Taaperoa pelottaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mikä avuksi?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mikä avuksi?

Vieras
1,8-vuotiasta on alkanut pelottaa. Hän kuuntelee rappukäytävän ääniä ja pelkää omituisia asioita - tiettyjä tauluja, ilmapalloja yms. Kotona on välillä tosi varuillaan ja mieluummin kiinni vanhemmista. Pelkotilat vaihtelevat vireystilan mukaan. Lapsi ei ole mikään erityisen herkkä eikä ole ikinä pelännyt kylpemistä, ihmisiä jne.

Yöt ovat vaikeimpia. Kirjoitin asiasta muutama päivä sitten, mutta en saanut juuri vastauksia. Lapsi itkee yöllä äitiä, välillä herää niin, ettei huoneesta pääse pois, koska lapsi vahtii että vanhempi on paikalla. Olemme joutuneet ottamaan viereen. Pelkään vain, että jää siihen "loppuiäkseen", mutta on ihan mahdotonta jättää pelkäävä lapsi yksin huoneseensa. Kokeilin myös valoisampaa huonetta, ei tehonnut.

Kuinka yleisiä vajaa 2-vuotiaiden pelot ovat? Kuinka nopeasti niiden voi odottaa helpottavan? Entä onko kenelläkään kokemusta siitä, että vaikka perhepetiä on tällaisessa tilanteessa harjoitettu, olisi siirtyminen omaan sänkyyn taas jonkin ajan kuluttua onnistunut?

Kaikista ajatuksista olisin kiitollinen!
 
Mä muistelen että meillä esikoinen alkoi myös pelkäämään kahden vuoden iässä, samalla alkoi näkemään toisinaan painajaisiakin. Muistelen että yhden yhteisön monella muullakin lapsella oli vastaavaa kahden vuoden iässä.

Eli normaalia on ja liittyy mielikuvituksen kehittymiseen.

Me tehtiin niin että mörköjä hätisteltiin yhdessä pois huoneista. Huidottiin sormella ja hoettiin pois pois. Silleen möröt hävisivät. Iltaisin myös huoneesta ei olisi saanut poistua, mutta sain luvan lähteä kun sanoin että olen oven ulkopuolella vartioimassa. Paljon kerrottiin lapselle että isä ja äiti suojee, ettei yöllä tule mörköjä.

Mä voin vielä myöhemmin tarkistaa että oliko tämä kaikki kahden vuoden iässä vai muistanko vain ihan väärin.
 
meilläkin oli pojal pari vuotiaana noita pelkoja.. luulen just et liittyy mielikuvituksen kehittymiseen ja unien näkemiseen ja niiden muistamiseen.. meillä ainakin autto ku selitettiin et ne on vaa painajaisia että ei totta.. niin ja tietty myös noi mörön karkotukset.. varsin hyvä oli mikko mallikas pelkää kummituksia piirretty jota poika innolla katsoi.. siinä selitetään etteivät kummitukset ole totta vaan arjen tavallisia asioita kuten pyykit narulla tai muuta vastaavaa.. hieno loru myös jota poikani käyttää välillä vieläkin.. "häivy mäntti mörkö, sinua ei ole!" niin mikko niille kummituksille huutaa..

kannattaa kokeilla, voi vaikka auttaakin.. mutta kyllä ne kait ajankin kanssa menevät ohitse.. kannattaa vaan olla kärsivällinen..
 
Kiitos vastauksista, lisääkin otetaan vastaan ! :)

En vaan tiedä, miten hätistää mörköjä, kun niistä ei puhuta. Lapsi ei siis nimeä pelkojaan (sanavarasto vielä suht suppea) - katselee vain pälyilevästi ympärilleen ja yöllä itkee äitiä.
 
Meillä katseltiin Frankliniä ja sieltä meille tuli mörköjen hätistys.

Voisit itse yrittää nimetä pelot ja katsoa että hyväksyykö lapsesi ne. Varmasti lapsesi ymmärtää paljon vaikkei niin paljoa itse puhukaan. Kun huomaat että olet osunut oikeaan pelossa, niin sitä voi käsitellä ja hätistellä pois.

