Tää ei ole provo...

... mutta tuossa alempana joku valitteli sitä, miten oman lapsen kaveri tuppaa heti kylään kun ovat kotiutuneet töistä, eikä perhe näin saa omaa hengähdyshetkeä lainkaan. Olen kyllä samaa mieltä, etten halua lapsen kavereita notkumaan meille heti kun ollaan töistä tultu ja olemaan meillä iltamyöhään asti.

Mietin vain, että miten erilaista kaikki nykyään on. Muistelen omaa lapsuuttani pienen kaupungin omakotitaloalueella, siellä oli kaikkien talojen ovet auki, lapsia tuli ja meni, sen kun vaan soitettiin ovikelloa ja kysyttiin naapurin kakaralta "ookko mun kaa", pihoilla leikittiin kaiket ajat kirkonrottaa tai purkkia, metelöitiin varmaan koko ajan... vuorotellen oltiin pihalla ja sisällä, rampattiin ees taas, eikä muistaakseni kukaan torunut sen kummemmin. Edes vanhempien makkari ei muistaakseni ollut leikkivapaata aluetta. Muistan myös , että meillä oli mun kavereita kylässä ihan iltamyöhään, samaten olin mun "parhaan kaverin" kotona ala-asteiässä jopa kymmeneen asti. En muista koskaan saaneeni häätöä mistään, eikä meiltäkään ketään häädetty, ainoastaan silloin oli rajoituksia jos perheessä oli pikkuinen vauva jota oltiin parhaillaan nukuttamassa.

Näin ne ajat ja käytännöt muuttuu...

hui
Niin teillä ehkä muuttuu. Meille kyllä saa lasten ystävät tulla jne.
Muistan omasta lapsuudesta, kuinka meidän kaveripiirissä ei pidetty yhden perheen vanhemmista, kun heille ei koskaan päässyt leikkimään ja jos pääsi, niin piti olla hiiren hiljaa. Eipä ollut kauhean kotoisa tai mukava mennä sinne yöksi tms. jos sattuikin pääsemään.

Mä haluan että meidän perheessä saa lapset leikkiä vapaasti ja kyläänkin tulla..
 
Tää on niin totta ajat muuttuu ja lapsetkin. Lapsuudestani ole omilleni säännön kultaisen opettannut sunnuntaisin ei ennen 12 mennä kenenkään oven taakse.
Tyttäreni kaveri oli meillä 3 viikkoa joka päivä kolusta suoraan ja lähti iltapalan jälkeen pois. Stoppi tuli siihen sillä mä kaipaan myös ihan oman perheen aikaa vaikka olenkin kotiäiti.
Säänöt olen tehnyt myös näille kavereille meillä siivotaan jäljet tai loppuu kyläily hyvin nopiaan.

Joku olikin kommentoinnut tuohon väliin.. Ihan kuin minun lapsuuteni kodista meillä ei koskaaan saannut tulla ketään ei edes leikkimään en edes muista oliko mulla lapsena synttäreitä. Kiitos tyranni "isäni".

Varmaan tämän takia olen pitänyt huolen siitä että meille kaverit ovat aina teretulleita ja yöksi pääsee kanssa.
 
Näin meillä!
Kyllä se on täällä "maalla" edelleenkin tuollainen meininki! Meille on aina saanut tulla ja muksut on niin ikään saaneet kyläillä kuten haluavat. Ei lapsien touhuista meille aikuisille ole useimmiten mitään "haittaa", siellä pihalla tai omassa huoneessaan touhuavat omia juttujaan. Ainoa raja on, että vanhempien makuuhuoneessa ei saa leikkiä eikä kaappeja penkoa - mutta eipä nekään rajat tunnu aina pitävän, eikä me olla siitä mitään valtavaa mekkalaa nostettukaan. Välillä on kavereita kylässä puoli yhteentoistakin asti illalla, eikä se ole meitä haitannut. Kaupunkilaisten kerrostaloasujien kotkotusta tuollaiset ihme rajoitukset, sanon minä!
 
joo kuulostaa tutulta :)
mutta muistan myös, että mulle on sanottu "et voi tulla vielä leikkimään vaan vasta sitten kun x on tehnyt läksyt" ja jonkun kerran ollaan leikitty kaverin kans pihalla kun ei saatu niille mennä kun niitten isä nukkui ( tai siis ilmeisesti halus olla rauhassa töiden jälkeen)
Ja ihmisistä riippuen saatetaan mekin kyläillä tosi myöhään koska meillä ei - tähän mennessä - oo ollu aamusin tarve viedä lapsia hoitoon tai lähteä aikasin mihinkään. Ja samoin saa meillä olla. samoin oli sillon ku oltiin ite lapsia

Ajat ja käytännöt varmaan muuttuu, mut ehkä asiat näyttää myös toiselta lapsen näkökulmasta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hui:
Niin teillä ehkä muuttuu. Meille kyllä saa lasten ystävät tulla jne.
..
Niin meillekin. Syömään saa myös kaverit jäädä.
Olen ihan hyvällä tuulella kun tulen töistä/koulusta enkä koe lapsia riesaksi, samalla lailla keitän kaffet ja istun hetkeksi lukemaan lehden ja relaamaan oli meillä sitten kaksi omaa kotona tai pari extraa siihen päälle.

Täytyy kyllä todeta että lasten kaverit ovat hirmu mukavia tapauksia =)
 
No kyllä täälläkin. :D

MUTTA kun mä olin pieni, piti aikuisten tietää missä oon ja monelta tuun ja jos anoi puhelimitse lupaa sai olla ehkä pidempään, mutta jos paikka vaihtui piti ilmoitaa (siis jos olin kaukana)

Ja omilla sama homma.

Ja läksyt tehtiin EKANA ja koeiltoina ei juostu missään.

Nukkumaan sain mennä milloin halusin ja kattoo TV:stä mitä vaan, mitkä EI onnaa mun lapsille. :whistle: ;)
 
hui
Alkuperäinen kirjoittaja Silmukka-:
Alkuperäinen kirjoittaja hui:
Niin teillä ehkä muuttuu. Meille kyllä saa lasten ystävät tulla jne.
..
Niin meillekin. Syömään saa myös kaverit jäädä.
Olen ihan hyvällä tuulella kun tulen töistä/koulusta enkä koe lapsia riesaksi, samalla lailla keitän kaffet ja istun hetkeksi lukemaan lehden ja relaamaan oli meillä sitten kaksi omaa kotona tai pari extraa siihen päälle.

Täytyy kyllä todeta että lasten kaverit ovat hirmu mukavia tapauksia =)
Näinpä =)
Ja ihanaahan se on, että lapsilla on kavereita ja voivat leikkiä yhdessä. Itse voi rentoutuakin siinä kun touhuavat keskenään. Olisin huolissani, jos kavereita ei olisi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Näin meillä!:
Kyllä se on täällä "maalla" edelleenkin tuollainen meininki! Meille on aina saanut tulla ja muksut on niin ikään saaneet kyläillä kuten haluavat. Ei lapsien touhuista meille aikuisille ole useimmiten mitään "haittaa", siellä pihalla tai omassa huoneessaan touhuavat omia juttujaan. Ainoa raja on, että vanhempien makuuhuoneessa ei saa leikkiä eikä kaappeja penkoa - mutta eipä nekään rajat tunnu aina pitävän, eikä me olla siitä mitään valtavaa mekkalaa nostettukaan. Välillä on kavereita kylässä puoli yhteentoistakin asti illalla, eikä se ole meitä haitannut. Kaupunkilaisten kerrostaloasujien kotkotusta tuollaiset ihme rajoitukset, sanon minä!
näin meilläkin (täällä maalla).... kyllä maalla on mukavaa :p
 
Pellervo
Alkuperäinen kirjoittaja dalive:

Yhdyn tähän, vaikkei maalla asutakaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja hui:
Niin teillä ehkä muuttuu. Meille kyllä saa lasten ystävät tulla jne.
Muistan omasta lapsuudesta, kuinka meidän kaveripiirissä ei pidetty yhden perheen vanhemmista, kun heille ei koskaan päässyt leikkimään ja jos pääsi, niin piti olla hiiren hiljaa. Eipä ollut kauhean kotoisa tai mukava mennä sinne yöksi tms. jos sattuikin pääsemään.

Mä haluan että meidän perheessä saa lapset leikkiä vapaasti ja kyläänkin tulla..
Mäkin muista lapsuudestani yhden tuollaisen perheen, enkä tosiaankaan halua olla samanlainen ja vouhottaa liikaa. Mielestäni nykyään vaan elämänmeno täällä kaupungissa on niin toisenmoista kuin maalla, yhä harvempi äiti on kotiäitinä ja ihmiset haluaa omaa rauhaa rankan työpäivän jälkeen. Ja varsinkin kun asuu aika ahtaasti kerrostalossa, niin on selvä että tilanne on eri kuin isossa omakotitalossa.

Mä en vielä tiedä minkälaiseksi meidän käytännöt muodostuu kun lapsi on nyt vasta 5kk, mutta voisin kuvitella että jos edelleen asutaan kerrostalossa kun tyttö on kaveri-iässä, niin tuollainen ympäri vuorokauden avoimet ovet -systeemi ei vaan toimi.

