TÄNÄÄN Liv D: Vanhemmuus pilasi elämäni (klo.22.00)

"Lasten hankkimisen pitäisi olla elämän ihanin asia, antavathan he tarkoituksen elämälle. Osa vanhemmista on kuitenkin toista mieltä. He kertovat avoimesta katuvansa päätöstään ja toivovat voivansa palata ajassa taaksepäin. Tämä dokumentti valottaa yhtä suurimmista vanhemmuuden tabuista kertomalla, millaista lapsiperheiden arki on ilman superlastenhoitajia, millaista on jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja miten paljon elämäsi todellisuudessa muuttuu lasten hankkimisen jälkeen. Dokumentti."

Kuinka moni kiinnostui tuosta? En tarkoita provosoida, vaan itse aidosti kiinnostuin tuosta ohjelmasta.

 

:| :/

 

kertoo varmaan niistä ihmisistä, jotka ei ikinä kasva aikuisiksi - itsellä pitää olla kaikki helppoa ja kivaa eikä haluta ottaa vastuuta toisesta ihmisestä.

 

"Lasten hankkimisen pitäisi olla elämän ihanin asia, antavathan he tarkoituksen elämälle.

Lasten ei kyllä pitäisi antaa elämälle tarkoitusta. Jos näin tekevät, niin sitten on kyllä jotain pahasti pielessä omassa elämässä. Omaa elämää ei pidä elää lasten kautta.

Kuitenkin siis, kuulostaa kiinnostavalta.

 

no en sanoisi pilasi, mutta muutti paljon ja osin negatiivisesti. Miksei saisi sanoa ettei lasten kanssa ole aina kivaa?

 

no en sanoisi pilasi, mutta muutti paljon ja osin negatiivisesti. Miksei saisi sanoa ettei lasten kanssa ole aina kivaa?

On eri asia sanoa ettei lasten kanssa ole AINA kivaa, kuin että vanhemmuus pilaa KOKO elämän.

 

Ymmärrän ihan hyvin tuon tunteen. En aio ohjelmaa katsoa kylläkään. Lapseni ovat minulle toki tärkeitä, eikä tehtyä tekemättömäksi saa. Onneksi kasvavat kuitenkin nopeasti, pikkulapsivaihe oli se ikävin kohta. Nyt ollaan jo voiton puolella, mutta en todellakaan halua enempää lapsia.

Vanhemmuus ei pilannut elämääni, mutta hidastaa muihin päämääriini pääsyä. Onneksi, edelleenkin, lapset kasvavat. En ole mikään äidillinen ihminen, mutta yrittänyt parhaani.

 

kertoo varmaan niistä ihmisistä, jotka ei ikinä kasva aikuisiksi - itsellä pitää olla kaikki helppoa ja kivaa eikä haluta ottaa vastuuta toisesta ihmisestä.

no miehethän eivät ole koskaan muuttaneet elämässään mitään perheen perustamisen myötä. vasta viime vuosina/vuosikymmeninä miehet ovat joutuneet muuttaa elämän suunnan ja osallistua.

sen sijaan miehet ovat saaneet kaiken valmina kuin manulle illallisen. sapuskaa pöytään ja puhtaan kodin tekemättä mitään.

nainen on joutunut tehdä kaiken ja se on pois jostain muusta. itsensä kehitämisestä, työelämän mahdollisuuksista jne.

Minusta on vaan hyvä, että asioista kerrotaan oikeilla nimillä. Jos vaan vähätellään sitä taakkaa, mitä parin lapsen kasvattaminen ja ruokkiminen maksaa ja miten paljon siihen on jonkun uhrattava aikaa, ei ihmisillä ole realistinen kuva perheellistymisestä.

tähän saakka on kerroottu, että eivät kotityöt ole mitään ja ruoka tulee äkiä pöytään ja lapset menevät siinä ohessa. ei se näin ole. Ti

 

no en sanoisi pilasi, mutta muutti paljon ja osin negatiivisesti. Miksei saisi sanoa ettei lasten kanssa ole aina kivaa?

