Taaperon kanssa ei suju mikään, auttakaa!

[mäen jaksa]

Vauva-aika meni niin hienosti ja rauhallisesti että kaipaan sitä ihan sieluni perukoilta asti. Nykyään elämä on tällaista: minä kiellän, kiellän ja kiellän ja lapsi tekee silti. Hän repii kaiken alas, kiipeää ja putoaa, avaa laatikot ja kaapit ja heittää sisällön lattialle.

Syöminen on sitä että hän ottaa muutaman palan suuhunsa ja loput ruuat ovat lattialla tai pitkin pöytää. Koko mun aika menee siivoamiseen ja kieltämiseen. Lapsi ymmärtää kyllä mutta ei tottele. Alkaa itkeä jos kiellän. Ja päivät ovat samanlaisia siitä huolimatta olenko minä rauhallinen ja hyvällä tuulella vai väsynyt ja kireä. Mikään oma lelu ei kiinnosta.

Tämän lisäksi lapsi ei puhu sanakaan ja saan kuulla tästä kommenttia. Hän ei suostu potalle millään ja tästäkin tulee kommenttia muilta. En osaa mitään, en saa lastani kuriin ja tuntuu että olen pelkkää ilmaa. Töissä käyvä isänsä on iltaisin se paras tyyppi ja minä en kelpaa lohduttamaan. Taapero ei esimerkiksi halaile minua tai suukottele, muiden lapset tuntuvat tekevän tätä.

Minulla on ihan paska olo enkä tiedä mitä tehdä Ja lapsi siis vuoden ja 9kk.

 

[alkuper.]

Auttakaa nyt

 

["Outsa"]

Minun tyttöni on välillä tuollainen. Tiedän,että se on todella uuvuttavaa. Epäilen,että kyseessä on jo jonkinlaista uhmaa ja koetellaan rajoja. Pitäisi vaan olla jämäkkä ja määrätietoinen. Samat asiat kiellettään uudestaan ja uudestaan. Ei saa antaa periksi vaikka kuinka paljon väsyttäisi. Pitää myös uskoa,että se menee ohi jossain vaiheessa. Meillä on myös noita hellyydenosoituksia mummoa ja pappaa kohtaan. Kun he ovat maisemmissa,niin äidistä ei välitetä yhtään. Se tuntuu pahalta,tiedän.
Tsemppiä hurjan paljon!

 

[minkä ikäinen?]

Minkä ikäisestä taaperosta on kyse? Itselläni on puolitoistavuotias, ja yhteiselo vaatii joskus vähän outoa huumorintajua.

Ensinnäkin ehdotan, että jätät omaan arvoonsa nuo kommentit pottailusta ja puhumisesta. Aina on niitä äitejä ja muitakin, joiden täytyy päästä korostamaan, miten HEIDÄN lapsensa oli täysin kuiva jo vuoden ikäisenä ja puhui lauseita kahdeksankuisena. Ehkä, mutta entä sitten? Pienet lapset kehittyvät hyvin eri tahtiin, ja parin-kolmen vuoden päästä ei välttämättä enää edes juuri erota, kuka minkäkin verran on osannut joskus alle puolitoistavuotiaana. Jotkut vaan ovat pitkän aikaa hiljaa tai tekevät kaiken vaippaan, ja sitten yht'äkkiä edistyvät huimasti, toiset kehittyvät tasaisemmin.

Tuohon tuhoamisvimmaan meillä on jossain määrin auttanut se, että yritän katkaista negatiivisen kieltämisen ja "pahan"teon kierteen antamalla taaperolle tosi tärkeitä tehtäviä. Vaatteet kerätään yhdessä koriin, duplot laatikkoonsa, tai (turvallisia) astioita viedään yhdessä koneesta kaappiin. Ja sitten "kiitos! Onneksi meillä on 'Emma/Erkki', miten minä muuten olisin saanut kaikki nämä siivottua! Oho mikä voimamies/nainen, kantaa noin isoa paitaa!" Okei, aluksi ehkä konkreettista apua ei lapsesta hirveästi ole , mutta sekin aika koittaa.

