Tää on teidän vika... ;)

Eksyin tälle palstalle ekaa kertaa vuosiin eilen ja päivän teidän juttujanne lueskeltuani tulin seuraavaan lopputulokseen: MINULLE ISKI HISTORIALLISEN KAMALA VAUVAKUUME! Ennestään on 6v- ja 3v10kk pipanat.

Ongelma: Mies ei halua lapsia. Ei ole lasteni biologinen isä ja on "aina" ollut sitä mieltä, että ei halua omia lapsia. Tiedän toki, että pitäisi olla kiitollinen siitä että mulle on jo kaksi ihanaa lasta annettu, mutta silti tää asia hieman kaivertaa minua.:ashamed: Onhan tästä miehen kanssa monet kerrat puhuttu teoriamielessä, mutta nyt musta tuntuu ihan oikeasti että minä haluan vauvan. Elämäntilannekin olisi niin ihanteellinen, kun muut lapset suht isoja, muutettiin juuri omakotitaloon jne. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä siitä saakka, kun nuorimmainen oli ihan pieni vauva.

Onko muilla ollut niin, että mies on ollut ehdottomasti lapsen yrittämistä vastaan ja jossain vaiheessa olisi sitten "kääntänyt kelkkansa" ihan itse (painostamatta) ja sanonut että "selvä, haluan lapsen!"?

En haluaisi toista pakottaa, enkä tietysti voikaan. Jotenkin vain yhteinen lapsi tuntuisi olevan sellainen asia, joka sitoisi meidät perheenä vielä nykyistä enemmän yhteen. Haluaisin lapsen NYT, kun lapset ovat vielä suht nuoria. En koe olevani "iltatähtityyppiä", vaan minusta tuntuisi ainakin tällä hetkellä parhaalta se, että lapset lähtevät sitten kaikki kotoa jossain vaiheessa samoihin aikoihin. En tiedä. Nämä on vaan tällaisia ajatuksia, toivottavasti kukaan ei vedä hernettä nenään

Huoh. Näillä pohdinnoilla tähän päivään. Voi minua, voi minua..

Nimimerkillä: Keksin viime yönä vauvallemme liudan nimiäkin..

 

Höh, ei ole tullut vastauksia. Kanssa"kärsijöitä" kaivataan en nyt saa tätä vauva-ajatusta päästäni ja mietin vaan koko ajan että minnes pinnasänky sijoitetaan ja että voi kun on kiva, kun nyt on omakotitalo niin voi sitten hyvin nukuttaa vauvaa ulkona vaunuissakin jne. Mitä vauvaa!? Voi voi minua. :headwall:

 

kittyb:hug:..on se tuo kuume niin sitkiää lajia..on se..

Toivonpa miehesi kääntävän kelkkansa ihan siihen soppeliin suuntaan=)
..painostus ei taida auttaa..mutta sellainen sitkiä vihjailu miten iiiiihuna se pikkinen olisi:heart:ja varmasti tulisi iskän kaikki hywäiset piirteet jne..jne..
..ja kertoileppa vaikka, että sitten sitä lempeä olisi TOSI usiasti tarjolla!

 

Onko muilla ollut niin, että mies on ollut ehdottomasti lapsen yrittämistä vastaan ja jossain vaiheessa olisi sitten "kääntänyt kelkkansa" ihan itse (painostamatta) ja sanonut että "selvä, haluan lapsen!"?

Meillä oli juurikin tämä tilanne.. Asiasta puhuttiin vakavastikin välillä ja mies oli tiukka "ei-linjalla" Minulla 2 lasta edellisestä ja miehellä 1, asutaan kaikki samankaton alla, joten oli kuulema jo tarpeeksi, tila ei riitä, autoon ei mahduta, jne. jne.. Mutta vihjailut tuotti tulosta ja lopulta mies tuli sanomaan, että eiköhän me seuraavasta kierrosta aleta se yrittäminen, hänkin HALUAA VAUVAN :O:heart: Eli sillä hetkellä ei edes puhuttu vauvasta vaan ihan puskan takaa tuli noin sanomaan. Ja mies on sellainen, että hänen päätään ei helposti käännetä, en siis kauheasti enää viitsinyt siitä edes puhua kun ajattelin että turhaa ja tyhmää painostaa toista kun on niin selkeät perustelutkin antanut. Sanoi, että on saanut ajattelemisen aihetta ja tullut nyt sitten kuitenkin tähän tulokseen, että kyllä yhteinen olisi kiva lisä tähän Eli kaikki on mahdollista Olin aivan murheen murtama välillä ja etsin netistä keskusteluryhmiä just aiheesta, onko kenelläkään mies heltynyt, sit sain itsekin iloisen yllätyksen :heart: Nyt rv 8+2 :heart:

 

Mulla on vuoden ajan ollu vauvakuume. Mies ei lämmenny asialle ollenkaan. Meillä on kolme lasta ja se riittää. Autoon ei mahdu yms yms. Itsekkin välillä yritin unohtaa ja ajattelin että on se tavallaan jo niin "helppoa" kun nuorin on 5v ja tähänkö nyt sitte vauva.

