Taidan lähteä

Miehen oma ahkera virikkellisyys, voi olla vaimolle liiankin virikkeellistä. Miehen virikkeellisyys muita naisia kohtaan, vaan ei vaimoa kohtaan. Virikkeellisyys kodin ulkopuolella, mutta herra virikettä ei näy kotona. Liekö sitten syynä suomalaisten vaimojen alakuloon.

Miehen virikkeellisyys nimenomaan kotona.Omat virkeät harrastukset tuonut tullessaan tutustuessaan tulevaan siippaansa jolla ei oikeastaan ollut juuri mitään mielekästä harrastusta.Eikä hänestä saanutkaan kumppania mihinkään .Kaikkien kohdalla kävi samoin.Muuten ihan kivoja mimmejä.Eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita oikeastaan mistään kotiaskareista kummempaan.Minä touhusin sitä sun tätä.Kun lapsia siunaantui,he alkoivat kiinnostua iskän puuhailuista.Vaippoja vaihtaessa ja silmiimme tuijoteltaessa,vaipan vaihdon kohteena oleva viestitti silmillään,ootahan kuhan kasvan,tuun mukaasi.Niinhän siinä sitten kävi.Lapset iskän jälkiä suurelta osin.Äidille jäi siinä mielessä roudarin osa.

 

Voisitkohan yhtään tarkemmin itse perustella omaa näkemystäsi? Onko sinusta hyvän parisuhteen ainoa vaatimus että kotityöt jaetaan tasan? Ei minusta.

Ei tietenkään ole, mutta hyvän parisuhteen osatekijä on mielestäni itsenäisyys. Saat olla oma itsesi ja saat harrastaa ja tehdä ilman sitä, että koko ajan pitäisi selvittää missä mennään. Eli puoliso pysyy rinnalla ja hakee elämäänsä onnea myös itsestään.
Kyllä joku viisas on sanonut, että rakkaus muuttuu ystävyydeksi. Mitä se tarkoittaakin kunkin kohdalla? Mutta se on ainakin varmaa, että rakkaus ei ole roikkumista, eikä ripustautumista.
Siinä mennäänkin metsään, kun kuvitellaan rakkauden kuolleen, kun se on muuttanut muotoaan. Ei ystävyys sulje pois läheisyyttä.

 

Olet oikeassa, itsenäisyys on tärkeätä parisuhteessa. Mutta tärkeää on myös, että on muitakin yhdistäviä asioita kuin sama katto pään päällä. En kaipaa todellakaan sitä, että aina ja kaikki tehtäisiin yhdessä ja mieluusti vielä kahdestaan. Minun puolestani mies saisi myös mennä ja harrastaa omia asioitaan. Mutta kun joskus menisi ja tekisi edes jotain, eikä vaan hautautuisi sinne sohvan pohjalle. Menisi sitten edes yksiksensä jos ei kerran ole kiinnostunut mistään yhteisistä vapaa-ajan aktiviteeteista...

 

Tässä tullaan sitten siihen kohtaan, että "rakastavan ihmisen neuvoja uskotaan". Se pätee nuorten kohdalla ja miksi ei myös aikuisten kohdalla. Eli hyväksyt miehen löhöämisen, mutta piilotat sitten sopivassa kohtaa hienovaraisen huomautuksen, että sohva jää kohta pieneksi

 

Sitä vaan ei voi muuttaa toista ihmistä. Ei, vaikka toinen kuinka juurtuisi ja jumittuisi sohvan pohjalle ryhtyisi tahallaan pilaamaan omaa ja puolisonsa elämää....

Minä olen se vaimo, joka juurtui sinne sohvan pohjalle ja lihoi (kas kun naisetkin voivat tehdä niin). Kun mun mielestä mun mieheni oli niin.... joka tapauksessa se ei sellainen kun halusin ja elämäkään ei ollut niin kivaa ja hauskaa kun olin luullut sen olevan.....

Sieltä sohvan uumenista olen kuitenkin nyt noussut, laihduttanut 16 kiloa, sulkenut telkkarin 90 %:sti. Ja ilman uutta ihastusta, miestä ja suhdetta. Ihan vain omasta tahdosta, halusta ja omasta päätöksestä. Nykyisen miehen kanssa mietin kovasti jatkamista. En tiedä enää haluanko vai en. Paljon pitäisi muuttua, molemmissa.

Odota vaan ap. Joku kaunis päivä se sinun nallekarhusi kömpii sohvakolostaan ylös kaikkine liikakiloineen. Ehkä hän on nyt siellä koska voi yhtä huonosti kuin sinäkin. Onko käväissyt mielessä?