Onko sinulla mitään mahdollisuuksia saada joskus omaa aikaa ilman taaperoa? Lenkillä, uima-altaassa tai vaikka kahvilassa kahvikupin ääressä saa ensin ajatuksiaan vähän irti pikku koheltajasta, ja sitten ehkä jaksaa miettiä näitä kasvatuskysymyksiä rauhassa. Itsellä ainakin on auttanut tuollainen mietintämahdollisuus silloin, kun jonkin asian kanssa on pinna kireällä.

Jakamista arkeen!

 

[minkä ikäinen?]

Sori, luin huonosti, vikassa lauseessahan se ikä tulikin. Mutta tosiaan, ei minusta tuon ikäisen tarvitse olla mikään ruuneperi, ja kuivaksiopettelukin monesti alkaa sujua vasta kolmannella ikävuodella.

 

[leijona76]

Vauva-aika meni niin hienosti ja rauhallisesti että kaipaan sitä ihan sieluni perukoilta asti. Nykyään elämä on tällaista: minä kiellän, kiellän ja kiellän ja lapsi tekee silti. Hän repii kaiken alas, kiipeää ja putoaa, avaa laatikot ja kaapit ja heittää sisällön lattialle.

Syöminen on sitä että hän ottaa muutaman palan suuhunsa ja loput ruuat ovat lattialla tai pitkin pöytää. Koko mun aika menee siivoamiseen ja kieltämiseen. Lapsi ymmärtää kyllä mutta ei tottele. Alkaa itkeä jos kiellän. Ja päivät ovat samanlaisia siitä huolimatta olenko minä rauhallinen ja hyvällä tuulella vai väsynyt ja kireä. Mikään oma lelu ei kiinnosta.

Tämän lisäksi lapsi ei puhu sanakaan ja saan kuulla tästä kommenttia. Hän ei suostu potalle millään ja tästäkin tulee kommenttia muilta. En osaa mitään, en saa lastani kuriin ja tuntuu että olen pelkkää ilmaa. Töissä käyvä isänsä on iltaisin se paras tyyppi ja minä en kelpaa lohduttamaan. Taapero ei esimerkiksi halaile minua tai suukottele, muiden lapset tuntuvat tekevän tätä.

Minulla on ihan paska olo enkä tiedä mitä tehdä Ja lapsi siis vuoden ja 9kk.

Anna kommenttien mennä korvasta sisään ja ulos. Potan kanssa ei oo hätä, omani heitti vaipan 2v ja oppi suunnilleen samantien kuivaksi, sitä ennen ei puhettakaan. Puhekin hällä tuli 2v. Sun lapsi ehtii kyllä ja oppii. Saako lapsesi miten paljon ulkoilua ja purkaa tarmoaan siellä? Meillä se näkyi sisällä jos ei ollu riittävästi pihalla.

 

[...]

Ulkoilkaa/käykää kylässä/kirjastossa/uimassa tms paljon, lapsi alkaa tuossa iässä jo kyllästyä, jos aina kotona ja samat lelut nenän edessä (en tosin tiedä onko näin teillä, mutta kuitenkin.. )

Meillä kanssa ollu tota ruoan kanssa leikkimistä välillä, kausittain.. Silloin annan ruokaa vain silloin kun lapsi on todella nälkäinen, en välitä ruokarytmeistä, vaikka se yleensä onkin: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Mutta huonoina kausina lapsi saattaa syödä vain pari kolmee kertaa päivässä kunnolla.

Älä välitä noista "KYLLÄ MEIDÄN EMMA OSASI JO TUON IKÄSENÄ PUHUA, LAULAA, JODLATA, RÄPÄTÄ, LUKEA PITKÄT PÄTKÄT JA OLI OLLUT VAIPPAAKIN JO PIIIITKÄN AIKAA"- äideistä, jokainen lapsi on yksilö ja kehittyy omaa tahtiaan Esim meillä lapsi oppi kuivaksi n.2 v 10 kk iässä Puhe tuli joskus 2 v iässä kanssa.

 

[alkuper.]

Kiitos vastauksista =)

Kyllä käydään ulkona leikkipuistossa tai kävelyllä tai vaikka metsässä joka päivä. Perhekerhossa kerran viikossa, viikonloppuisin jossain muualla taas. Uimaan en uskalla tuon villin kanssa lähteä ilman kaveria joka olisi apuna.

