Taidan tietää kenen lapsi Julia salkkareissa on

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
joanna
sarjassa on jo ollut toisiinsa rakastuneet sisarukset! elina ja se sepon kaverin poika,jonka nimee en muista. kun seppo ei olekaan elinan oikea isä,vaan martti ja martilla oli myös poika ja he rakastuivat elinankanssa. tapahtui vuosia sitten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joanna:
sarjassa on jo ollut toisiinsa rakastuneet sisarukset! elina ja se sepon kaverin poika,jonka nimee en muista. kun seppo ei olekaan elinan oikea isä,vaan martti ja martilla oli myös poika ja he rakastuivat elinankanssa. tapahtui vuosia sitten.
Juu ja se oli Juha Viljanen
 
mmmm
To Osa 1459. Tanja etsii puuttuvaa palaa.
"Tanja myöntää Ismolle surun nousseen jälleen pintaan Rikun syntymäpäivän lähestyessä ja päättää lähteä yksin hautausmaalle. Ismo murehtii Sepolle Tanjan surua ja päättää näyttää olevansa tämän tukena vaikeinakin aikoina. Tanja kahvittelee hautausmaalla tapaamansa Paulan kanssa ja myöntää surun lapsesta tuntuvan siltä, kuin hänestä itsestäänolisi pala otettu pois.

Palattuaan kotiin Tanja kohtaa Ismon ylenpalttisen rakkaudentunnustuksen ja päättää itsekseen Ismolta saamansa tuen turvin ehdottaa Annelille uutta tapaamista kuullakseen, kuka Tanjan tytär on."

Miten se tanja ei itse voi tietää että kuka sen tytär on? mä en käsitä siis että eikö itse tosiaan tiedä antaneensa lastaan pois vaiko mitä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mmmm:

Jos heti syntymän jälkeen on antanut pois niin eihän se Tanja voi tietää miltä tytär nyt aikuisena näyttää kun ei ole nähnyt.
 
mmmm
Alkuperäinen kirjoittaja HassuMamma:

Mä en käsitä sitäkään että miksei tää tanja ole aiemmin kertonut että sillä on toinenkin lapsi.. ja jos noita muita spekulointeja mukaan lukien myös sitten kolmas ja neljäskin..rafael ja romeo.. heh..
 
joanna
hassua joo että vasta nyt selviää tanjan toinen lapsi. rikuhan oli vanhempi juuliaa. ymmärtäisin ennemmin että juulia olisi syntynyt ennen rikua,vahinko raskaus tms. ja olisi eri miehelle kun sekenenkanssa tanja oli naimisissa. kenenköhänkanssa se on juulian sitten saanut?? tuskin samanmiehen kenenkans rikun.
 
runde
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ensi viikon keskiviikko:Tanjaa ahdistaa menneisyydestä esiin pulpahtanut adoptiolapsi.Ja torstain jakso:Tanja etsii puuttuvaa palaa.
Olisiko siis Tanja Juulian äiti?
näin minäkin arvelin kun luin juonipaljastuksia.

voihan pihlajakatu :LOL:
tää ei ole mahdollista :LOL:
miten voi kaikki tapahtua samassa rappukäytävässä????
kaikki muuttaa pihlajakadulle ja sit selviääkin et ne on sukulaisia :LOL:
hyvästi viimeisetkin uskottavuuden rippeet :LOL:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kuha:
voihan pihlajakatu :LOL:
tää ei ole mahdollista :LOL:
miten voi kaikki tapahtua samassa rappukäytävässä????
kaikki muuttaa pihlajakadulle ja sit selviääkin et ne on sukulaisia :LOL:
hyvästi viimeisetkin uskottavuuden rippeet :LOL:
No mutta onhan ohjelman nimikin salatut elämät joten totta kai salaisuuksia on :whistle:

Yhteistyössä