Äitinen..
Tulin töistä, hain lapset, laitoin ruuan, syötin lapset, siivosiin.
Mies saapui valmiille ruualle naapurista kahvipöydästä, tekee siellä kaikenmaailman hommia, milloin mitäkin.
Ei silti ruoka maistunut, oli jo syönyt.
Lähti kauppaan kauhealla kiireellä, muka joku kauppa menossa kiinni.
Tuossa se väkersi ulkona omia hommiaan, kuten monet kerrat ennenkin.
Minä laitoin taloa kuntoon kun mietin että ukolla on jotain tähdellistä siellä niin en raski sitä sisälle pyytää että olisin hetken huilinut.
Olen sairastellut jo puoli vuotta ja paluu työelämään on ollut raskas voimakkaan väsymyksen vuoksi.
Olen silti koko ajan hoitanut lapsia, taloa ja ruuanlaiton, pyykit ym. kotihommat.
Illalla kävimme lasten kanssa saunassa ja ihme kyllä tuli jo päivällä mieleen, että tuntuu että olisin yh kun mies ei edes viitsi vastata ku huudan. (on muitakin syitä)
En apua ollut vailla, vaan olisin lapset laittanut hänelle ulos hetkeksi.
Laitoin sitten lastenohjelmat kun ukko vaan jotain epämääräistä huikkasi.
On näin käynyt ennenkin.. Kun ukkoa ei alkanut saunaan kuulua niin arvasin.
Kun sitten tuli, niin pinkoi suoraan saunaan.
Yritti olla puhumatta, mutta kyllä huomasin, huomaan aina.
Kännissähän tuo oli, kävin katsomassa, niin viinapullon on juonut verstaalla.
Meni naapuriin nukkumaan, oli muka väsynyt. No hohhoijaa, ei ole ennenkään siellä nukkunut, totta väittää että aikasin alkoi hommat heillä.
Kyllähän sen haistaa ja näkee.
En jaksanut alkaa mitään rähjäämään, ei se tajua nyt ja parempi välttää ettei riehaantunut kun lapset nukkuu. Ei se sinänsä mitään harmia aiheuttanut, mutta en kyllä siedä enkä jaksa tuota hommaa!
On ennenkin tapahtunut, on ollut hommissaan ja kadonnut jonnekkin saunomaan. Saa soitella naapurit läpi että kenen luona on, ja pelätä että jotain olisi sattunut.
Joskus iltapäivällä sitten kuullut ukosta aina seuraavana päivänä.
Lupaa, rukoilee ja vannoo ettei enää tee noin, mutta aina se n. 5 kertaa vuodessa tekee noin. Ja aina kun ottaa, niin yli menee, aina seuraavakin päivä.
Jos ollaan lasten kanssa lomalla, niin aina silläaikaa vetää viinaa.
Tuntuu, että ei voi olla enää ilman alkoholia, verstaalla on ainakin 9 tyhjää laatikkoa jotka on nyt hiljattain tissutellut. Lisäksi ne, joista en tiedä..
En saa vain sitä lopettamaan. Nyt kun on itse niin väsynyt ja kipeä, niin miksi hitossa ukon pitää vielä noin tehdä.. Kaikki on minun vastuulla.
Tutkimukset kesken itsellä, ja pitkäaikaissaurautta lääkärit epäilevät, joka pahenee pikkuhiljaa.
Miten jaksan, jos yksin jään? En enää tiedä, uskallanko lapsia tuolle luottaa päiväksi pidempään.
Alan olla jo ihan loppu ja uupunut, miten jos joudun jättämään työtkin, miten eletään. Tuntuu että olen tuon ukon kanssa kohta pakosta, lasten, kodin ja elannon vuoksi kun itsestä ei ole mihinkään kohta.
Itkuhan tässä tulee.
Olen vielä aika nuori, alle 30 ja lapset pieniä, neljä 2-9 vuotiasta. Ainakin kaksi heistä on erityislapsia ja siten vaativampia..
Olen jaksanut hyvin pitkälti lasten vuoksi, tuntuu että minä olen se, joka heidänkin elämiään kannattelee ja mies vain on joskus.. Se joskuskin silti on ollut jotain siihen verrattuna, että olisi ihan yksin.
Elämä kantaa?? Miten ihmeessä nyt, miten voin jaksaa?
Aamulla olisi kuudelta herättävä ja uni ei taas heti tule.