Tämä vain tuntuu niin turhauttavalta. Olen iltaisin niin väsynyt etten jaksa lähteä omiin rientoihin, kyllä mies lapsen kanssa olisi ja onkin.

Tuli mieleen noista kehujaäideistä, että olisi joskus kiva kuulla lapsestani joku kehu mutta sellaista ei tule Ja kun minäkään en tunnu osaavan olla hyvä äiti kun olen aina hermot kireillä.

 

[leijona76]

Kiitos vastauksista =)

Kyllä käydään ulkona leikkipuistossa tai kävelyllä tai vaikka metsässä joka päivä. Perhekerhossa kerran viikossa, viikonloppuisin jossain muualla taas. Uimaan en uskalla tuon villin kanssa lähteä ilman kaveria joka olisi apuna.

Tämä vain tuntuu niin turhauttavalta. Olen iltaisin niin väsynyt etten jaksa lähteä omiin rientoihin, kyllä mies lapsen kanssa olisi ja onkin.

Tuli mieleen noista kehujaäideistä, että olisi joskus kiva kuulla lapsestani joku kehu mutta sellaista ei tule Ja kun minäkään en tunnu osaavan olla hyvä äiti kun olen aina hermot kireillä.

Hyvä että liikutte ettekä köki kotona vaik villi lapsi. Mulla on nyt 2v11kk ja pikkuhiljaa alkaa olla jotain järkeäkin elämässä, muistan kyl tuon ajan alle 2v kun tuntu että pää leviää ja lapsi aivan pitelemätön. Kyllä hän siitä onneksi kasvaa kokoajan ja järkeä tulee lisää. Aikansa kestää kutakin vaihetta ja jotenkin sitä yritti luovia päivästä toiseen. Uimassakin käytiin vaikka lapsi vaati kokoajan kiinni pitoa ettei livistäny samantien ja sekin helpotti. Mies otti jokatoinen kerta pukkariin ja molemmat pääs altailla itsekin uimaan toisen vahtiessa poikaa.
Ja tuosta omasta riennosta vielä. Mä alotin pojan ollessa 1v oman harrastuksen ja huomasin että vaikka olin iltasin väsy niin se oman meno sittenkin oli hyväksi ja piristää edelleen saada se muutama tunti itelle sen sijaan että illat kaikki olis kotona vaan.

 

["vieras"]

Älä huoli! Meillä oli ihan samanlainen vauhtiviikari. Vasta 6-v. hän alkoi rauhoittua. Osittain "tottelemattomuus" johtuikin puheen ja kielenkehityksen häiriöstä, eli lapsi ei hahmottanut puhetta normaalisti, joten ei sitten kuitenkaan ymmärtänyt kieltojakaan, vaikka luulin niin. Toisaalta totelemattomuuteen vaikutti myös lievä lyhytkestoisen muistin kapeus, eli kielto pysyi muistissa vain pari sekuntia. Mutta iän myötä muisti kehittyy ja ymmärtäminenkin kehittyi terapiassa. Lapsi oli myös hyvin vilkas luonteeltaan. Ehdotan, että viet lastasi mahdollisimman paljon liikkumaan. Ja yritä pitää pinna kurissa, vaikka se vaikeaa onkin. Vaativa lapsi todellakin vaatii aikuisen aikaa, mutta sinnikyys kyllä palkitaan. Paljon vain tekemistä lapselle, ja jonain päivänä huomaat että sinulla on monitaitoinen ja helppohoitoinen lapsi kotonasi.

 

["joku"]

Jep, olen myös sitä mieltä että lapsi pitää osallistuttaa perheen askareihin ja tuntee näin itsensä tärkeksi! Ja liika kieltäminen ei myöskään ole hyväksi, EI-sanaa kannattaa välttää vaan sanoa mielummin positiivisesti.

 

[palsta mammojen mielestä]

Tästäkin joidenkin mielestä voisi tehdä ls-ilmon kun äiti on niin hajalla ettei kykene olemaan lapsensa kanssa.

