Taas mamut mellakoivat suunnatonta vahinkoa ja kärsimystä aiheuttaen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mamut mellakoivat
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tänään Ranskassa – huomenna Suomessa, jos suvaitsevaiset saavat päättää. Toivottavasti eivät saa, vaan ihmiset tajuavat äänestää oikein, eli muita kuin monikulttuurisuutta kannattavia puolueita.
 
Miks niiden on pakko aina mellakoida?

Suomessa saisi sataan kertaan käydä viskelemässä polttopulloja ja hälyttää vaikka koko suvun paikalle aina silloin, kun jossain koulussa ei suvivirsi kajahda keväällä tai jos uskonnonopetuksesta leikataan.
 
Voi niillä etelässä olla joku älämölö-geeni, tai sit kulttuuri/uskonto sallii sokean raivon vallassa toimimisen.
 

Millä sitten haluaisit mamujen käytöstä selittää? Silläkö, että he ovat niin stressaantuneita kantaväestön rasismista, etteivät he enää hallitse käytöstään?

On sitä paitsi fakta, että tietyissä kulttuureissa aggressiivisuus, väkivallan käyttö ongelmanratkaisumenetelmänä ja laumana toimiminen ovat enemmän arvostettuja piirteitä kuin toisissa.
 
Kenellekään ei muuten pitäisi olla yllätys, että jos vaikka Nigerian väestö siirrettäisiin Suomeen, niin Suomen yhteiskunta muistuttaisi sen jälkeen lähinnä Nigeriaa kaikkine ongelmineen eikä niinkään enää Suomea.
 

Yhteistyössä