Meillä tuolloin myös oli iltaisin ikävää. Se oli toinen syy miksi ei olisi saanut poistua huoneesta. Kuitenkin puhumalla ja haleilla siitäkin selvittiin.
 
Kiitos, täytyy kokeilla puhua enemmän. Ajattelin myös, että täytyy viettää enemmän aikaa lapsen huoneessa. Ennen hän kipaisi itse sänkyynsä, kun joku harmitti ja nyt ei taas haluaisi sinne!

Olisi kuitenkin kiinnostava kuulla vielä siitä, kuinka nopeasti pelot laantuvat ja siitä, onko joku joutunut ottamaan lapsen jatkuvasti viereen - ja miten takaisin omaan sänkyyn siirtyminen on sitten onnistunut!
 
Kolmesta pojasta vanhimmalla ja keskimmäisellä on noita pelkojuttuja yöllä.Ovat 3v.9kk ja 2v.7kk ikäisiä...Eli saattavat herätä yöllä ja sanoa,että pelottaa nukkua omassa huoneessa ja haluavat tulla meiän vanhempien sänkyyn tai sitten joskus auttaa,kun on hetken heidän huoneessaan ja laittaa kattovalot päälle yövalon lisäksi.
Näkevät ilmeisesti painajaisunia tai heräävät pissahätään ja sit yöllä vaan pelottaa pimeys.Ihan normaalia mun mielestä noin pienillä...
Päivällä pelätään myös pimeitä huoneita,että siellä on mörköjä.
Eiköhän se iän myötä häviä ja ei se meillä ole mikään isompi ongelma ollut.Pääasia on säilyttää lapsen turvallisuuden tunne,enkä usko,että pitemmäks ajaks jää perhepetiin.
 
Mä en muista kauanko noita pelkoja kesti tarkalleen, ainakin kuukauden, tosin ei joka yö. Muutamana yönä esikoinen tuli viereen, mutta pääsääntöisesti nukkuminen onnistui omassa sängyssä, joten en osaa kommentoida tuohon perhepetiasiaan.
 
Ajattelin vielä nostaa tätä, josko uusia ajatuksia tulisi. Nyt lapsi on alkanut herätä aina kello 23, jolloin itku sellaista, ettei muu auta kuin ottaa viereen. Tarkoittaa sitä, että itse on mentävä nukkumaan silloin. Vaikuttaisi siis uudelta tavalta, mutta siihen kyllä liittyy pelko. Eilen nukkumaanmeno sujui hyvin, kun puhuimme ensin lapselle rauhoittavasti ja katselimme huonetta hämärässä. Aamulla lapsi oli taas kovin takertuva, ei uskalla mennä asunnossa minnekään yksin ja vähän väliä keksii uusia pelon kohteita (kuvia, tauluja jne.).... Aika hankalaa....
 
Kannattaa tankata lapsi päivän aikana hellyydellä ja kehuilla. Joskus siis lapsi oppii, että sillä tavalla pääsee syliin ja äiti lohduttaa. Meillä myös lapsi oppi jossakin vaiheessa sen, että kun tuli yöllä pissahätä, niin hän yhdisti pissallemenon siihen, että piti mennä vanhempien sänkyyn eikä suinkaan siihen, että olisi pitänyt mennä potalle. Niihin aikoihin opeteltiin kuivaksi opettelua, joten ilmeisesti hän tajusi pissaamisen tunteen ja vain heräsi, muttei tajunnut, mitä sille pitää tehdä.
 
Mitään pikakeinoa ei varmaan ole, kun tuo kuuluu normaaliin kehitykseen. Meilläkin kolmesta lapsesta "mörköjen" suhteen arin on muuten reippain lapsi, joka ei pelkää ihmisiä, uusia leikkipaikkoja jne. Lapset voivat olla eri tavoin herkkiä, kaikki eivät ole joko-tai aina rohkeita tai aina arkoja.