On eri asia sanoa ettei lasten kanssa ole AINA kivaa, kuin että vanhemmuus pilaa KOKO elämän.

Mutta tuo on totta, yleensä ei saisi muka ääneen sanoa että "kylläpä tänään harmittaa kun on noita ipanoita, olisi kiva mennä viihteelle"

 

Ymmärrän ihan hyvin tuon tunteen. En aio ohjelmaa katsoa kylläkään. Lapseni ovat minulle toki tärkeitä, eikä tehtyä tekemättömäksi saa. Onneksi kasvavat kuitenkin nopeasti, pikkulapsivaihe oli se ikävin kohta. Nyt ollaan jo voiton puolella, mutta en todellakaan halua enempää lapsia.

Vanhemmuus ei pilannut elämääni, mutta hidastaa muihin päämääriini pääsyä. Onneksi, edelleenkin, lapset kasvavat. En ole mikään äidillinen ihminen, mutta yrittänyt parhaani.

Ihan kuin minun suustani.

 

Vanhemmuus ei pilannut elämääni, mutta hidastaa muihin päämääriini pääsyä. Onneksi, edelleenkin, lapset kasvavat. En ole mikään äidillinen ihminen, mutta yrittänyt parhaani.

Tähän peesaan. Onneksi tein lapset nuorena niin ehdin tässä kotiäitinä ollessa miettiä mitä elämältä lasten lisäksi haluan.. Vähän niinkuin paussi suorittamisessa. Lapseni ovat tärkeimpiä ikinä ja se kyllä yllätti minut äidiksi tullessa täysin :heart:

 

"Lasten hankkimisen pitäisi olla elämän ihanin asia, antavathan he tarkoituksen elämälle.

Lasten ei kyllä pitäisi antaa elämälle tarkoitusta. Jos näin tekevät, niin sitten on kyllä jotain pahasti pielessä omassa elämässä. Omaa elämää ei pidä elää lasten kautta.

Kuitenkin siis, kuulostaa kiinnostavalta.

höpö höpö, jokainen tavallalaan elää lasten kautta tottakai...ja jokaikinne

 

Tuon ohjelman kuvaus on kuin suoraan mun suustani. Lapsiani en enää saa tekemättömiksi enkä heistä luopuisi (kiintymys syntyy itsestään... ) mutta tosiasia on että tein virheen.

 

Vanhemmuus ei pilannut elämääni, mutta hidastaa muihin päämääriini pääsyä. Onneksi, edelleenkin, lapset kasvavat. En ole mikään äidillinen ihminen, mutta yrittänyt parhaani.

Tähän peesaan. Onneksi tein lapset nuorena niin ehdin tässä kotiäitinä ollessa miettiä mitä elämältä lasten lisäksi haluan.. Vähän niinkuin paussi suorittamisessa. Lapseni ovat tärkeimpiä ikinä ja se kyllä yllätti minut äidiksi tullessa täysin :heart:

Mulla elämä menee jotenkin sykleissä...on hetkiä kun ehdottomasti haluan olla lasten kanssa kotona ja keskittyä heihin, mutta on myös hetkiä jolloin haluan olla kaikkea muutakin, kuin vain äiti.

Esikko kun kasvoi noin 4-5 vuoden ikään niin silloin pääsin helposti ns. toteuttmaan itseäni. Toteutin itseäni muutaman vuoden, jonka jälkeen alkoi taas pikkulapsiperhearki kutkuttamaan. Tehtiin siihen sitten vauva ja nyt on tulossa toinen heti perään.

Nyt tuntuu siis siltä, että haluan olla ja elellä taas sitä pikkulapsiperheaikaa, mutta kyllä mulla silmissä siintää (ja suunnitelmat on jo tehty) se, kun taas pääsen pureutumaan täysillä koiraharrastukseeni ja hankkimaan uuden koiran.

