Tähänkö tämäkin imetys tyssää-mitä tehdä kun vauva HUUTAA vaikka imettää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rottaaa3
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

rottaaa3

Vieras
Jo eilen kirjoitin että päälle 3vk vauva on tissillä vartin välein, ei nuku eikä tule tyytyväiseksi. lopulta annettiin 30ml lisämaitoa ja vauva nukahti. no heräsi sitten 3h päästä ja imetin. taas 3h päästä vauva heräsi, imetin n. tunnin ajan molemmista rinnoista ja vauva ei tullut tyytyväiseksi, vaan lopulta huusi aivan epätoivoisena täyttä kurkkua, siis rääkyi oikeasti aivan hädissään. Lähdin keittämään pulloa (en olisi uskonut että sitä tarvitaan joten ei ollut valmiina) ja vauva söi 40ml lisämaitoa. Nukahti taas. Aamulla imetin taas pari tuntia ja vauva itkeskeli tissillä mutta tällä kertaa rauhottui ilman lisämaitoa.

MIStÄ TÄMÄ JOHTUU? Olen lukenut tiheän imun kausista, mutta kun vauva karjuu aivan viimeistä päivää vaikka on imettänyt monta tuntia, niin mitä muuta voi tehdä kuin antaa lisämaitoa? mistä tämä johtuu, olen levännyt, syönyt ja juonut, en tupakoi tms. mikä voisi selittää maitomäärän vähentymistä.

minulta ei alun alkaenkaan tullut maitoa siten että sitä riittäisi esim. pakkaseen. olen kateellinen niille joilla maitoa tulee reilusti. en ymmärrä mikä tässä nyt mättää koska alku meni ihan hyvin. en vaan ymmärrä :(
 
Kokeile juoda ykkösolutta, se kuulemma auttaa herumista. Ja tietty sulle iskee stressi kun vauva huutaa rinnalla, se on taatusti kurjaa. Siinä ei varmaan ole helppo rentoutua?
 
no vauva on ehkä huomannu että pullosta tulee maito helpommin kuin tissistä ja siksi on alkanu huutaa tissillä kun hermostuu kun ei maito tuu yhtä helpolla kuin pullosta. jos sulla on palava halu yrittää saada imetys sujuvaksi niin ota yhteys johonkin imetystukihenkilöön, jos paikkakunnallasi sellaisia on. ja netissä lisätietoja on maitolaituri.imetys.fi sivustolla. Kaikilla imetys ei suju kuin tanssi, mullakin on alku ollu kaikkien 3 kanssa hankala,mutta silti onnistuin imettämään suht pitkään, imetystuen avulla ja neuvoilla!! Tietenkin jos sulle on ihan sama mistä vauva maitonsa saa, niin helppoahan on vaan alkaa antaa korviketta, mutta, kuten kirjoitin, jos sinä itse haluaisit vielä imettää niin hanki apua!!!

Itse oon sitä mieltä, että imettäminen imettämisen perään on se apu. Eilen kerroit, että sun vauvan paino on noussut hyvin, eli sen puolesta ei tarvisi lisämaitoa (silloinhan tälläises tilantees lisämaito on paikallaan jos paino ei vauvalla nouse). Jos mahdollista niin rauhoita arki niin että voit olla mahd paljon vauvan lähellä, vaikka vauva kantoliinassa/sylissä, ja että annat vauvan imeä niin paljon kuin se vain haluaa. Mulla kolmas lapsi oli ekat 3 viikkoa käytännössä tissi suussa! Se saattoi ottaa 4 tunnin imetysmaratooneja, mä vaan istuin sohvalla ja imetin kaikki päivät ja illat ja yönkin vielä. Mutta 3 viikon kitkuttelun jälkeen maitoa alkoi olla riittävästi ja imetyskerrat vähenivät ja lyhenivät. Nyt vauva on 8kk ja imetän edelleen ja maitoa riittää.
 
Mä en hennonut huudattaa vauvaa tuntitolkulla, vaan annoin vähän lisämaitoa, jolla oli hyvin tyytyväinen ja rauhottui. Silti sain imetettyä vauvaa reilun 9kk, vaikka sai välillä vähän lisämaitoa n 20-50ml, eikä sitä maitoa tarvinnut jokapäivä vaan silloin kun vauva oli tosi tyytymätön.
Olin imettänyt vauvaa tuntitolkulla ja alkoi tuntua, että maito ei tosiaan enää edes heru.

Toinen pärjäsi kokonaan rintamaidolla.
 
Vaihda uudestaan rintaa, sieltä tulee taas vähän.. Ja vaihda taas. Kylllä se maito pitäis siitä lisääntyä. Siis jos haluat imettää. Jos nyt annat korviketta lisäksi niin ei se maito tuu koskaan riittämään.
 
