Taitaa olla jo pakko luokitella itsensä elämässään epäonnistuneeksi

[vierailija]

Kaitpa se on pakko, vaikka ei haluaisi.

Täytän parin vuoden päästä 40 v. Ja olen työtön ikisinkku jolla ei koskaan ole ollut (tai ainakin hyvin harvoin) sellaisia normaaliin elämään kuuluvia asioita, kuten nyt vaikka vakituista työpaikkaa, omaa asuntoa, riittäviä tuloja, pitkäaikasta parisuhdetta, pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, ja kaikkea muuta tällaista.

Ja minkäs sille voit tehdä ? otetaan vaikka ystävyyssuhteet. Voin olla sosiaalisesti aktiivinen, harrastaa ja tehdä kaikkea muuta, missä tapaa uusia ihmisiä. Mutta vaikka tekisi mitä, niin sitä on aika vaikea tutustua lähemmin, kun kukaan muu ei halua tutustua minuun.

 

[-tibis]

Pakkoko sitä sit on elää niinkuin melkein kaikki muut ollakseen onnistunut?

 

[feger]

Olen huomannut, että elämä ei vaan mene niin, miten oletetaan, että asiat on. Mutta elät omaa elämääsi, ja sitä ei missään oppikirjoissa olekaan määritelty. On vain olemassa nämä ihanteet, miten "kuuluisi" elää, mutta kukin elää sen elämän, mitä elää. Sitä on hankala selittää. Ei sillä, mullekin tulee välillä kausia, etten ole tyytyväinen elämään.

 

[vierailija]

Aina kannattaa miettiä, että asiat voisivat olla huonomminkin. Olisit esim. saattanut viettää koko elämäsi mielisairaalassa pakkopaitaan kuolaten, vankisellissä istuen elinkautista tuomiota tai olla vaikka narkkari ja totaalisen sekaisin.

 

[vierailija]

On erilaisia tapoja elä elämäänsä eikä vain yhtä ainoaa ja oikeaa.

 

[vierailija]

Mitä tulee tohon työllisyys näkymään, niin ei kovin monella enää tänä päivänä ole pysyvää työpaikkaa. Lehdestä saa lukea noista irtisanomisista aikalailla. Eikä millään alalla näytä toi näkymä erityisen hyvältä, että kohta vissiin saa raataa puoli ilmaseks ja vaan ihmetellä, että elämä katoo johonkin ja oot oman sielus myyny halvalla. Jääny paitsi jostain paremmasta.

Mun entisessä firmassa sanottiin, että meille kaikille on luvassa muutoksia ja ne muutokset on sitä, että pitäis ruveta tekee työtä alle tessin, kun ulkomainen työvoima suostuu tekemään työtä puoli ilmaseks. Olin lisä kouluttautumassakin oikeen firman kautta ja siitäkin sanottiin, ettei palkka juurikaan nouse valmistumisen jälkeen. Mulle riitti tossa kohtaa, työtä kyllä työnnettiin siihen tahtiin, että hyvä kun kerkes niitä tekemään työajan puitteissa, mutta palkka ei noussu. Terveyskään ei kestäny, mutta silti sinnittelin vaan. Mut noi muutokset oli liikaa ja siinä kohtaa tuli, että nyt riitti mulle.

Nyt on mun aikani toteuttaa mun haave ja unelma. Lähen opiskelemaan sosiaali- ja terveysalalle. Oon niin monesti kävelly ton oman unelmani yli ja kuvitellu, että työntämällä sen pois mielestä voin unohtaa. Näin ei ole ollu, vaan alko nousta työn ohessa mieleen ja yritin vaan aina unohtaa sen. Nyt ollaan sillä tiellä, että kun muut pakolliset asiat on hoidettu, niin sit alkaa toi unelman toteuttaminen. Tiedän, että ei noillakaan aloilla helppoa ole, mutta varmaan paremmin kun vertaa tuohon entiseen firmaan.

Pitää vaan uskaltaa toteuttaa unelmiaan. Mitään ei saa jos ei yritä. Mulle tää tyhjästä nouseminen ei ole vierasta, koska olen tasan kerran jo ponnistanu tyhjästä. Uskallan ottaa riskejä ja tää riski kannattaa mä vaan tiedän sen. Tiedän myöskin sen, että tätä valintaa mä en tule katumaan . Jos oisin vaan jääny kyykytettäväks tonne firmaan niin sitä olisin todellakin lopulta katunut ja olisin katkeroitunu.