Eli muutaman vuoden kuluttua, kun lapset eivät ole enää ihan pieniä, on taas mun aika "mennä" vapaammin ja toteuttaa itseäni muunakin, kuin vain äitinä.

Se on kyllä ihan avoinna, että mitä sitten tapahtuu, kun olen saanut sen muutaman vuoden mennä...mahtaakohan taas pukata uutta vauvakuumetta päälle, vai mitä sitten tapahtuu

 

kertoo varmaan niistä ihmisistä, jotka ei ikinä kasva aikuisiksi - itsellä pitää olla kaikki helppoa ja kivaa eikä haluta ottaa vastuuta toisesta ihmisestä.

Eli sun mielestä kaikkien tulee olla täsmälleen samanlaisia ja kaikilla olla samanlainen kiintymyssuhde lapsiin? Eikä mitään synnytyksen jälkeistä masennustakaan saisi olla olemassa vai?
Miksei voida rehellisesti myöntää että kaikki tunteet on koko elämässä sallittuja, eri asia miten niitä sitten käsittelee.

 

no en sanoisi pilasi, mutta muutti paljon ja osin negatiivisesti. Miksei saisi sanoa ettei lasten kanssa ole aina kivaa?

On eri asia sanoa ettei lasten kanssa ole AINA kivaa, kuin että vanhemmuus pilaa KOKO elämän.

Näinpä. Eihän elämä ilman lapsiakaan ole AINA kivaa.

 

no en sanoisi pilasi, mutta muutti paljon ja osin negatiivisesti. Miksei saisi sanoa ettei lasten kanssa ole aina kivaa?

Peesi tähän. Miehen kanssa ollaan aina välillä taivasteltu, että kuinka rasittavia nuo meidän muksut ovat. Lisäksi turha edes unelmoida ainakaan viiteen vuoteen mistään Afrikan safareista, etc.

Silti (vaikka en tätä koskaan lapsettomille kavereilleni sanoisi) lapseni ovat parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja samalla myös elämäni. Mikäli heille jotain sattuisi, ei minulla olisi enää syytä elää... olis sitten niitä safareita tai ei...

 

kertoo varmaan niistä ihmisistä, jotka ei ikinä kasva aikuisiksi - itsellä pitää olla kaikki helppoa ja kivaa eikä haluta ottaa vastuuta toisesta ihmisestä.

Minä en ole helpon ja kivan elämän perässä, enkä halua olla vastuutonkaan. Olin vastuussa muista ihmisistä jo ajalla ennen lapsiani. Lasten vuoksi on tehtävä kompromisseja, joita lapsettomana ei tarvitsisi. En halua lähteä lasten kanssa ulkomaille työn/opintojen perässä, en ainakaan ihan vielä. Katsotaan uudestaan sitten jahka ovat teini-iässä.

Olen sinut sen kanssa, että tämä on elämääni nyt ja lapseni ovat ykkösvastuuni. Onneksi olen pystynyt löytämään tapoja toteuttaa minulle tärkeitä asioita lasten kanssakin. Toisella tapaa, mutta joka tapauksessa.

 

no en sanoisi pilasi, mutta muutti paljon ja osin negatiivisesti. Miksei saisi sanoa ettei lasten kanssa ole aina kivaa?

Peesi tähän. Miehen kanssa ollaan aina välillä taivasteltu, että kuinka rasittavia nuo meidän muksut ovat. Lisäksi turha edes unelmoida ainakaan viiteen vuoteen mistään Afrikan safareista, etc.

Silti (vaikka en tätä koskaan lapsettomille kavereilleni sanoisi) lapseni ovat parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja samalla myös elämäni. Mikäli heille jotain sattuisi, ei minulla olisi enää syytä elää... olis sitten niitä safareita tai ei...

