Onko miehelläsi näitä ns. luovia kausia vai ovatko kalareissut juuri sitä tarvetta olla yksin?

 

Olen naimisissa kirjailijan kanssa yhdeksättä vuotta. Lieneekö taiteilija-stereotypia meidän kohdalla täysin metsäänmennyt, kun en tunnista kuvailemaanne tyyppiä lainkaan . Mieheni on erittäin tunnollinen, täsmällinen, siisti, huomaavainen, epäitsekäs, rauhallinen - ja luova. Hän paneutuu työhönsä kiihkeästi ja on aktiivinen, muttei unohda hetkeksikään olevansa myös aviopuoliso ja tasavertainen työtoveri kotitöissä. Hän ei kaipaa yksinoloa työajan ulkopuolella, ei ihailijoita eikä julkisuutta.

Tietysti muusikon keikkaelämä on aivan toista kuin kirjailijan julkisuus, sen toki ymmärrän. Mieheni työmatkat ovat lyhyitä ja satunnaisia kirjanesittelykiertueita tai esitelmiä, joista yleensä pääsee saman päivän sisällä kotiin. Jos pitempiä reissuja tulee, ei minua huolestuta lainkaan hänen arvomaailmansa - minä olen hänelle se tärkein. Työ ja puoliso eivät ole meillä kilpailuasemassa, molemmat mahtuvat loistavasti samojen seinien sisäpuolelle.

 

Onnea Bee, sinulla on asiat hyvin On varmasti totta, että taiteellisuus ei välttämättä tarkoita hulttiotyyppiä eikä hulttiotyyppi ole välttämättä taiteilija. Jokainen ihminen on yksilönsä. Taustat eli esim. lapsuus ja kasvatus vaikuttavat paljon. Sieltä löytyy minunkin exäni heikkoudet ja esim. suhtautuminen arjessa elämiseen ja naisen kohtelemiseen...mistäpä antaa jos ei ole itselle koskaan annettu. Mutta taiteilijan kanssa elämisestä sain totta totisesti tarpeekseni omalla kohdallani. Kun tapaisin nykyiseni varmistin, ettei hän varmasti osaa laulaa eikä soittaa eikä piirtää eikä... No, ei sentään...hän on monella tavalla luovempikin kuin exäni joka oli mielestään niin suuri taiteilija, ettei sitä kukaan ymmärtänyt ja hän oli väärinymmärretty ja muut ihan sekundaa häneen verrattuna. Nyt kun matkan päästä katson hänen ""urakehitystään"" eli eipä kovin kaksiselta näytä - ne joita hän mollasi näyttävät menestyvän paremmin. Näköjään noiden parin vuoden kärsimyksestä on vielä sen verran hampaankolossa, että en ole pätkääkään pahoillani.

 

Kalareissut on kavereita varten. Luovia hetkiä on mielestäni koko ajan eli kun tulen töistä hän on kitaransa kanssa. Muuten hän hakkaa käsiä ja jalkoja käyden jotain kappaletta läpi päässään.

 

Käykää kertomassa lisää parisuhteesta muusikoihin, itseäni kiinnostaa.

 

Jotenkin tuttua tekstiä ylläolevat. Onkohan kaikki muusikot samanlaisia. Ihan hirveää paskaa oli minun elämäni muusikon kanssa. Myöskin ylläri ylläri juopotteli, oli sairaalloisen mustasukkainen ja sitten itse petti. Oli muka niiiiin taiteellinen että...kukaan muu ei ollut mitään. Maanis-depressiivinen luonteenlaatu teki elämästämme tasapainotonta. Olisi edes käyttäytynyt kuten jotkut työkaverinsa, jotka kykenivät normaaliin elämään, mutta ei! Tämä mies ei tule koskaan menestymään, vaikka muuta kuvittelee. Ette tule hänen nimeään maailmalla kuulemaan. Hän on ja pysyy eräässä muusikoiden suosimassa kuppilassa. Sieltä löytyy, käy poimimassa mukaasi jos haluat tunteetonta, huonoa seksiä. Sinä joka hänen muusanaan nyt riudut ja mietit, kun hän ei sinua koskaan huomioi, niin voin kertoa että sama peli jatkuu aina vaan. Lähde ennen kuin satutat itseäsi vielä enemmän Onneksi en ole enää katselemassa. Muutama vuosi meni hukkaan elämästäni, mutta nyt olen luotettavan, huomioivan, keskustelutaitoisen, empaattisen hellän, komean, opiskelleen ja varakkaan miehen kanssa. Kävimme valitsemassa juuri sormukset, sillä kuukauden kuluttua on häät. Jos olisin jäänyt entiseen suhteeseen, olisi varmaan kindermunasta löytynyt sormuskin. Onneksi en jäänyt, nyt sain monta timanttia. Ja suurin tämä uusi mieheni itse! Että kyllä muutakin on tarjolla. Älkää ottako em. kaltaista miestä. Muusikoissa on varmasti parempiakin, mutta minulle sattui tosi tosi huono.