Itse olen ottanut sen asenteen, että mörköjä ei ole olemassa, en siis vakuuta suojelvani niiltä, koska se antaisi ymmärtää, että on jotain, miltä suojella. Koitan myös näyttää omalla käytökselläni, etten ole lainkaan huolissani asuntomme eri esineistä, pimeydestä jne. ja olen aina yhtä "hämmästynyt", kun lapsi sanoo jotain pelkäävänsä. Kysyn, mikä sinä pelottaa, juttelemme siitä (lapsen kanssa kannattaa jutella, vaikka hän ei paljoa itse vielä puhuisi, hän ymmärtää kuitenkin paljon enemmän). Välillä koitan vain keksiä lapselle muuta ajateltavaa, ettei pelkoajatukset saa liikaa tilaa perheen kanssakäymisessä.

Itse nukumme perhepedissä, mutta kyllä jokainen perhepeti on aikanaan purettu! :) Harva enää kouluiässä haluaakaan nukkua vanhempien kanssa ja jos haluaakin, isomman lapsen kanssa on helpompi neuvotella ja sopia asioista.

 
Täällä kanssa yksi äiti, jonka 2-vuotias on alkanut pelkämään kotona. Pahimpia ovat äänet, joita hän ei tunnista. Asutaan kerrostalossa, joten paljon kuuluu kilinöitä ja kolinoita ja joskus remontin ääniä. Poraaminen tms saa hänet ihan vauhkoksi ja siitä puhutaan vielä monta päivää. Uniin nuo pelot eivät ole vielä vaikuttaneet. Itse olen yrittänyt kovasti selittää mistä äänet kuuluvat, sillä kun hän ei näe että naapurin setä poraa, niin ei sitä oikein voi ymmärtääkään. Autot ja muut ulkoa kuuluvat tunnistettavat äänet ovat ihan ok ja tosi mielenkiintoisia.
 
Kiitos taas. ModestyB ja kerrostaloasuja: minulla on ollut samanlainen tapa. En halua puhua möröistä, koska niitä ei ole, enkä mennä mukaan lapsen pelkoihin. Nyt on vaan pari pelottavaa kuvaa ollut pakko ottaa seinältä, koska lapsi ei ole saanut rauhaa. Päätin kyllä, että nyt saa riittää, koska kohta asunnossa on jäljellä tyhjät seinät ja lapsi saa tavallaan vahvistuksen peloilleen. Selitän lapselle kyllä paljon, rauhoittelen ja pidän sylissä. Lapsi on päivät päiväkodissa, eikä käsittääkseni pelkää siellä. Hän viihtyy hyvin ja muuten olen aina saanut kuulla, kuinka lapsesta näkyy perusturvallisuus. Itse olen myös sitä mieltä, että tämä liittyy lapsen luonteeseen. Hän on erittäin tarkkaavainen, utelias ja leikkii jo nyt mielikuvitusleikkejä. Itse olen pelännyt myös monia asioita, joten kyllä se varmaan geeneissäkin on.

Se, mitä pohdin on oma suhtautuminen. Toisaalta jatkuva sylissä pitäminen (nyt kun yötkin nukutaan vierekkäin) tuntuu vain lisäävän lapsen riippumista. Nyt on vaihe, etten pysty laittamaan ruokaa tai tekemään ylipäätään mitään, kun lapsi ei uskalla olla hetkeäkään yksin edes näköetäisyyden päässä. Haluaisin vain toimia "oikein".
 
Meillä on poika 2v 4kk alkanut nyt menneen syksyn aikana pelkäämään eri asioita. Esim. nukkumaanmennessä saattaa kysyä, että "Ei tänne tule dinosaurus?" Tai "Ei tule lohikäärme?" "Ei tule ketään?" Vastaan vain, että "ei tietenkään, ei dinosauruksia/lohikäärmeitä ole olemassa, ne on vain leluja". Meillä poika nukahtaa kyllä hyvin, koska odottelen vieressä, että uni tulee. Ja saa ihan vapaasti kiivetä yöllä meidän viereen.
Toinen asia mitä näyttää pelkäävän, on pimeät huoneet. Eli jos jonkin pimeänä olevan huoneen ovi on illalla auki, niin poika käy laittamassa oven kiinni tai pyytää äitiä tai isää "Laita ovi kiinni".
Kolmas pelottava on oudot äänet. Jos nukkumaan ruvetessa kuuluu vaikka jotain kolinaa, niin heti pomppaa ja kysyy "Mikä ääni?"