Miksi et sanoisi sitä lapsettomille kavereille? Juuri tämän takia, moni lapseton pelkää lasten hankkimista, kun vanhemmat vain valittavat lapsistaan, eivätkä kerro koskaan niistä hyvistä asioista, jotka lapset tuovat mukanaan elämään.

Itse lykkäsin lasten tekoa, kun takerruin kaikkiin kauhukuvitelmiini lapsiperheen elämästä. Ihan turhaan pelkäsin ja panikoin, että elämäni menee pilalle. Onneksi yksi tuttavani, kertoi myös näistä hyvistä asioista ja sen ansioista uskalsin ryhtyä lasten tekoon. Paras päätös elämässäni.

 

Ymmärrän ihan hyvin tuon tunteen. En aio ohjelmaa katsoa kylläkään. Lapseni ovat minulle toki tärkeitä, eikä tehtyä tekemättömäksi saa. Onneksi kasvavat kuitenkin nopeasti, pikkulapsivaihe oli se ikävin kohta. Nyt ollaan jo voiton puolella, mutta en todellakaan halua enempää lapsia.

Vanhemmuus ei pilannut elämääni, mutta hidastaa muihin päämääriini pääsyä. Onneksi, edelleenkin, lapset kasvavat. En ole mikään äidillinen ihminen, mutta yrittänyt parhaani.

Ihan mielenkiinnosta sinua mitenkään teilaamatta tai arvostelematta; miksi teit lapsia?

 

Miksi et sanoisi sitä lapsettomille kavereille? Juuri tämän takia, moni lapseton pelkää lasten hankkimista, kun vanhemmat vain valittavat lapsistaan, eivätkä kerro koskaan niistä hyvistä asioista, jotka lapset tuovat mukanaan elämään.

Itse lykkäsin lasten tekoa, kun takerruin kaikkiin kauhukuvitelmiini lapsiperheen elämästä. Ihan turhaan pelkäsin ja panikoin, että elämäni menee pilalle. Onneksi yksi tuttavani, kertoi myös näistä hyvistä asioista ja sen ansioista uskalsin ryhtyä lasten tekoon. Paras päätös elämässäni.

kyllä minä ainakin olen tehny lapset ihan omalla päätöksellä, enkä siihen tarvinnut kenenkään mielipidettä.

Jännä ettei sulla ole sisaruksia joilla lapsia, tai kavereita tai ketään joiden elämää olisit päässyt seuraamaan läheltä.

 

kertoo varmaan niistä ihmisistä, jotka ei ikinä kasva aikuisiksi - itsellä pitää olla kaikki helppoa ja kivaa eikä haluta ottaa vastuuta toisesta ihmisestä.

no miehethän eivät ole koskaan muuttaneet elämässään mitään perheen perustamisen myötä. vasta viime vuosina/vuosikymmeninä miehet ovat joutuneet muuttaa elämän suunnan ja osallistua.

sen sijaan miehet ovat saaneet kaiken valmina kuin manulle illallisen. sapuskaa pöytään ja puhtaan kodin tekemättä mitään.

nainen on joutunut tehdä kaiken ja se on pois jostain muusta. itsensä kehitämisestä, työelämän mahdollisuuksista jne.

Minusta on vaan hyvä, että asioista kerrotaan oikeilla nimillä. Jos vaan vähätellään sitä taakkaa, mitä parin lapsen kasvattaminen ja ruokkiminen maksaa ja miten paljon siihen on jonkun uhrattava aikaa, ei ihmisillä ole realistinen kuva perheellistymisestä.

tähän saakka on kerroottu, että eivät kotityöt ole mitään ja ruoka tulee äkiä pöytään ja lapset menevät siinä ohessa. ei se näin ole. Ti

kyllä meillä ainaki miehenkin elämä muuttui siinä kuin minun.Sillä oli useita harrastuksia ja jätti niistä vain tärkeimmän että jää aikaa lapsille.sama juttu itsellä.Mutta ehkä kaikki miehet ei ole sitten tehneet niin, en tiedä toisten miehistä.

 

Miksi et sanoisi sitä lapsettomille kavereille? Juuri tämän takia, moni lapseton pelkää lasten hankkimista, kun vanhemmat vain valittavat lapsistaan, eivätkä kerro koskaan niistä hyvistä asioista, jotka lapset tuovat mukanaan elämään.

Itse lykkäsin lasten tekoa, kun takerruin kaikkiin kauhukuvitelmiini lapsiperheen elämästä. Ihan turhaan pelkäsin ja panikoin, että elämäni menee pilalle. Onneksi yksi tuttavani, kertoi myös näistä hyvistä asioista ja sen ansioista uskalsin ryhtyä lasten tekoon. Paras päätös elämässäni.

kyllä minä ainakin olen tehny lapset ihan omalla päätöksellä, enkä siihen tarvinnut kenenkään mielipidettä.

Jännä ettei sulla ole sisaruksia joilla lapsia, tai kavereita tai ketään joiden elämää olisit päässyt seuraamaan läheltä.

Nimenomaan vierestä siskon perhe-elämää seuranneena lapsiperheen elämä ei minua houkutellut. Rekisteröin vain kaikki negatiiviset asiat, enkä ymmärtänyt (edes kysyä) että niitä hyväkin asioita on paljon.

Minulla ei siis ollut mitään ruusunpunaisia kuvitelmia vauva-elämästä, vaan olin turhankin pessimistinen. Kaikki toitottivat vain, että sitten ei saa nukkua, eikä enää pysty reissaamaan ja loppuelämän on pallo jalassa. Näiden liioiteltujen harhaluulojeni takia olinkin sitten yloisesti yllättynyt, miten ihanaa lasten kanssa eläminen on. Onneksi joku rohkaisi minua lasten hankinnassa. Huonoimmassa tapauksessa olisin voinut jäädä paitsi yhdestä elämäni ihanimmasta asiasta. Sitä paitsi omat lapset ovat ihan eri asia kuin muiden lapset.

 

Ymmärrän ihan hyvin tuon tunteen. En aio ohjelmaa katsoa kylläkään. Lapseni ovat minulle toki tärkeitä, eikä tehtyä tekemättömäksi saa. Onneksi kasvavat kuitenkin nopeasti, pikkulapsivaihe oli se ikävin kohta. Nyt ollaan jo voiton puolella, mutta en todellakaan halua enempää lapsia.

Vanhemmuus ei pilannut elämääni, mutta hidastaa muihin päämääriini pääsyä. Onneksi, edelleenkin, lapset kasvavat. En ole mikään äidillinen ihminen, mutta yrittänyt parhaani.

Ihan mielenkiinnosta sinua mitenkään teilaamatta tai arvostelematta; miksi teit lapsia?

Olin elämänvaiheessa, jossa tuntui siltä, että perimmäiset haluni ja tekoni olivat vääriä. Minulle oli pitkään uskoteltu, etten osaa mitään, en onnistu missään eikä varsinkaan kukaan koskaan halua parisuhteeseen kanssani. Nuori ihminen, jonka itsetunto ihan nollilla mm. koulukiusaamisen ja erilaisuuden takia. Kun joku sitten tahtoikin kanssani naimisiin, en miettinyt sen kauempaa; luulin sen olevan elämäni ainoa tilaisuus. Ainoa tilaisuus olla normaali. Luulin, etten sovellu muuhun kuin korkeintaan synnyttämään lapsia, jos sitäkään.

Halusin lapsia ihan aidosti, mutta en ollut varautunut täysin siihen, mitä vanhemmuus tarkoittaa. Varsinkaan silloin, jos suunnitelmat menevät kaikilta osin pieleen.

 

Täytyy laittaa ajastukselle tuo, kiitos!