Taas mamu on ryöstänyt vanhan naisen väkivaltaisesti.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja on ne vaan epeleitä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Näitä tapauksiahan ilmenee melkein päivittäin.

"Maahanmuuttajataustainen pahoinpiteli/ryösti/raiskasi, vanhuksen/lapsen/naisen/juopuneen.

Jotain pitäsi tehdä.
 
Iäkäs mies potkittiin ryöstön yrityksen seurauksena Kajaanissa
Kaksi miestä yritti ryöstää 74-vuotiaan miehen Kajaanissa marraskuun alussa. Ryöstön epäonnistuttua miehet pahoinpitelivät uhrin potkimalla.
Pahoinpitely sattui Kajaanissa torstaina 3. marraskuuta kello 20.30. Mies oli lähtenyt Purolan Teboililta kohti kotiaan Kärpäntielle, kun hänen luokseen tuli kaksi miestä.

Uhrin mukaan miehet näyttivät ulkomaalaisilta. Toinen miehistä sanoi englanniksi "Cigar or money", mihin uhri vastasi, ettei hänellä ole.

Tämän jälkeen miehet alkoivat potkia iäkästä miestä. Potkimisen jälkeen miehet poistuivat paikalta Lohtajan suuntaan kävellen.

Uhri oli mennyt kotiinsa ja hakeutunut vammojensa takia hoitoon muutama päivä myöhemmin. Mieheltä oli muun muassa katkennut kylkiluita.

Toinen miehistä oli tummaihoinen, noin 30-40-vuotias, 175-180 senttimetriä pitkä ja hieman tukeva.

Poliisi kaipaa havaintoja tapahtuneesta numeroon 071 876 5699 tai 071 876 5691.
 
6 reipasta maahanmuuttajaa hakkasivat teinin tajuttomaksi, ryöstivät ja heittivät mereen!

Nuorukainen hakattiin, ryöstettiin ja heitettiin mereen

Maanantai 17.10.2011 klo 17.49

18-vuotias raumalaismies pahoinpideltiin julmasti sunnuntaiyönä viiden aikaan Raumalla.

Poliisin mukaan nuoren miehen kimppuun oli käynyt suurempi joukko, jossa oli arviolta viisi tai kuusi miestä. Poliisin mukaan hyökkääjät olivat ilmeisesti ulkomaalaisia.

Kohtaaminen sattui Syvärauman sillan kohdalla. Nuorukaiselta anastettiin vähäinen summa rahaa. Tämän jälkeen joukko pahoinpiteli miestä potkimalla. Poliisin mukaan nuorukainen menetti pahoinpitelyn aikana jopa tajuntansa.

Pahoinpitelyn lopuksi mies heitettiin sillalta mereen.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tapahtumaan mahdollisesti liittyvistä havainnoista Rauman poliisipäivystykseen numeroon 071 87 46100.

IL
 
[QUOTE="vieras";25054686]6 reipasta maahanmuuttajaa hakkasivat teinin tajuttomaksi, ryöstivät ja heittivät mereen!

Nuorukainen hakattiin, ryöstettiin ja heitettiin mereen

Maanantai 17.10.2011 klo 17.49

18-vuotias raumalaismies pahoinpideltiin julmasti sunnuntaiyönä viiden aikaan Raumalla.

Poliisin mukaan nuoren miehen kimppuun oli käynyt suurempi joukko, jossa oli arviolta viisi tai kuusi miestä. Poliisin mukaan hyökkääjät olivat ilmeisesti ulkomaalaisia.

Kohtaaminen sattui Syvärauman sillan kohdalla. Nuorukaiselta anastettiin vähäinen summa rahaa. Tämän jälkeen joukko pahoinpiteli miestä potkimalla. Poliisin mukaan nuorukainen menetti pahoinpitelyn aikana jopa tajuntansa.

Pahoinpitelyn lopuksi mies heitettiin sillalta mereen.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tapahtumaan mahdollisesti liittyvistä havainnoista Rauman poliisipäivystykseen numeroon 071 87 46100.

IL[/QUOTE]

Mamut hiukan jekuttivat, tekivät pienen kepposen.=)
 
Vanhusta iskettiin kirveellä päähän

Keskiviikko 25.5.2011 klo 05.47

Noin 70-vuotias mies joutui silmittömän väkivallan uhriksi Espoossa pari viikkoa sitten.

Poliisin mukaan miestä hakattiin kirveen teräpuolella päähän useita kertoja.

Väkivallanteko tapahtui sen jälkeen, kun uhri meni omakotitaloon, jossa hän työskenteli. Talossa ei asunut ketään.

Yllättäen tuntematon mies hyökkäsi noin 70-vuotiaan päälle heti, kun tämä meni sisään.

Useita iskuja päähänsä saanut uhri ei menettänyt tajuntaansa, vaan hänen onnistui vakavasti loukkaantuneena paeta paikalta ja hälyttää apua.

Tekijä oli kuitenkin hävinnyt tiehensä, kun poliisit ehtivät paikalle. Poliisit nappasivat noin 30-vuotiaan ulkomaalaisen epäillyn kiinni vähän myöhemmin, kun tämä oli poistumassa maasta.

Poliisi epäilee miestä tapon yrityksestä ja mahdollisesti ryöstöstä, sillä miehen epäillään vieneen vähäisen määrän omaisuutta mukanaan.

- Mies on myöntänyt lyöneensä uhria kirveellä, sanoo rikoskomisario Rauli Salonen Länsi-Uudenmaan poliisista.

Mies oli poliisin mukaan tunkeutunut taloon todennäköisesti edellisenä päivänä.