Olisi jo viikonloppu, olen jo nyt niin väsynyt.
Mies saapui valmiille ruualle naapurista kahvipöydästä, tekee siellä kaikenmaailman hommia, milloin mitäkin.
Ei silti ruoka maistunut, oli jo syönyt.
Lähti kauppaan kauhealla kiireellä, muka joku kauppa menossa kiinni.
Tuossa se väkersi ulkona omia hommiaan, kuten monet kerrat ennenkin.
Minä laitoin taloa kuntoon kun mietin että ukolla on jotain tähdellistä siellä niin en raski sitä sisälle pyytää että olisin hetken huilinut.
Olen sairastellut jo puoli vuotta ja paluu työelämään on ollut raskas voimakkaan väsymyksen vuoksi.
Olen silti koko ajan hoitanut lapsia, taloa ja ruuanlaiton, pyykit ym. kotihommat.
Illalla kävimme lasten kanssa saunassa ja ihme kyllä tuli jo päivällä mieleen, että tuntuu että olisin yh kun mies ei edes viitsi vastata ku huudan. (on muitakin syitä)
En apua ollut vailla, vaan olisin lapset laittanut hänelle ulos hetkeksi.
Laitoin sitten lastenohjelmat kun ukko vaan jotain epämääräistä huikkasi.
On näin käynyt ennenkin.. Kun ukkoa ei alkanut saunaan kuulua niin arvasin.
Kun sitten tuli, niin pinkoi suoraan saunaan.
Yritti olla puhumatta, mutta kyllä huomasin, huomaan aina.
Kännissähän tuo oli, kävin katsomassa, niin viinapullon on juonut verstaalla.
Meni naapuriin nukkumaan, oli muka väsynyt. No hohhoijaa, ei ole ennenkään siellä nukkunut, totta väittää että aikasin alkoi hommat heillä.
Kyllähän sen haistaa ja näkee.
En jaksanut alkaa mitään rähjäämään, ei se tajua nyt ja parempi välttää ettei riehaantunut kun lapset nukkuu. Ei se sinänsä mitään harmia aiheuttanut, mutta en kyllä siedä enkä jaksa tuota hommaa!
On ennenkin tapahtunut, on ollut hommissaan ja kadonnut jonnekkin saunomaan. Saa soitella naapurit läpi että kenen luona on, ja pelätä että jotain olisi sattunut.
Joskus iltapäivällä sitten kuullut ukosta aina seuraavana päivänä.
Lupaa, rukoilee ja vannoo ettei enää tee noin, mutta aina se n. 5 kertaa vuodessa tekee noin. Ja aina kun ottaa, niin yli menee, aina seuraavakin päivä.
Jos ollaan lasten kanssa lomalla, niin aina silläaikaa vetää viinaa.
Tuntuu, että ei voi olla enää ilman alkoholia, verstaalla on ainakin 9 tyhjää laatikkoa jotka on nyt hiljattain tissutellut. Lisäksi ne, joista en tiedä..
En saa vain sitä lopettamaan. Nyt kun on itse niin väsynyt ja kipeä, niin miksi hitossa ukon pitää vielä noin tehdä.. Kaikki on minun vastuulla.
Tutkimukset kesken itsellä, ja pitkäaikaissaurautta lääkärit epäilevät, joka pahenee pikkuhiljaa.
Miten jaksan, jos yksin jään? En enää tiedä, uskallanko lapsia tuolle luottaa päiväksi pidempään.
Alan olla jo ihan loppu ja uupunut, miten jos joudun jättämään työtkin, miten eletään. Tuntuu että olen tuon ukon kanssa kohta pakosta, lasten, kodin ja elannon vuoksi kun itsestä ei ole mihinkään kohta.
Itkuhan tässä tulee.
Olen vielä aika nuori, alle 30 ja lapset pieniä, neljä 2-9 vuotiasta. Ainakin kaksi heistä on erityislapsia ja siten vaativampia..
Olen jaksanut hyvin pitkälti lasten vuoksi, tuntuu että minä olen se, joka heidänkin elämiään kannattelee ja mies vain on joskus.. Se joskuskin silti on ollut jotain siihen verrattuna, että olisi ihan yksin.
Elämä kantaa?? Miten ihmeessä nyt, miten voin jaksaa?
Aamulla olisi kuudelta herättävä ja uni ei taas heti tule.
Olisi jo viikonloppu, olen jo nyt niin väsynyt.