Tää miettis nyt tämmöstä

[kkk]

Lapsuudenkodista se usein lähtee. Joillakin (esim. miehelläni) on varakas perhe mikä on aina antanut jonkilaisen turvaverkon. Opiskeluaikoina mieheni asui ilmaiseksi vanhempiensa omistamassa asunnossa ja tienasi hyvin työskentelemällä firmassa missä hänen äitinsä oli johtajana. Kun mieheni halusi ostaa asunnon, vanhemmat antoivat siihen kivan pesämunan ja takasivat lopun lainan. Kun asunto myytiin mieheni sai siitä hyvän voiton jonka turvin isompaa asuntoa hankkimaan.
Itse tulen köyhemmistä oloista enkä ikimaailmassa olisi uskaltanut (tai edes pystynyt) tekemään samanlaisia asuntosijoituksia.
Mieheni kotoa tulee malli erittäin suorituskeskeisestä elämästä; elämä on rahan tekemistä. Minä koen olevani onnekas että olen onnistunut yhdistämään oman hieman rennomman elämänasenteen ja hyvän koulutuksen mieheni avulla taloudelliseen turvallisuuteen. Lapsemme eivät ole kovinkaan läheisiä mieheni kiireisten vanhempien kanssa, mutta minun eläkeläiset vanhempani ovat heille erittäin rakkaita ja läheisiä.
Tavallaan minulla siis on kaikki ap:n mainitsemat menestyksen edellytykset (tutkinto, työ, talo, kaksi hienoa autoa, perhe, matkustelen, ..), mutta itse en ole niitä kaikkia saavuttanut.

 

[Malviina]

ja jo perusluonteesta kiinni, toinen saa tetyä 5 asiaa siinä kuin toinen yhen.

 

[tiedän, toinen]

Mä oon näitä kivuttomia tapauksia. Tutkintoja on monta, oon matkustellut, harrastanut mitä haluan ja milloin, on perhe ja kaunis koti, hyvä kunto ja tyytyväinen ulkonäköön.

Varjopuolena on se että kaikki tullut niin helposti, oikeestaan kaiken oon saanut mitä halunnut ettei näitä aina osaa arvostaa. Tulee kausia jolloin on tosi masentunut, tympiintynyt ja valmis jättämään kaiken vaihtelun vuoksi. Sit taas nousee siitä suosta, joskus vaikeimman kautta.

Se on vaan elämää..

Mä olen samaa mieltä. Koulun eteen ei ole koskaan tarvinnut nähdä vaivaa, maisterin paperit sain, käytännössä tekemättä mitään. Töihin olen aina päässyt sinne minne haluan ja siellä olen aina pärjännyt, ilman stressiä ja paineita. Lapsiluku on sellainen johon olen tyytyväinen. Harrastaa olen aina voinut sitä mitä haluan ja niin usein kun haluan. Kilpaillutkin olen ja siinäkin pärjännyt paremmin kuin hyvin, ja oikeastaan näkemättä vaivaa asian eteen. Olen tarpeeksi kaunis ja hoikka, vaikka syön mitä tahansa herkkuja ja miten paljon tahansa. Meillä on tänä vuonna valmistunut talo, joka valmistui sekin vaivattomasti vaikka itse tehtiin kaikki. Tosin sanoen, velkaakin on hävettävän vähän. Ulkomaanmatkoja tehdään useampia vuosittain ja esim kylpylään mennä aina kun mieli tekee. Mikä ei ole vaikeaa. Joten mitään ei oikeastaan osaa arvostaakaan :/ Eikä niistä osaa iloita.

Mulla on taas menossa masennuskausi. Itkettää vaan, enkä tiedä miksi. Eilen sain viettää vapaa päivää, kaupungilla olin kaverin kanssa kahvilla ja shoppailemassa. Haen lapset hoidosta, leikittiin ulkona. Anoppi tuli kylään ja ommeltiin yhdessä meille uudet verhot. Mies kävi sillä välin hiihtämässä. Kun mies tuli kotiin, mä lähdin salille. Tulin kotiin, lapset oli nukkumassa ja mies oli lämmittänyt saunan. Saunassa vaan itkin, enkä tiedä miksi. Kaikki tuntui turhalta ja paskalta. Tulin saunasta, mies oli kaatanut meille lasilliset punaviiniä ja laittanut lautaselle juustoja, takassa paloi tuli ja kynttilöitä oli ympäri olohuonetta. Ja mua vaan vitutti kaikki :/ Tällainen on meillä jokapäiväistä. Kaikki on liiankin helppoa ja koska todellisia vaikeuksia ei koskaan tule, suree ja potee pahaa oloa ihan selittämättömistä asioista.

