täällä itken kun kävin ehkä viimeistä kertaa mummua moikkaamassa!

äitini soitti että mun isänäiti siirrettiin omalle paikkakunnalle terveyskeskukseen kuolemaan kun tulehdusarvot ei laske ja antibiootti ei toimi ja muutenkin on ihan huonona!
ensin meinasin lasten kanssa mennä huomenna mutta entäs jos mummua ei huomenna enää olekkaan...käytiin sitten tänään ja enhän osannut mitään sanoa! siinä sitten silittelin sen hiuksia ja näytin lapsia sille...
ei ole moneen vuoteen ollu kukaan sukulainen kuolemassa tms joten aika pahalta tuntuu nyt. pojalle sanin että mummu menee pian taivaaseen ja eikös se siellä sairaalahuoneessa sanonut sen kovaan kirkkaaseen pojan ääneen...en tiedä kuuliko mummu sitä mutta jotenki tuntu sekin pahalta vaikka todenhan tuo ääneen sanoi!
tässä sitten odotellaan että koska mummu ei jaksa elää enää...odotetaan soittoa että nyt ei enää mummua ole!

 

Voimia!

 

:hug:

 

:'( :hug:

 

Ikävää ja surullista.

Mie aikoinaan kävin omaa mummoani sairaalassa katsomassa (asuin kaukana hänestä jo silloin) ja en yhtään ymmärtänyt viimeistä kertaa häntä näkeväni :/ :/ ...vaikka olisi pitänyt ymmärtää kaikesta, mummo oli tuotu kuolemaan lähemmäksi kotipaikkakuntaansa, mutta sitä ei halunnut uskoa ja kukaan ei sitä ääneen sanonut...

Meni kai pari päivää tuosta tapaamisesta, kun mummo kuoli - vielä vuosien jälkeen tuli mieleen, että pitäisi soittaa mummolle, vaikka mummoa ei enää ollut :/ :/ :/

 

Onko kovin vanha ja sairas, kun ei enää hoideta? Ihme, ettei kokeilla monia eri antibiootteja! Onko kunnolla tutkittu, mistä tulehdusarvot johtuu? Mun miehen täti magneettikuvattiin, kun ei muuten syytä löydetty ja keuhkojen takaa löytyi joku mätäpaise, joka leikattiin pois ja arvot lähti laskuun.
Ja ihan mummoikäinen täti oli tämäkin ja paljon muitakin sairauksia..

 

:hug:

 

:hug:

 

:hug:

 

:hug:

 

Voi että. =(

Mun pappa kuoli muutama viikko sitten. Vaikeinta oli ehkä se, kun tiesi että kuolema on väistämätön.

Oli ensin sairaalassa viikon ja sitten kuoli, syöpä oli levinnyt kaikkialle. Ei auttanut se, että ajattelin että papalla oli pitkähkö (yli 70v) ja hyvä elämä ja mummon kanssa 55-57v yhdessä. Nyt vähä vähältä suru hälvenee, muttei varmasti katoa koskaan. Mummo muutti senioritaloon, mummon takia nyt eniten surettaa.

Olen yhä onnellinen siitä, että serkkuni sai vietyä terveiseni papalle kun pappa oli kuolinvuoteella ja pappa kertoi takaisin. Eli pyysin ilmoittamaan että on rakas ja että ihana kun näki lapseni keväällä. Kertoi takaisin että hyvä kun pärjätään ja oli hyvä nähdä lapset myös.

Voimia sinne, ei ole helppoa aikuisellekaan menettää itselleen rakasta.

 

Onko kovin vanha ja sairas, kun ei enää hoideta? Ihme, ettei kokeilla monia eri antibiootteja! Onko kunnolla tutkittu, mistä tulehdusarvot johtuu? Mun miehen täti magneettikuvattiin, kun ei muuten syytä löydetty ja keuhkojen takaa löytyi joku mätäpaise, joka leikattiin pois ja arvot lähti laskuun.
Ja ihan mummoikäinen täti oli tämäkin ja paljon muitakin sairauksia..

meiän mummulla on sydäntahdistin jonka takia ei kait voinu jotain testiä tehä olikohan juuri tuo magneettikuvaus sitten!
ikää on jo 86 vuotta ja on ollu pitkään menossa huonompaan.nesteet jää sisälle eikä ole ruokahalua tms.
munuaisarvot on ihan taivaissa eikä ne enää pelaa...kivut sen takia kovat! mikään antibiootti ei tehoa..yks päivä niin luultiin mutta se oli jo samana ehtoona takas nousussa!
ei jaksa mummu enää puhua eikä hengitysmaskin kanssa paljoa sais selvääkään kun sillä ei oo hampaita suussa!!
täällä kotona yritän olla lasten takia etten itke ja ajattele asiaa kokoajan mutta väliin pää täyttyy kaikista mitä olis pitäny tehdä..käydä useammin kylässä viedä lasten kuvia jne..

