En tiedä, joku joka tietää esim.teatteritaiteen säännöistä ja etiikasta voisi luennoida niistä.
Mut Louhimiehen systeemit toi mulle taas pari asiaa mieleen: taide ei ole tärkein elämässä.
Ja sit valmiissa tuotoksissa taiteellinen vapaus ei ole kaiken yläpuolella oleva juttu joka voi men ihmisten tunteiden, rakkaiden asioiden edelle jne.
Mä oon siis pikimustan huumorin kannattaja ja olen hakenut nuorempana taidealalle, Kuvataideakatemiaan jne.enkä halveksi taidetta.
Mut näistä en tykkää:
- joku Aku kertoo lapsinäyttelijälle että sen porukat on kuolleet eli rikkoo tunne-elämää
- tehdään häpäisymielessä elokuva/näytelmä vainajasta tai vääristellään hänen elämäänsä, vaikka omaiset elävät vielä.
- käytetään röyhkeästi ihmisten nimiä ym.tunnistettavasti - pitää osata sen verran sekoittaa pakkaa että tunnistettavuus vähenee: ehkä jonkin verran suoraa poliittista tai julkkissatiiria ymmärrän.
- ja eukot nakuna. Lea Kleemola sanoi hyvin Päivärinnan haastattelussa, että se, haluaako riisuutua, on jokaisen näyttelijän oma asia eikä kuulu muille. Tuo oli todella tärkeä asia, ja poissulkee sen äijäfantasian että näytelmätaiteeseen kuuluu automaattisesti alastomuus niin, että siihen on pakko suostua.
Jos me ei mennä kadullakaan mielellään nakuna, niin miksi taiteen takia näyttää nakuilua 5 miljoonalle ihmiselle?
-itse lisäisin Jumalan pilkan, vaikka aina sanotaan ettei Jumalaa voi pilkata ja Jumala kestää sen. Mutta se Jumalanpilkka-kielto olisi hyvä sen ihmisen itsensä kannalta: moni sisimmässään kokee edes pientä kunnioitusta Jumalaa kohtaan, pienen lämpimän tunteen. Mutta usein salaa sen, ja sit jossain produktiossa voi olla vaikeaa haukkua Jumalaa.
Mitäkä mieltä?
Mut Louhimiehen systeemit toi mulle taas pari asiaa mieleen: taide ei ole tärkein elämässä.
Ja sit valmiissa tuotoksissa taiteellinen vapaus ei ole kaiken yläpuolella oleva juttu joka voi men ihmisten tunteiden, rakkaiden asioiden edelle jne.
Mä oon siis pikimustan huumorin kannattaja ja olen hakenut nuorempana taidealalle, Kuvataideakatemiaan jne.enkä halveksi taidetta.
Mut näistä en tykkää:
- joku Aku kertoo lapsinäyttelijälle että sen porukat on kuolleet eli rikkoo tunne-elämää
- tehdään häpäisymielessä elokuva/näytelmä vainajasta tai vääristellään hänen elämäänsä, vaikka omaiset elävät vielä.
- käytetään röyhkeästi ihmisten nimiä ym.tunnistettavasti - pitää osata sen verran sekoittaa pakkaa että tunnistettavuus vähenee: ehkä jonkin verran suoraa poliittista tai julkkissatiiria ymmärrän.
- ja eukot nakuna. Lea Kleemola sanoi hyvin Päivärinnan haastattelussa, että se, haluaako riisuutua, on jokaisen näyttelijän oma asia eikä kuulu muille. Tuo oli todella tärkeä asia, ja poissulkee sen äijäfantasian että näytelmätaiteeseen kuuluu automaattisesti alastomuus niin, että siihen on pakko suostua.
Jos me ei mennä kadullakaan mielellään nakuna, niin miksi taiteen takia näyttää nakuilua 5 miljoonalle ihmiselle?
-itse lisäisin Jumalan pilkan, vaikka aina sanotaan ettei Jumalaa voi pilkata ja Jumala kestää sen. Mutta se Jumalanpilkka-kielto olisi hyvä sen ihmisen itsensä kannalta: moni sisimmässään kokee edes pientä kunnioitusta Jumalaa kohtaan, pienen lämpimän tunteen. Mutta usein salaa sen, ja sit jossain produktiossa voi olla vaikeaa haukkua Jumalaa.
Mitäkä mieltä?
Viimeksi muokattu: