Taas vähemmistövaltuutettua uhkailtiin!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Oppimattomat
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Oppimattomat

Vieras
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet (r) joutui uhkailun kohteeksi kahdesti viikon sisällä, kertoo Helsingin Sanomat.

Biaudet käveli työtoverinsa kanssa Helsingin keskustassa, kun ohi kävellyt henkilö asettui kulkuväylän esteeksi ja alkoi uhkailla kovin sanoin. Biaudet'n mukaan aggressiivinen käytös kohdistui nimenomaan häneen. Henkilö tuli lähelle, muttei käynyt käsiksi.

Toinen tapaus ei ollut vähemmistövaltuutetun mukaan yhtä uhkaava, mutta siinäkin ihminen käyttäytyi hyvin aggressiivisesti.

- Tuli jollain lailla huoli tästä ilmapiiristä ja miettii, kertooko se ihmisten lisääntyneestä pahoinvoinnista, hän pohtii.

Biaudet kertoo, että vastaavanlaisia tapauksia on sattunut todella harvoin. Esimerkiksi presidentinvaalikampanjan aikaan hän ei koskaan joutunut kokemaan vastaavaa.

Toinen yrittää kovasti ja kiitokseksi saa pelkkää uhkailua!
 
Herää kysymys, onko Biaudet käynyt ensimmäistä kertaa kävellen Helsingin keskustassa?

Eihän siellä voi kävellä sataa metriäkään törmäämättä johonkin hörhöön.

Hyvin harvoin arkipäivisin törmää mihinkään hörhöön. Illat on eri juttu. Kuljen töihin joka päivä aamulla ja töistä pois iltapäivällä keskustan läpi. Koskaan en ole hörhöön törmännyt. Lisäksi Biaudet kertoi, että ulkailu kohdistui nimenomaan häneen, jutussa mainittiin RKP:läisyys, ja varmaan pakkoruotsikysymys oli yksi uhkaajan motiivi.
 
HS:n jutussa kerrottiin myös suomenruotsalaisten joutuneen laajemmin uhkausten kohteeksi, "poliisi tutkii asiaa", mutta "unohdettiin" kertoa uhkausten olleen peräisin erään suomenruotsalaisen vanhemman mieshenkilön tietokoneelta.

Onko Bidee muuten ainoa henkilö joka on joutunut pysäytetyksi kännisten toimesta kadulla?
 
[QUOTE="vieras";28898941]Siellä mitään uhkailuja ole _taaskaan_ edes ollut.

Tässä nyt vaan taas yritetään kalastella hieman irtopisteitä aika kömpelöllä toteutuksella.[/QUOTE]

Samaa epäilen minäkin. Syksyllä tulee eduskuntaan kansalaisaloite pakkoruotsista ja siksi RKP, ml Eva, yrittävät kerätä säälipisteitä: pientä vähemmistöä sorretaan taas.
 
Huoh.

Poliisille ei edes ilmoiteta, mutta lehtiin halutaan IIIISOT otsikot.

Todennäköisesti tämä on vain arvoisan vähemmistövaltuutetun pään sisäinen mielikuvituksen tuote, joka tuodaan ulos RKP:n perussuomalaisiin kohdistuneena propagandana.

Myötähäpeän määrä on suuri.
 
Lepsa hei sun täytyy muuttuu
sun elämältä suunta puuttuuu
sä aina tartut tikkuun lyhimpään
se ei johda mihinkään
sä et oo mikään poika enää
sun täytyis tehdä jotain järkevää
ja lapselliset leikkis lopettaa


Laalaa lala laaa
 
[QUOTE="vieras";28899450]Lepsa hei sun täytyy muuttuu
sun elämältä suunta puuttuuu
sä aina tartut tikkuun lyhimpään
se ei johda mihinkään
sä et oo mikään poika enää
sun täytyis tehdä jotain järkevää
ja lapselliset leikkis lopettaa


Laalaa lala laaa[/QUOTE]

Tää oli hyvä :D
 
[QUOTE="vieras";28899667]Suoraan sanottuna en kyllä hirveesti ihmettele.
Ois nyt vaan kertonut sitten tarkemmin, kun kerran piti tehä tästä numero.[/QUOTE]

Mutku ei oo kerrottavaa: Bidee puhuu paskaa.
 

Yhteistyössä