 

:hug: :'(

 

Toivottavasti saa edes tarpeksi kipulääkettä!
:hug:

 

:'( :hug:

kuin myös siulle vispilä :hug:

 

:hug: tuttu tunne

 

Otan osaa ap. Toivottavasti mummosi saa lähteä taivaan kotiin ilman kipuja ja rauhassa. Oma isomummoni rukoili sairaalaan jouduttuaa, että herra ottaisi jo tykönsä, ei jaksanut enää lisää hoitoja. Itse hoitajana työskennellessäni, välillä tuntuu että joskus väkipakolla yritetään pitkittää elämää, vaikka se olisi pelkkää kärsimystä asian omaiselle. Toki hoitoa täytyisi saada niin kauan kuin sinä on vain joku tolkku, ja apu.
Haikeaa se on aina kun joku lähimmäinen kuolee, mutta niin meille käy jokaiselle jossain vaiheessa. Hienoa jos on saanut elää pitkän ja vaiherikkaan elämän, nähdä lapsenlapset ja tuntea olleensa rakastettu.

 

:hug: . Mummoni kuoli syöpään reilut 4v sitten. Itselle teki kovin pahaa käydä häntä katsomassa vuodeosastolla, kun mummo ei ollut enää se mummo millaisena hänet halusin muistaa. Jotenkin halusin itseäni säästää ja en enää ihan loppupäivinä pystynyt sinne menemään. Tiedän, että mummokin toivoi jo pääsyä taivaan kotiin, ja itsekin usein ajattelin erään runon sanoin"emme pyytäneet luojalta päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuttiin Taivaan Isää, ota mummomme syliisi taivaaseen kanna, hellästi peittele ja levätä anna". Jaksamisia sinulle näinä vaikeina ja raskaina päivinä!

 

:hug:

 

:hug: . Mummoni kuoli syöpään reilut 4v sitten. Itselle teki kovin pahaa käydä häntä katsomassa vuodeosastolla, kun mummo ei ollut enää se mummo millaisena hänet halusin muistaa. Jotenkin halusin itseäni säästää ja en enää ihan loppupäivinä pystynyt sinne menemään. Tiedän, että mummokin toivoi jo pääsyä taivaan kotiin, ja itsekin usein ajattelin erään runon sanoin"emme pyytäneet luojalta päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuttiin Taivaan Isää, ota mummomme syliisi taivaaseen kanna, hellästi peittele ja levätä anna". Jaksamisia sinulle näinä vaikeina ja raskaina päivinä!

kiitos

 

:hug:

 

pelkään sitä että mun oma isä ei ilmota mulle kun on se hetki että on viiminen mahdollisuus käydä mummua katsomassa. faija kun ei oo muutenkaan mulle kertonu mitään mummusta.

ja siis olen ihan ns. hyvissä väleissä faijan kans. mutta se vaan sattuu unohtaa kertoo mulle tälläsii asioita. yleensä mun täti on se joka sit ilmottaa mulle mummun voinnit ym..

mut joo voimia sulle ja jaksamista

 

:hug:

 

:hug:

 

Voimia sinulle, ja anna itkun ja surun tulla kun siltä tuntuu.

Minulle itselleni tämä oli kolmas joulu ilman mummoa, ja edelleen on haikea olo ja ikävä. Kuolema tuli yllätyksenä, ja tavallaan odotettuna, niin vaikeita olivat viimeiset ajat. Muisti oli mennyt, jäljellä entisestä oli enää vähän. Mutta yhtä kaikki, hyvin rakas ja tärkeä oli meille, tyttärelleen, minulle ja tyttärelleni.

Hyvästelin mummoni illalla, ja yöllä hän kuoli. Tyttäreni (silloin 7 v) oli mukana, pyysin häntä odottamaan käytävässä, mummo oli jo niin vieraan näköinen. Kuitenkin lapsi tuli ovelle ja vilkutti. Ihan rauhallisesti hän myöhemmin sanoi-"minä unohdan mummon tuon näköisenä." Kyllä lapsi osaa ottaa asian luonnollisesti.

Toivon sinulle kaikkea hyvää raskaina päivinä. Halaus!