** Syysunelmasta 2009 - Haaveilevat **

Hei vaan. Taustalla kun olen seuraillut, niin hyppäänpä nyt mukaan tänne jännittämään. Tilanteeni on siis se, että viidettä palleroa ei meille nyt olla suunniteltu (muutamaan vuoteen ainakaan), mutta jostain olen onnistunut nyt kehittämään itselleni jos jonkinmoisia oireita. Viimeisen kierron aikana ei juurikaan raskautumismahdollisuuksia ole ollut, mutta kuitenkin se pieni mahdollisuus...

Menkkojen pitäisi alkaa nyt keskiviikkona. Ovat olleet melko säännölliset jo pitkään. Oireita on kuitenkin mm. voimakas palelu, voimakas hikoilu, hajujen voimistuminen, itkuherkkyys, huono, etova olo ja kummallinen ruskehtava vuoto viime viikonloppuna (loppui kuin seinään). Hillitön jano on ollut viime päivinä ja toisaalta kurkku sitten kuitenkin ihan kuiva(?).

Oireitahan voi kuvitella, joten nämä voivat olla niitä. Olen yksin pohtimassa tällaisia juttuja, joten jos huolitte, tulisin tänne höpisemään tuntemuksistani? =)

Niin, ja äsken huomasin, että toisesta rinnasta oli vuotanut liiveihin maitoa(!)...
 
Tervetuloa vaan mukaan Juibe75! :D

Mulla kans toi jano oire. Vois juoda litratolkulla, mutta siltikään ei jotenkin helpota sitä kummaa kuivuutta suussa :p Viime yönä kun heräsin vessaan, kas kummaa siitä juomisesta joutuu jo yölläkin vessaan nousemaan :kieh: Oli koko suu ihan rutikuiva ja kieli ihan kummallinen :x Huulirasvaakin joutuu enemmän käyttämään ja silmät tuntuu välillä, varsinkin iltaisin jotenkin kuiville :(
 
Kiitos Chira :heart:

Mulla siis tuo kitalaki lähempänä nielua ihan kuiva (ei koko ajan), sellainen selkeä alue, johon ei mikään juominen heti auta..? Tosi kummaa. Kivennäisvettä menee toooosi paljon.

Ja taas kerran, koko ajan palelee - hrrrrr...
 
juibe75 käy testiostoksilla :D
Ja tulehan sitten raportoimaan tänne meillekin tuloksia, luulis näkyvän jo? Jos on jotain meneillään masussa =)

Täällä ihan oireeton olo, ei muuta kuin suu kuivahko. Kohtuun ei enää edes nippaile :/
Mites muuten kaavinta vaikuttaa uudelleen raskautumiseen?
Mulle tehtiin vuosi sitten synnytyksen jälkeen ja lääkäri sanoi sen olleen perusteelinen kaavinta. Jotenkin vaan sellainen muistikuva, että kaavinnan jälkeen ei välttämättä raskaudu ihan helpolla...?
 
juibe, no kävitkös ostoksilla? :)

Huomenna mulle pitäis tulla kotitestiltä niitä kymppiliuskoja, jos sit testais, tai no joo siis testaan. Enhän mä malta olla testaamatta. Jännittää. Rinnat on aika arat, mahallaan on vaikea nukkua. Mulla kyllä yleensä nykyään tuo tissien kipeytyminen on ollut merkki menkoista.. :ashamed: Mahaa mulla on vihlonu jo viikon, liekkö se limakalvo irtoilee jo.. On vähän sekava olo, toisaalta tuntuu että menkat alkaa ja toisaalta kuitenkin jännittää. Eihän mulla oo tänäänkään ku vasta dpo11. Tämän laskin vaan niistä kamalista mahakivuista silloin toissa perjantaina ja siitä lähtien lämmöt on olleet koholla.. :heart:
 
HEI!

Pitkästä aikaa kirjoitan tänne. Opiskeleen en päässyt eli uusi yritys alkaa kuhan pilleri laatta loppuu. Viimeisen otan 23 päivä. Eli kohta sitä taas pääsee tänne kuumeilemaan. EN jaksa lukea vanhoja sivuja. Rupean täällä nyt aina silloin tällöin käymään jos vielä meidät tänne huolitte?
 
Mekin tänne!
Kolmatta siis koitetaan saada aikaseks! Mites mun pitäis laskee nuo päivät, siitä kun oon ottanu ehkäsyrenkaan viimeks pois vai siitä kun menkat sit oikeesti alko ja entäs kierto, renkaan vai oikeiden menkkojen mukaan? Mut siis ihan tos viikonloppuna kuitenkin jätettiin tuo e-rengas laittamatta eli ekoja tärppipäiviäkin vasta ootellaan. Tsemppiä kaikille yrittäville!
 
tikruliini, kiva kun tuut taas jännäilee :wave: !

Tervetuloa uusille!

Tänne ei ihmeempiä, yhdeksän päivää oli menkat..... Torstaina lääkäriin tän asian tiimoilta. Mua on niin alkanu masentaa kun jo pidempää yritystä takana. Nostan vaan hattua kaikille kenellä on vielä pidempi kuumeilu takana!
 
Juibe tosiaan kävi ostoksilla - ja laittoi testin (Apteekin oman) vielä kaappiin... Katsotaan huomenna. Ehkä. Kun kuitenkaan meillä ei tilausta ole nyt oikeasti tehty, niin sitä uskoo ja kaiketi toivookin negaa (tädin tuloa). Eipä silti... ;)

Tänään nippaili mahaa aika kipeästi. Viitisen kertaa ja ihan kunnolla. Ja siihen jäi. Outoa. Muuten oireet ihan entisenlaiset, vähän huonoa oloa ja kuumotusta, hikoilua ja vilua. Voi siis viitata ihan mihin vaan...

Että jotta huomiseen (tai ylihuomiseen). Katsellaan =) .

Ja kovasti tsemppiä kaikille odotuksen odottajille :flower:
 
Testi tehty. Apteekin oma oli siis parin minuutin päästä tyhjä, suihkun jälkeen (n. 15min) kuitenkin haamu. Ei kokemusta haamuista, joten ???? Voisin kuvalinkin jossain välissä tuosta hamusta laittaa.

Ehdin siis jo ilostua negasta, sitten kuitenkin vähän surettikin sama asia(??!). Nyt epätietoisuus vaan on ja pysyy, vaikka sitä varmuutta kaipailin. Odottelua ja sitten uusi testi. Outoa...

Minimelle halaus. Kaikki on onneksi mahdollista :heart:
 
Testi makasikin siis vain 10 minuuttia, mutta ohjeissa odotusajaksi sanotaan 5 min. Tosin en tuotakaan aikaa ehtinyt testin vieressä odotella. Aiemmissa raskauksissa raskausviiva on ilmaantunut oikeastaan heti. Voi tätä epävarmuutta.
 
Juibe75: Kyllä mä lukisin sen plussaksi, jos haamu on siinä sellainen suora vaalean punainen. Mulla kaikista on tullut aluksi haamu, mä kun olen testien suurkuluttaja :ashamed: Voimistuneet sitten muutaman päivän kuluttua.
 
minime, mulla välillä samat fiilikset :hug: ! Tsemppiä :hug: .

Juibe, toivottavasti tulis kunnon plussa! Mä ainakin pidän peukkuja sulle. Millä testasit, ite oon saanut mammaksin testeihin haamuja vaikka en oo ollu raskaana.
 

Yhteistyössä