taaksepäin kallistunut kohtu + kierukka?

Wiw
Hyvin sujui. En ole koskaan nauttinut erikoisesti gynekologilla käynnistä, mutta ei ollut kovin kummonen juttu. Tosin valitsin siihen ammattilaisen, jonka tiesin hallitsevan asian. Otin särkylääkkeen ennen asennusta.
Toivoin kovasti että hormonikierukka olisi lähes lakkauttanut kuukautisvuodon, näin ei valitettavasti käynyt, väheni, muttei niin paljon kuin toivoin. Kiva kapistus! Ja toivon tämän härpäkkeen olevan 100% teholtaan!
 
"harmaa"
sattui ihan h........i, en ole edes kipuherkkä vaan olen lukuisia leikkauksia ja erinäisiä operaatioita käynyt elämäni aikana läpi, kipu oli yksi pahimmista ja laitto tuntui kestävän ikuisuuden. Ainoa syy miksi siedin alun kuukausien tiputtelut oli se etten missään nimessä halunnut kokea samaa kipua pois oton yhteydessä.
 
Mulla tosi vahvasti taaksepäin kallistunut kohtu, sisätutkimuksia aina ollut vaikea tehdä.Kierukka kun laitettiin sattui, ja alavatsa turvoksissa kuukausi tolkulla (plus vuotoja), kipeä ihan kuin kierukka olisi painanut jotain seinämää, otettiin pois ja lekuri tarvi apukädet kun ei meinannut saada otetta/irrotettua sitä, ja kipu oli silloinkin karmivaa. Ei ikinä enää.
 
Ei ollu ongelmia. Laittaminen sattu jonku verran mutta se johtu mulla endosta eikä tuosta taaksepäin kallistuneesta kohdusta. Tiputteluvuotoja oli puolisen vuotta, sen jälkee menkat kesti 1 päivän, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Kierukkaa ennen mun menkat kesti parhaimmillaan sen 3 kk. Vain hyvää sanottavaa mulla kierukasta :)
 
Wiw
Alkuperäinen kirjoittaja menkkaränkkä;23466663:
Eikö kellään ole mitään hyvää sanottavaa....ees vähän...
MULLA! Laitto ei ollut paha, tosin gynekologoni tiesi kallistuksen yms.. Kipu ei ollut juuri kummonen, tosin otin 600 buranan tms ennen asennusta. Kaikki meni loistavasti. Ekan viikon olin tuntevinani jotain kummia nipistyksiä. Kerran lankoja lyhennettiin mieheni toivomuksesta, tuntuivat kuulemma...
 

Yhteistyössä