 

[meillä]

Meillä siis nyt saman ikäinen lapsi kuin teilläkin, ja aikaisemmin meno oli samanlaista myös, mitä sinä kuvailit teillä olevan. Aika siihen auttoi ja samoin oma asenne. Ei aina kannata olla kieltämässä ja torumassa, selität miksi jotakin ei saa tehdä, tai kiellät kun huomaat että lapsi on menossa pahantekoon. Houkuttelet muualle ja kehut hurjasti kun osaa jotakin sallittua ja auttaa sinua kodin pikku askareissa!
Jos esim. huomaat että on menossa kiipeämään hyllykköön, niin voit sanoa että "Hei, katsoppas, osaatkos kiivetä tänne tuolille/ sohvalle itse?" ja tätä kautta houkutella lasta sallittuihin leikkeihin.
Yksi, mihin minun on myös pitänyt kiinnittää huomiota, on se, että kun lapselle sattuu vahinko, esim. maitomuki kaatuu, niin en heti itse harmistu ja hermostu, vaan sanonkin että se oli vahinko ja ei haittaa ja sitten olen neuvonut olemaan varovaisempi.
Meillä ei siis lapsi myöskään puhu ja muutamat sanat ovat jääneet pois käytöstä koska vieraat jatkuvasti pyytävät niitä toistamaan, joten painostaa ei saa eikä kannata.
Pottailu oli ennen myös ehdoton nou nou, mutta nyt sujuu jo taaperon ollessa ilman vaippaa. Ja ainoa mikä siihen auttoi oli myös aika. Potta piiloon vähäksi aikaa.
Kun potta on taas esillä ja kun sattuu vahinko lattialle, niin toteaa vaan että ei haittaa, ensi kerralla mennään potalle, mutta tässäkään asiassa ei painostus auta yhtään.
Meillä siis nykyään erittäin touhukas, mutta kiltti, iloinen ja ennen kaikke auttava poika! Siivoaa itse jos kaatuu jotakin lattialle, vie roskat roskiin ja astiat tiskialtaaseen. Ja auttaa pyykkien kanssa melkein aina, mutta vain jos ite haluaa. Samoin auttaa siivoamisessa ja siivoaa myös oma-alotteisesti leikkejään.
Tiedän että varmasti on rankkaa ja on vaikea pysyä positiivisena, mutta tuloksen huomaa! Kehuja ja kiitosta aina monin verroin enemmän kui jatkuvaa "ei, ei, ei.."
Meillä poika ei myöskään aiemmin osoittanut juuri hellyyttä, mutta nykyään halaa ja pussaa ja vaihtaa neniä, silittä yms. monta kertaa päivässä, ja usko että tähän ollaan päästy koska olen muuttanut oman asenteeni! Jaksamista!

 

["Aliisa"]

Meillä oli ihan samanlaista ja olin tosi väsynyt! Meni NOPEASTI ohi, josko lohduttaa. Lapsi taisi olla turhautunut, kun taidot eivät riittäneet tehdä asioita, joita teki mieli tehdä (syödä itse, pukea itse edes jotain vaatteita jne.) - meni kaikki sitten ihan hulinaksi. Olin iltaisin ihan puhki, kun koko päivä oli ei-ei-eitä. Kamalan paha mieli siitä tuli.

Mutta todella: AIKA AUTTAA. Unohda ne pottailut. Parin kuukauden päästä tilanne on varmasti parempi, yritä sitten vaikka uudestaan sitäkin.

Ja vielä: luulen, että lapsi on sulle hankala, koska olet se rakkain ja läheisin. Äidin kanssa on turvallista purkaa turhautumista ja kiukkua. Koita vaan ohjata lasta asioihin, joissa hän onnistuu ja saada välillä myönteistä tunnelmaa - se helpottaa valtavasti omaa jaksamista.

 

[mamak]

Musta tuo kuulostaa normaalilta Mä todellakin kävin töissä lepäämässä 1,5v- noin 2v3kk. Sen jälkeen tuntui, että lapsessa tapahtui joku suuri muutos. Kun puhetta alkoi tulla niin uhmaa oli helpompi hallita. Eli tuo kiukkuvaihe oli meillä ainakin suuri kehitysvaihe, vaikke ehkä äidistä siltä aina tunnu Kun turhautuu tarpeeksi niin oppii kommunikoimaan.