Kai tämä vaan on taas joku vaihe, niitähän lapsenkehityksessä riittää. Itse en mene noihin mörkö- juttuihin ollenkaan mukaan, vaan sanon, ettei niitä ole. Jos niitä alkaisi pelotella pois, niin sittenhän niitä olisi olemassa...
 
Ihana ketju, sain tästä paljon apua oman 2-vuotiaamme vast'ikään alkaneisiin pelkoihin, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin täällä kuvatut. Herää öisin ja tahtoo meidän sänkyyn, aamulla ei uskalla mennä meidän huoneesta omaan huoneeseen leluja katselemaan ennen kuin joku on käynyt sytyttämässä sinne valot jne. Huojentavaa tietää, että tätä tapahtuu muuallakin ja muillakin :)
 
Meilla lahes 3-vuotias tulee melkein joka yo meidan vanhempien sankyyn jossain vaiheessa. Ei niinkaan pelkojen vuoksi, vaan koska haluaa nukkua aitin ja isin kanssa : ) Ihan luonnollista musta tuossa iassa, ei oo otettu asiasta kauheaa stressia.
 
Meillä pojat 1v10kk ja toinen on pelännyt jotakin jo reilun kuukauden. Heräilee yöllä hätääntyneenä ja myös illalla kun itse mennään nukkumaan. Epäilen, että pelkää että kadotaan jonnekin pois yön aikana, kun nousee yöllä tarkastamaan että äiti on paikalla, mutta rauhoittuu aika äkkiä ja jatkaa uniaan. Illalla ehkä havahtuu, kun telkkarin äänet loppuvat ja valot laitetaan pois.

Meillä kyllä heräily on vähentynyt, kun on pidetty telkkari suljettuna koko päivän. Ei siis olla katsottu lasten ohjelmiakaan ja näyttää rauhoittavan kaverin. Eivät vielä pojat puhu paljoa mitään, niin en osaa sanoa mitä tarkalleen mahtavat pelätä..
 
Meillä 2v 1 kk nukkuu ja on koko ikänsä nukkunut meidän välissä... Joskus herää öisin ja itkee, mutta minusta se on hallittavissa, kun lapsi on lähellä. Tuo perhepeti kyllä purkautuu aikanaan kun siihen tulee tarvis. Kaikilla lapsilla on oma tapansa toimia ja omat kehitysaskeleet ja kun ei painosta, niin ainakin meillä kaikki on tapahtunut omalla painollaan.
 
Jaahas, aloittamani keskustelu oli palannut eka sivulle. Päivitän tilanteemme: päivällä lasta ei enää juuri pelota, ei tosin edelleenkään ole mielellään yksin huoneessa, jossa vanhemmat eivät ole, mutta ei mene suunniltaan, jos kuulee jotain ääniä tms. On alkanut selittää sen itselleenkin sillä, että naapuri metelöi.

Yötilanne on se, että siirsimme sängyn meidän makuuhuoneeseemme ihan ison sängyn viereen. Ensin nukkui usein silti meidän välissä, mutta koska on ihan mahdoton hyrrä, ollaan nyt rauhoiteltu omaan sänkyyn. Nukuttaminen on nyt ihan pakollista lapselle, joka ennen nukahti itsekseen. Usein myös tarkistelee, ollaanko vieressä ja joskus jos on yöllä hereillä, itkee vessaan lähtevän vanhemman perään aika lohduttomasti. Yöheräilyt ovat muuttaneet vähän muotoaan siksikin, että vieroitettiin tutista. Mutta meille tämä järjestely on nyt paljon parempi, kun ei tarvitse juosta lapsen huoneseen eikä kantaa huonoa omaatuntoa siitä, tunteeko lapsi itsensä turvattomaksi. Olen tottunut asiantilaan. Nyt vain toivoisin, että lapsi vähitellen oppisi nukkumaan rauhallisemmin....




 

Yhteistyössä