Tärkeimmät vuodet elämässä menivät pieleen

Tärkeimpinä vuosina pidän siis ikää noin 25-35 välillä, aikaa jolloin pitäisi saada opinnot päätökseen, alku työuralle, löytää puoliso, perustaa perhe, ja saada muutenkin kaikki mahdollinen elämässä järjestykseen.

Omalla kohdallani mikään näistä ei onnistunut (no, opiskelut sain päätökseen), mutta työt on olleet määraikaisia pätkiä ja työttömyyttä vuodesta toiseen, sinkku olen vieläkin (olemattomalla suhdekokemuksella) ja mikään ei tunnu sujuvan niinkuin normaaleilla ihmisillä.

Olen kohta 40-vuotta, ja tuntuu, että on liian myöhäistä edes yrittää, kun sekä töissä, että yksityiselämässä tunnen olevani niin paljon jäljessä muista, ja liian vanha kaikkeen.

 

Nainen hyvä, ehdit vielä vaikka mitä, koska todennäköisesti elämäsi ei ole vielä edes puolivälissäkään. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua. Lapsiakin ehdit vielä saada, jos niitä haluat.

 

Ja nyt sinä istut siinä ja hoet itsellesi tuota ritirimpsua, kunnes uskot sen. Se on ihan sama, mitä joskus oli tai mitä muka pitäisi olla. Nyt on aina nyt, ikuinen nyt ja _vain_ sillä on merkitystä. Elä nyt!

 

Ap ymmärrän sun fiiliksiä. Positiivisuus on tärkeetä, mutta kyllähän toi kuuluu jo aikuistumiseenkin, että alkaa ymmärtää elämän rajallisuuden ja realiteetit. Kaikilla nyt vaan ei se ura lähde avaruusraketin tavoin nousuun heti valmistumisen jälkeen. Omalla kohdalla ehdin olla yli 10 v "väärällä alalla" töissä ja valmistuin myöhemmin eri alalta amk:sta. Nyt vain kävi niin, että työllisyystilanne ehti keikahtaa opintojen aloittamisen ja valmistumisen välillä aikasta ikävästi... Joten kyllä mullakin käy väliin mielessä, että olen auttamattomasti myöhässä tän uuden uran suhteen. Entinen vakityö vaihtuikin noihin epämääräisiin pätkiin. Ehkä 4-kymppinen on jo liian vanha rekrymarkkinoilla? Ehkä oli virhe tehdä lapset opintojen lomassa ja olla pitkään äitiyslomalla. Toisaalta tuttavapiirissä on ilman omaa tahtoaan lapsettomia uratykkejä, jotka myös harmittelee. Ehkä ihminen vain haluaisi tehdä mieluummin vain virheettömiä valintoja ja jättää sen elämiseen kuuluvan oman paikan etsimisen väliin. Toisaalta usein ne ns. harha-askeleet ehkä opettavat eniten.

 

Moni pitää itsestäänselvyytenä, että kädet toimivat, jalat toimivat, näkeekin kiitettävästi, kuulee, kaikki, mitä meille on suotu tässä vauraassa maassa, jonka joka asukas kuuluu maapallon väestön rikkaimman prosentin joukkoon. Marise, jos haluat, mutta ole edes hetki kiitollinen.

 

Ei ole mitään suurta elämän kaavaa, joka on pakollinen kaikille, itse saa oman polkunsa kulkea mielensä mukaan. Itselläni meni yli 30v pilalle siinä, kun luulin, että pakko seurata normeja.

 

Tärkeimmät vuodet ovat aina edessä, koska niihin voit vaikuttaa.

 

Valitettavasti on myös asioita, joihin ei voi vaikuttaa.

 

Mullakin on sellainen mielessä, että minun tärkeimmät vuodet menivät pilalle ja hukkaan.
Olin 19-v. kun aloimme yrittämään lasta. Vasta 3-kymppisenä haaveeni toteutui ja tulin raskaaksi, mikä johti lapsen saantiin.
Miettikää, montako pettymystä tuossa ajassa ehti kokea? Katkeroitua jne. Minun nuoruudesta meni iso osa hukkaan, kun yritin vain vauvaa, enkä kyennyt keskittymään paljoa mihinkään.

 

En halua lannistaa sua mitenkään, mutta jos kerran kohta olet nelikymppinen, niin nyt kannattaa ryhtyä yrittämään lasta ennen kuin se on liian myöhäistä. Hedelmällisyys ei ole enää samaa tasoa kuin nuoremmilla.