Meillä kävi kuitenkin toisinpäin kuin yleensä; mitä vanhemmaksi lapsi tuli ja tulee sitä helpompaa elämä on! Eli kestettiin 2v uhman tunnin itku-potku-raivarit helposti kun takana on vauva-aika vauvan kanssa, joka kirkuu siitäkin huolimatta "että ei meidän Nico-Petteri koskaan noin reagoinut". Eli hienoa, että olette päässyt 1v9kk asti ilman suurempia draamoja! Meillä draama alkoi laitoiksella.

Meillä tutista luovuttiin just 2v5kk, pottailu on nyt käynnistymässä 2v7kk. Lapsi oli yli vuoden pottalakossa sitä ennen.

 

["äiti"]

Meillä siis nyt saman ikäinen lapsi kuin teilläkin, ja aikaisemmin meno oli samanlaista myös, mitä sinä kuvailit teillä olevan. Aika siihen auttoi ja samoin oma asenne. Ei aina kannata olla kieltämässä ja torumassa, selität miksi jotakin ei saa tehdä, tai kiellät kun huomaat että lapsi on menossa pahantekoon. Houkuttelet muualle ja kehut hurjasti kun osaa jotakin sallittua ja auttaa sinua kodin pikku askareissa!
Jos esim. huomaat että on menossa kiipeämään hyllykköön, niin voit sanoa että "Hei, katsoppas, osaatkos kiivetä tänne tuolille/ sohvalle itse?" ja tätä kautta houkutella lasta sallittuihin leikkeihin.
Yksi, mihin minun on myös pitänyt kiinnittää huomiota, on se, että kun lapselle sattuu vahinko, esim. maitomuki kaatuu, niin en heti itse harmistu ja hermostu, vaan sanonkin että se oli vahinko ja ei haittaa ja sitten olen neuvonut olemaan varovaisempi.
Meillä ei siis lapsi myöskään puhu ja muutamat sanat ovat jääneet pois käytöstä koska vieraat jatkuvasti pyytävät niitä toistamaan, joten painostaa ei saa eikä kannata.
Pottailu oli ennen myös ehdoton nou nou, mutta nyt sujuu jo taaperon ollessa ilman vaippaa. Ja ainoa mikä siihen auttoi oli myös aika. Potta piiloon vähäksi aikaa.
Kun potta on taas esillä ja kun sattuu vahinko lattialle, niin toteaa vaan että ei haittaa, ensi kerralla mennään potalle, mutta tässäkään asiassa ei painostus auta yhtään.
Meillä siis nykyään erittäin touhukas, mutta kiltti, iloinen ja ennen kaikke auttava poika! Siivoaa itse jos kaatuu jotakin lattialle, vie roskat roskiin ja astiat tiskialtaaseen. Ja auttaa pyykkien kanssa melkein aina, mutta vain jos ite haluaa. Samoin auttaa siivoamisessa ja siivoaa myös oma-alotteisesti leikkejään.
Tiedän että varmasti on rankkaa ja on vaikea pysyä positiivisena, mutta tuloksen huomaa! Kehuja ja kiitosta aina monin verroin enemmän kui jatkuvaa "ei, ei, ei.."
Meillä poika ei myöskään aiemmin osoittanut juuri hellyyttä, mutta nykyään halaa ja pussaa ja vaihtaa neniä, silittä yms. monta kertaa päivässä, ja usko että tähän ollaan päästy koska olen muuttanut oman asenteeni! Jaksamista!

Just näin kuten tämä ylläoleva kirjoittaa. Jos koko ajan kiellät, olet vaikeuksissa. Sulla ap, on väärä asenne. Ensinnäkin sun pitäis ymmärtää että tuon ikäisen kuuluukin heitellä ruokaa ja se vähän lentää sivuun, se on tuohon ikään kuuluvaa, jos otat pultit tuosta, se on sun häpeä.
Ymmärtää pitäis jokaista ikävaihetta. Lapsi alle 2-vuotiaana ei ole sama kuin pienikokoinen aikuinen.
Tämän asian ymmärtämättömyyden takia moni on vaikeuksissa. Ottaa vois rennommin eikä äristä pikkkuasioista. Korjaat ruoanjätteet sitten kun ruokailu on ohi.
Asenne vaikuttaa miten asiat menee. Ota mallia tuosta ylläolevan kirjoituksesta ja toimi niin.