Olen imettänyt niin paljon kuin vauva haluaa, mutta lopulta hän ei halunnut vaan imaisi pari kertaa ja alkoi huutaa ja raivota, kun vaihdoin toiselle tissille niin ihan sama homma, eli vauva alkoi itkeä kun imi ja päästi irti. Yöllä oikeasti yritin vaikka mitä mutta kun huuto vain yltyi niin en vaan enää kestänyt vaan annoin lisämaitoa.

Onko tämä kaikilla tällaista :( ? Olen halunnut panostaa imetykseen, ostanut mm. imetystyynyn, paitoja jne. jotta imetys olisi helpompaa ja sujuisi eri paikoissa paremmin. otin selvää jostain perusjutuista mutta kaikki sanoo että "maitoa riittää jos vain imettää".. aha, entäs jos vauva huutaa täyttä kurkkua vaikka kuinka yrität imettää?
 
Mä olin just imetystuki-illassa viime viikolla ja siellä neuvottiin tuollaiseen tapaukseen että antaa vauvallen ENSIN lisämaitoa jonkun 20-30ml ja sen jälkeen imettää niin pitkään kuin vauva haluaa. Jos rinnasta heruu huonosti ja vauva siksi nälissään hermoilee niin kun saa ensin lisämaitoa pienen huikan ja enimmän nälän pois niin malttaa olla tissillä rauhassa ja imeä. En tiedä toimisiko se teillä mutta ainahan voit kokeilla!!! ja muutoinkin uusin suositus kuulemma on niin, että ENSIN pieni huikka lisämaitoa ja sen jälkeen imetys, ei toisinpäin. Kokeileppa jos et oo jo kokeillu. Sitä lisämaidon määräähän voi sitten vähentää tuosta ajan kanssa.
 
Vaihda uudestaan rintaa, sieltä tulee taas vähän.. Ja vaihda taas. Kylllä se maito pitäis siitä lisääntyä. Siis jos haluat imettää. Jos nyt annat korviketta lisäksi niin ei se maito tuu koskaan riittämään.

Mutta jos vauva karjuu täyttä kurkkua? oikeastiko pitää antaa vaan raivota? Yöllä oli tällainen tilanne. Imetin molemmista rinnoista useampaan kertaan eikä vauva rauhoittunut vaan huusi todella kovaa (mies sanoi miten tuosta voi kuulua tuollainen ääni), olisiko pitänyt antaa huutaa?

Siis oikeastiko imetyksen onnistuminen voi vaatia sitä että vauvan annetaan huutaa?
 
Kiitos vinkeistä muuten, otan kaikki vinkit "korvan taakse" ja koitan saada homman toimimaan, mutta vielä olisi kiva saada kommentteja aiheeseen, olen nimittäin aika pettynyt että tämä sujuu näin huonosti vaikka olen halunnut imettää!
 
Olen imettänyt niin paljon kuin vauva haluaa, mutta lopulta hän ei halunnut vaan imaisi pari kertaa ja alkoi huutaa ja raivota, kun vaihdoin toiselle tissille niin ihan sama homma, eli vauva alkoi itkeä kun imi ja päästi irti. Yöllä oikeasti yritin vaikka mitä mutta kun huuto vain yltyi niin en vaan enää kestänyt vaan annoin lisämaitoa.

Onko tämä kaikilla tällaista :( ? Olen halunnut panostaa imetykseen, ostanut mm. imetystyynyn, paitoja jne. jotta imetys olisi helpompaa ja sujuisi eri paikoissa paremmin. otin selvää jostain perusjutuista mutta kaikki sanoo että "maitoa riittää jos vain imettää".. aha, entäs jos vauva huutaa täyttä kurkkua vaikka kuinka yrität imettää?

Yritä tuota mitä tossa edellises vastaukses neuvoin, mikäli et oo vielä kokeillu. Eli ensin lisämaitoa 20ml vaikka jolla vauva saa enimmän nälän pois, ja sitte tissille. Jos on toimiva juttu niin käytä sitä jonkin aikaa, lisämaidon määräähän voit sitten vähentää ajan kanssa jos haluat.

Toinen mikä tuli mieleen on se, että ootko varma ettei tuo huuto johdukin LIIASTA maidontulosta. Juuri kuulin eräältä äidiltä kertomuksen samankaltaisesta tilanteesta ja hän oli luullut ettei hällä tuu maitoa, mutta se johtuikin siitä että hällä tuli LIIKAA maitoa LIIAN KOVAA. Eli ettei sulla oo ns suihkutissit?? (googleta jos et tiedä mitkä ne on) itselläni on suihkutissit ja keskimmäisellä ne aiheuttivat tuollaista raivoamista mitä teillä on, eli vauva imaisi pari kertaa ja sen jälkeen päästi irti ja alkoi huutaa, siksi, että mulla tuli maito tisseistä liian kovalla vauhdilla ja vauva ei tykänny.
 
Ehkäpä voisit käyttää vauvan lääkärissä, voi olla jostain muustakin kyse.