 

[sama]

Mä oon näitä kivuttomia tapauksia. Tutkintoja on monta, oon matkustellut, harrastanut mitä haluan ja milloin, on perhe ja kaunis koti, hyvä kunto ja tyytyväinen ulkonäköön.

Varjopuolena on se että kaikki tullut niin helposti, oikeestaan kaiken oon saanut mitä halunnut ettei näitä aina osaa arvostaa. Tulee kausia jolloin on tosi masentunut, tympiintynyt ja valmis jättämään kaiken vaihtelun vuoksi. Sit taas nousee siitä suosta, joskus vaikeimman kautta.

Se on vaan elämää..

Mä olen samaa mieltä. Koulun eteen ei ole koskaan tarvinnut nähdä vaivaa, maisterin paperit sain, käytännössä tekemättä mitään. Töihin olen aina päässyt sinne minne haluan ja siellä olen aina pärjännyt, ilman stressiä ja paineita. Lapsiluku on sellainen johon olen tyytyväinen. Harrastaa olen aina voinut sitä mitä haluan ja niin usein kun haluan. Kilpaillutkin olen ja siinäkin pärjännyt paremmin kuin hyvin, ja oikeastaan näkemättä vaivaa asian eteen. Olen tarpeeksi kaunis ja hoikka, vaikka syön mitä tahansa herkkuja ja miten paljon tahansa. Meillä on tänä vuonna valmistunut talo, joka valmistui sekin vaivattomasti vaikka itse tehtiin kaikki. Tosin sanoen, velkaakin on hävettävän vähän. Ulkomaanmatkoja tehdään useampia vuosittain ja esim kylpylään mennä aina kun mieli tekee. Mikä ei ole vaikeaa. Joten mitään ei oikeastaan osaa arvostaakaan :/ Eikä niistä osaa iloita.

Mulla on taas menossa masennuskausi. Itkettää vaan, enkä tiedä miksi. Eilen sain viettää vapaa päivää, kaupungilla olin kaverin kanssa kahvilla ja shoppailemassa. Haen lapset hoidosta, leikittiin ulkona. Anoppi tuli kylään ja ommeltiin yhdessä meille uudet verhot. Mies kävi sillä välin hiihtämässä. Kun mies tuli kotiin, mä lähdin salille. Tulin kotiin, lapset oli nukkumassa ja mies oli lämmittänyt saunan. Saunassa vaan itkin, enkä tiedä miksi. Kaikki tuntui turhalta ja paskalta. Tulin saunasta, mies oli kaatanut meille lasilliset punaviiniä ja laittanut lautaselle juustoja, takassa paloi tuli ja kynttilöitä oli ympäri olohuonetta. Ja mua vaan vitutti kaikki :/ Tällainen on meillä jokapäiväistä. Kaikki on liiankin helppoa ja koska todellisia vaikeuksia ei koskaan tule, suree ja potee pahaa oloa ihan selittämättömistä asioista.

Tekstissä on aika paljon kirjoitusvirheitä. Pahoittelen.

 

[Timppa]

Pitäisi olla oikeanlainen sukunimi, ei siihen muuta onnea tarvitse.

 

[piina]

Toiset arvostavat kauhaa ja toiset lusikkaa. Toiset haaveilevat kauhan perään, mutta tyytyvät lusikkaan. Toisille riittäisi lusikka, mutta saavat kauhan. Toiset ovat tyytyväisiä saivat he sitten vellinsä kauhalla tai lusikalla...

 

[Tipu Topakka]

Minulla on eräs tämmönen äiti tuttu.. Lapsista sitten "säästetään". Lapsien kanssa ei pahemmin leikitä, kun "äiti nyt silittää" tai "äiti nyt siivoo". Lapset jätetään paljon hoitoon, että päästään menoille (mikä on toisaalta ihan hyvä, että äiti ei unohda kokonaan itseään). Omaa aikaa halutaan illalla ja lapset on vauvasta jätetty päiväunille ja yöunille omaan huoneeseen huutamaan. Sinne ne ovat lopulta nukahtaneet. Ja kun paremmin on tutustunut, niin on huomannut, että ko. ihminen on "hieman" neuroottinen.. Koko hänen elämä näyttää "teen kaiken ja osaan kaiken kädenkäänteessä", mutta todellisuudessa vetää lähes burn outin partaalla.. Mutta silti ihana ihminen, jonka kanssa vietän mielelläni aikaani