Mutta en myöskään halua olla sellainen ankara äiti, joka ei päästä kavereita leikkimään. Kun sen kultaisen keskitien löytäisi, olisi se aika hienoa se =)

Ja kuten joku jo sanoikin, niin asiat varmaan näyttää lapsen silmin niin erilaisilta, ja aika varmaan kultaa muistot. Tuntuu, että lapsuudestaan muistaa vaan hyviä asioita ja ihannoi juuri tuollaista vanhan ajan meininkiä, jolloin kaikki oli ah niin paremmin :D
 
normiäiti
Me asumme omakotitalossa pikkukaupungissa, mutta kyllä meillä on ainakin säännöt, miten eletään, eli kun tullaan neljän jälkeen töistä kotiin, niin tehdään ruoka ja syödään se n. klo 17, ja vasta sen jälkeen voi alkaa kutsua kavereita ja mennä kavereille kylään. Läksyt tulee olla tehtynä jo ennen ruokaa.
Iltamyöhään (esim. 21 jälkeen) ei myöskään oteta enää kavereita kylään kun nuorimmaisen iltatoimet ja rauhoittuminen on meneillään, sanotaan nätisti että huomenna voi jatkaa sit leikkejä, nyt on jo niin myöhä. Ja nämä samat säännöt sanottu omille muksuille, että ei ole kiva mennä häiritsemään toisten perheitten rauhaa.
Samaten on tehty selväksi, että viikonloppuaamuisin ei ole kohteliasta mennä kenenkään luo kylään vaan on odotetttava n. puoleen päivään ennen kuin mennään soittamaan ovikelloa. Jos kavereita näkyy pihalla niin toki voi mennä leikkimään muttei huhuilemaan kenenkään ovensuuhun, kun ihmiset haluvat varmastikin aamulla olla rauhassa.
Samantapaisia sääntöjä muistan omasta lapsuudestani, joten taitaa suurimmalla osalla porukasta aika kullata muistot.
Silti meidän mukuloilla on paljon kavereita, ja meillä viihdytään, käydään yökylässä ja pidetään isoja synttäreitä. Lapsia meillä on kolme.
 
Oma rauha
Mutta kyllä sitä sellasta pientä hengähdystaukoa kaipaa jos on just tullut kotiin. En haluaisi heti lasten kavereita siihen pyörimään mutta en myöskään ketään aikusia, omia tai mieheni kavereita!
 
Hannah
Alkuperäinen kirjoittaja normiäiti:
Me asumme omakotitalossa pikkukaupungissa, mutta kyllä meillä on ainakin säännöt, miten eletään, eli kun tullaan neljän jälkeen töistä kotiin, niin tehdään ruoka ja syödään se n. klo 17, ja vasta sen jälkeen voi alkaa kutsua kavereita ja mennä kavereille kylään. Läksyt tulee olla tehtynä jo ennen ruokaa.
Iltamyöhään (esim. 21 jälkeen) ei myöskään oteta enää kavereita kylään kun nuorimmaisen iltatoimet ja rauhoittuminen on meneillään, sanotaan nätisti että huomenna voi jatkaa sit leikkejä, nyt on jo niin myöhä. Ja nämä samat säännöt sanottu omille muksuille, että ei ole kiva mennä häiritsemään toisten perheitten rauhaa.
Samaten on tehty selväksi, että viikonloppuaamuisin ei ole kohteliasta mennä kenenkään luo kylään vaan on odotetttava n. puoleen päivään ennen kuin mennään soittamaan ovikelloa. Jos kavereita näkyy pihalla niin toki voi mennä leikkimään muttei huhuilemaan kenenkään ovensuuhun, kun ihmiset haluvat varmastikin aamulla olla rauhassa.
Samantapaisia sääntöjä muistan omasta lapsuudestani, joten taitaa suurimmalla osalla porukasta aika kullata muistot.
Silti meidän mukuloilla on paljon kavereita, ja meillä viihdytään, käydään yökylässä ja pidetään isoja synttäreitä. Lapsia meillä on kolme.
Meillä hyvin samantapainen käytäntö. Ja jos joskus esim. ollaan lopen uupuneita miehen kanssa, niin ilmoitetaan lapsille, että joko leikkivät kahdestaan sisällä kotona tai sitten leikkivät kavereitten kanssa ulkona, että nyt ei tuntiin- pariin ketään meille. Kyllä ainakin tällä alueella (pk-seudun kunta) on ihan normaalikäytöstä tälläinen. Eikä tosiaankaan ole ovet auki vaan lukossa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ford Prefect:
MUTTA kun mä olin pieni, piti aikuisten tietää missä oon ja monelta tuun ja jos anoi puhelimitse lupaa sai olla ehkä pidempään, mutta jos paikka vaihtui piti ilmoitaa (siis jos olin kaukana)

Ja läksyt tehtiin EKANA ja koeiltoina ei juostu missään.
peesi tälle! ja mun suunnitelmissa on että omille samat säännöt. ja tottakai aikusten pitää tietää missä lapset on jatkuvasti, se on itsestään selvää.
 
Meille myös on lasten kaverit ihan tervetulleita olleet, mutta kotiin lähetellään viikolla siinä puoli kasin aikaan illalla koska omien lasten iltatouhut alkavat niihin aikoihin. Yleensä toivon että lapsilauma pysyy lastenhuoneessa, mutta toki käyvät esim juomassa ym välillä. Nyt olen joutunut kyläilyjä pikkasen rajoittamaan koska oma olo raskauden takia melko pyllystä, ja sitten kun vauvat syntyy niin ei ehkä hetkeen tarvi ainakaan pitkäksi aikaa tulla... Me myös viikonloppuna ei anneta omien lasten mennä toisten oville ennen klo 10-11...
 
Yhteistyössä