Ei muuten oo ihan huono idea. Juuri tuli mieleen vielä sekin vaihtoehto,että oisko sillä esim korvatulehdus tms? sehän voi olla sillee oireettomana että vauvalla ei välttämättä oo flunssaoireita tms. Itselläni kuopus on korvakierteinen ja sillä on nykyään putket korvissa, silloin tulehdusten aikaan se oli sellainen että alkoi imeä, päästi kohta tissistä ja alkoi huutaa, sen takia, että imeminen sattui korviin. Ehkä kannattaa tämäkin vaihtoehto huomioida.
 
Mutta jos vauva karjuu täyttä kurkkua? oikeastiko pitää antaa vaan raivota? Yöllä oli tällainen tilanne. Imetin molemmista rinnoista useampaan kertaan eikä vauva rauhoittunut vaan huusi todella kovaa (mies sanoi miten tuosta voi kuulua tuollainen ääni), olisiko pitänyt antaa huutaa?

Siis oikeastiko imetyksen onnistuminen voi vaatia sitä että vauvan annetaan huutaa?

Ei tietenkään tarvi huudattaa. Koita antaa huutoon vähän lisämaitoa, niin että sitten malttaa imeä rauhassa. Tai jollain muulla konstilla saada rauhoittumaan ensin.

Toinen konsti on ruveta syöttämään ennenkö on kiljuvan nälkäinen. Jos vaikka tänään istut sohvalla koko päivän ja imetät. Kun nukahtaa laita sänkyyn tai sylittele. Ja kun herää niin het vaan syömään.

Muista juoda ja syödä. Ja älä stressaa!

Sitten on myös se mahdollisuus että itku ei johdu nälästä vaan jostain kivuista.
 
Meilläkin oli esikoisen kanssa noita rintaraivareita, tyttö vaan ei suostunut pullolle vaikka mikä olisi. Joten oli pakko saada imetys toimimaan jotenkuten.

Meilläkin tyttö suuttui kun maidontulo hidastui. Parhaiten auttoi kun vaihdoin äkkiä toiselle tissille ja sitten taas takaisin ja takaisin... ja sitten tosiaan se että ryhtyy imettämään ennenkuin on kova nälkä, mieluiten heti kun lapsi herää uniltaan ja on vielä vähän unentokkurainen.

Mutta kannattaisi varmaan tuo korvatulehduskin sulkea pois.
 
Tuo kmkm neuvo on varasti kokeilemisen arvoinen. Itseä harmittaa etten sitä kuullut kuin vasta sitten kun olin imetyksen suhteen luovuttanut. Jouduin aina antamaan lisämaitoa imetyksen päälle, jotta vauva oli tyytyväinen. Vauvapa alkoi odottaa (tai ainakin uskon niin) pulloa ja rinnalla raivoaminen vaan paheni tai jos ei raivonnut, niin ei imenyt vaan meni veltoksi. Meillä kylläkin oli niin, että vauvan paino jatkoi putoamistaan eikä pissaa tullut kunnolla, joten oli pakko antaa korviketta.
 
Meillä tää 2kk mussukka saa välillä kanssa tuollaisia hepuleita tissillä, en muista saiko isommat...

Mutta siis olen imettänyt ja imettänyt muutaman tunnin, lopulta pieni kuitenkin kiukkuaa ja huutaa siinä. Olen tuikkassut tutin suuhun ja hytkytellyt pienen uneen. Nukkuu aina n.30min ja jatkaa syömistä hyvällä tuulella taas. En ole siis sitä lisämaitoa edes ajatellut, eikä meillä sitä edes oliskaan valmiina kaapissa.
 
Vaihda uudestaan rintaa, sieltä tulee taas vähän.. Ja vaihda taas. Kylllä se maito pitäis siitä lisääntyä. Siis jos haluat imettää. Jos nyt annat korviketta lisäksi niin ei se maito tuu koskaan riittämään.

Tai sitten tulee. Mä annoin alkuviikkoina lisämaitoakin josta päästiin eroon tilanteen parannuttua ja vierotin pojan vajaa 11kk iässä. Ei se pullo oo automaattisesti tuohoaja vaikka se riski siinä on. Sama siskolla että pääs täysimetykseen huolimatta alun pullosta. Molemmilla vauvat itseasiassa enemmän sitten jaksoivat rintaa imeä kun saivat vähän potkua ja vasta kun oli aivan pakko.
 
Voihan se olla, että pienen maitokiintiö on täynnä ja menee hermo, kun se imemisentarve on niin suuri ja sitä maitoa vaan tulee ja tulee tissistä, vaikka haluais vain imeä. Jos ette tuttia halua antaa, niin ootteko kokeillut, mitä vauva tykkää esim. ihan sun sormen imemisestä? Rauhoittaako se? Jos vauvan paino on noussut noin hyvin, ei tarvetta lisämaidolle ole. Itkut voi johtua myös muista asioista kuin nälästä, myös esim. masukivuista, joita yleensä vauvoilla alkaa ilmetä siinä parin viikon iässä.
 

Yhteistyössä