Vauvakuumehan on siitä jännä ettei siitä oikein parane En miehelle puhunu koko vauva-asiasta puoleen vuoteen mitään. Mies kertoili kun töissään se ja se on saanut vauvan. Ajattelin vain että jopas ne miestäni kiinnostavat.
Viime kuussa sanoin, että mie haluan oikeasti sen vauvan ja mies sanoi, että pitäsiköhän se yrittää onko ne siemenet menny vanhaksi, että vauva saapi tulla, mutta ollaan me hulluja (miehen mielestä)

Mun mies on semmonen että sen päätä ei käännetä, jos se jotain päättää. Tiedän tasan tarkkaan ton olon, ko toinen tyrmää ihan kokonaan ja ite niiin haluais.

 

Oi voi. Mä olen niin mennyttä. Haluisin niiiin kovasti vauvan, koko ajan mietin sitä asiaa. Ja mies senku tyrmää.

- Kun mä vielä kerran haluaisin jännittää, että...
- MINÄ EN!

..jaa. :stick:

 

Edelleen vain asia päivittäin mielessä. Tälle on tehtävä jotain :O Tiedostan tosin, että moni täällä kuumeilee vuosikausia ja siihen verrattunahan tämä oma tilanteeni ei ole juuri mitään. Kävin eilen tiukan, suht yksipuolisen keskustelun miehen kanssa. Ikävää, kun se on perinteinen suomalainen - eli tunteista ja käsin koskettelemattomista asioista puhuminen on järjettömän hankalaa, miltei mahdotonta. Olen vedellyt omat johtopäätökseni siitä, että mies mahdollisesti sallisi ns. "vahingon" tapahtua, mutta on ikävää kun emme voi keskustella asiasta avoimesti.

- No entä jos mä nyt tulisinkin vaikka nyt raskaaksi?
- No vahinko jos sattuu, niin minkäs sille voi...
- Kun kaks aikuista ihmistä harrastaa seksiä ilman ehkäisyä, niin mikä ******n vahinko tai yllätys se raskaaksi tuleminen muka olisi!?

ja kun kysyin, että voitaisiinko tästä asiasta ihan oikeasti neuvotella ja päästä jotenkin yhteisymmärrykseen, toinen ei vastannut mitään. Näytti pohtivalta. Ei siis sanonut suoraan ei. Hmm.

Sain Terolutit eilen säännöllistämään päin honkia olevaa kiertoani. Tai oikeastaan luomaan minulle kierron, aikaisemmin olen vuotanut päivittäin. Nyt vuoto on ollut poissa yli viikon (se on paljon se!!!) ja olen kehitellyt päässäni jo ties minkälaisia villejä kuvitelmia siitä, että jospa olenkin raskaana. Testannutkin olen parikin kertaa, mutta negaa näyttää. Voi apua, miten olenkin antanut tämän asian ottaa päässäni vallan :headwall:

 

Meillä oli ehdoton ei kolmannelle ja se vaati oikeasti sen et meillä petti muiden lääkkeiden vuoksi pillerien teho (kiitos lääkärin joka ei muistanut mainita asiasta).. Sitä ennen oltiin itketty ja tapeltu asiasta ja olin jo luopunut koko haaveesta kunnes tuo vahonko kävi. Meillä siis miehen kanssa on jo tosiaan kaksi lasta. No vahongosta tuli melkein ero ja lopputulos oli et oikei pidetään se mut sit mies saa mennä vasektomiaan ja oli mun mielestä hyvä kompromissi. Kesken meni se raskaus ja pelkäsin ihan kuheasti ettei mies sit enää tee mun kanssa sitä vauvaa kun "pääsi" eroon siitä mitä odotin mut sanoikin sit et kyllä mä nyt sen vauvani saan jos pidän itse siitä sopimuksest kiinni. Nyt 14+5 ja kun vauva saadaan maailman on mihen vuoro operoida itsensä ja mun mielestä tää on loistava kompromissi. Ei tule enää haaveiltua neljännestä ja molemmat joustaa asiassa. Ja meillä ei ole enää sit ehkäisyongelmaa tämän jälkeen