- Hän oli kertomansa mukaan käyttänyt hyväkseen talon antimia syömällä ja juomalla. Lisäksi hän oli käyttänyt tietokonetta, Salonen sanoo.

Hengenvaarallisia vammoja saanut uhri on päässyt sairaalasta ja on toipumaan päin.

- Tämä oli poikkeuksellisen raaka teko, Salonen luonnehtii.

JARMO LUUPPALA
jarmo.luuppala@iltalehti.fi
 
Mamu ryösti vanhuksen hississä

Vanhus ryöstettiin keskellä päivää

Tiistai 27.9.2011 klo 11.12

Nainen oli juuri hakenut pankista rahaa.

Vuonna 1923 syntynyt vaasalaisnainen ryöstettiin maanantaina iltapäivällä Vaasassa.

Ennen ryöstöä nainen oli hakenut pankista rahaa. Tullessaan Koulukadulla sijaitsevaan kotiinsa tuntematon ulkomaalaistaustainen mies oli tunkeutunut hissiin hänen kanssaan ja vienyt hänen rahat.

Mies on noin 30-40-vuotias ja noin 165-170 senttiä pitkä. Hän oli pukeutunut tummiin housuihin ja tummaan takkiin.

Näköhavainnot tapauksesta voi soittaa numeroon 06-312 5001.

IL
 
anhus ryöstettiin rappukäytävässä Tampereella - poliisi etsii tekijää

10.06.2010 - 14:59 (14:53)

Vanha mies joutui ryöstön uhriksi kerrostalon rappukäytävässä Tampereen Tammelassa torstaina aamupäivällä.

Poliisin mukaan tekijä oli yllättänyt noin 80-vuotiaan miehen rappukäytävässä ja alkanut kopeloida tätä vaatteiden päältä.

Tekijän poistuttua paikalta uhri huomasi lompakkonsa kadonneen takataskusta.

Tapaus sattui torstaina aamupäivällä kello 10.30 aikaan Pinninkadun varrella sijaitsevassa talossa.

Poliisin mukaan tekijä oli tuntomerkkien mukaan mahdollisesti Lähi-Idän suunnalta kotoisin oleva 20-35-vuotias mies.

Miehellä oli lyhyet tummat ja hieman kiharat hiukset sekä tumma, lyhyt kokoparta.

Hän oli noin 170 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen. Yllään tekijällä oli tumma pitkähihainen collegepaita ja tummat suorat housut.

Tapaukseen liittyvät vihjeet pyydetään soittamaan Pirkanmaan poliisille virka-aikana numeroon 07187 45558 ja virka-ajan ulkopuolella numeroon 07187 45800.

Aamulehti
 
Rollaattorilla liikkunut 85-vuotias joutui röyhkeän hyökkäyksen uhriksi.

Tuntomerkit

Ryöstäjät ovat noin 20-vuotiaita miehiä.

He ovat ulkomaalaisia.

Miehet ovat noin 170-175 -senttisiä.

Heillä on tummat hiukset.

He ovat hoikkavartaloisia.

Vanhuksiin kohdistuneet ryöstöt saivat jatkoa lauantaiaamuna, kun iäkäs nainen ryöstettiin Helsingin ydinkeskustassa. Rollaattorin kanssa liikkunut nainen oli yksin liikkeellä, kun häneen käytiin yllättäen takaapäin kiinni. Ryöstö tapahtui porraskäytävässä Bulevardilla kello 10 aikoihin.

Ryöstäjät veivät naiselta matkapuhelimen. Uhrin olkapää kipeytyi nujakassa, mutta muuten hän selviytyi vammoitta.

Lauantainen ryöstö oli jo neljäs vanhuksiin kohdistunut ryöstö Helsingissä viikon kuluessa. Poliisi epäilee, että kaikissa ryöstöissä tekijät ovat samoja henkilöitä.
 
Vanhuksia vainonneille lompakkovarkaille ehdotonta vankeutta
Oulussa useita kymmeniä lompakkovarkauksia tehnyt kaksikko Noureddine Fathi ja Rachid Hablal on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. He ovat varastaneet lompakoita myös Tampereella.

Oulu käräjäoikeus tuomitsi 29-vuotiaan Fathin kolmeksi vuodeksi ja viideksi kuukaudeksi ja 37-vuotiaan Hablalin kahdeksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi ehdottomaan vakeuteen. Kaksikko on ollut vangittuna helmikuusta saakka, joten molempien tuomio lyhenee viidellä kuukaudella.

Ryöstöjen uhrit olivat etupäässä vanhuksia tai apuvälineitä liikkumiseen käyttäviä henkilöitä.

Varkaudet toteutettiin samalla kaavalla. Miehet etsivät uhrit Oulun keskustasta ja Raksilan marketeilta ja seurasivat uhria kotiosoitteeseen. Toinen miehistä pyrki auttamaan vanhusta esimerkiksi avaamalla oven, jolloin uhrilta varastettiin lompakko. Vanhukset havaitsivat lompakon katoamisen vasta myöhemmin.

Kaksikko vei uhreilta lähinnä rahaa, mutta joissakin tapauksissa vietiin myös pankkikortti. Saaliideen koot vaihtelivat muutamasta eurosta aina 3 000 euroon saakka.

Menetetyn omaisuuden lisäksi kaksikko joutuu korvaamaan myös muita kuluja sekä uhreille että vakuutusyhtiölle sekä maksamaan osansa oikeudenkäyntiin liittyvistä kustannuksista.

Kovemman tuomion saanelle ja yksinkin rötöstelleelle Fathille kertyi maksettavaa noin 7 800 euroa. Fathin kanssa yhdessä toiminut Hablal maksaa 5 350 euroa.


Kaleva
 

Yhteistyössä