taaperomuskari

Me oltiin vielä viime keväänä muskarissa (ja nyt syksyllä poika täytti 2), alotettiin jo syksyllä. Ja meidän herra ainakin rakasti sitä puoltuntista.

Aika lailla äidin kanssa toimimistahan se oli, lauluja, leikkejä, laululeikkejä. Käsivoimat kasvo, kun oli paljon lauluja, joissa lasta nosteltiin, heiluteltiin jne. Käveltiin, hiivittiin, juostiin piirissä. Soitettiin ite.

Jos lasta musiikki kiinnostaa, niin viihtyy varmasti. Meidän 2-vuotias osaa nyt lauluja ulkoa (ja laulaa niitä myös) varmasti ainakin 20 eri laulua. (on kyllä musikaalisesta suvusta).
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei ole ainakaan mua varten tuollaiset muskarit.

Ei muakaan, vaan poikaa varten ;)

Meidän poika rakastaa kaikkia musiikkijuttuja. Minä vaan olen niin antimusikaalinen, että jätän laulamiset muille. Mies kaavailee pojasta rumpalia... minä olen ennemminki kitaran kannalla :whistle:

Mutta kuulostaa ihan hauskalta pojan kannalta. Ei tarvi kotona vaan äidin epävireistä laulua ja iskän rumpujen hakkaamista kuunnella.
 
Käytiin viime syksy vauvamuskarissa ja meidän muksu kyllä viihtyi. Kohta jatketaan 1-vuotiaan kanssa ja innolla olemme menossa. Riippuu vähän ohjaajasta minkälaista toiminta on. Meillä on huippu hyvä ohjaaja. Riittää säpinää. Kiva.
 
Esikoisen kanssa käytiin alle 1veestä 2vuotiaaksi.
Ihan kivaa, sillä mä en osanut mitään tuollaisia vauvan kanssa leikittäviä juttuja.
Mä oisin käyny pidempäänkin, mutta poika kieltäytyi enää menemästä sinne. Että oliko se sittenkään niin kivaa... :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lentokala:
Esikoisen kanssa käytiin alle 1veestä 2vuotiaaksi.
Ihan kivaa, sillä mä en osanut mitään tuollaisia vauvan kanssa leikittäviä juttuja.
Mä oisin käyny pidempäänkin, mutta poika kieltäytyi enää menemästä sinne. Että oliko se sittenkään niin kivaa... :whistle:

No ainakin äitillä oli kivaa :D
 

Yhteistyössä