***SYYSMASSUKOIDEN 2008 MUSSUKAT***

Meillä hehkutetaan sitä toista hammasta :D, eilen oli tullut ikenestä läpi. Jännä että noi hampaat ei oikeastaan oo aiheuttaneet mitenkään merkittävästi ylimääräistä kitinää.

Ja eilen herra sukelsi vauvauinnissa kahteen otteeeseen, ensin kannun kanssa ja sitten ilman. Kohtahan tuo on jo ihan uimamaisteri :LOL:

Poika ei vieläkään käänny kumpaankaan suuntaan, eikä ryömi mutta konttausasentoa treenailee kovasti :eek: . Vettä menee ruokailun yhteydessä nokkamukista oikein sujuvasti. Syöntimääriä en osaa tarkkaan sanoa koskapa nuo ruuat aikalailla omatekosia (paitsi ne puurot). Välillä syödään enemmän ja välillä vähemmän. Aamulla ja illalla puuroa ja päivän mittaan muutaman kerran kasvis-lihasose/kasvissose ja jotain hedelmäsosetta välipalaksi.

Vaatteet alkaa olla täälläkin kokoa 70 tai 74, riippuen vähän valmistajasta. Poika oli 6kk neuvolassa 68 cm pitkä. Seuraavia mittoja odotellaankin sitten 8kk:n neuvolaan asti.

Hyppyyttää pitäis sylissä koko ajan. Eipähän tarvitse mennä punttisalille käsilihaksia treenailemaan kun tuota hypyttää.

Yösyötöt meillä riippuu ihan siitä miten puuro kelpaa illalla. Jos syö kunnolla niin nukutaan aamuun asti ja jos ei maistu niin sitten aamuyön tunteina pitää kerran tankata.

Ja nyt pitää lähteä tekemään jotain muuta ettei mene koko päivä koneella :wave:

Niihu ja Kalle 6kk ja 20pv
 
Hiljaista olikin juu pitkään :) ei ole kenelläkään uutisia viikonlopulta.

Meilläkin on käytössä vaatekoko 74, housuissa menee se 68. Pitkäselkäinen/lyhytjalkainen kaveri meillä siis! Meillä isäntä on 172cm ja minä 170cm, eli lyhyehkö isä ja pitkähkö äiti.

Nyt on viikon verran odoteltu sitä toista hammasta saapuvaksi, ei vielä näy. Nyrkit kylläkin on suussa koko ajan! Puruleluja jos antaa niin kaverilla menee hermot kun ei saa aina sitä lelua suuhunsa tungettua.. on siis ollut parempi antaa jyystää nyrkkejänsä ja rättiänsä :p

Onkos teillä minkälaisia matkarattaita? Tästä taisikin olla jo juttua aikaisemmin.. nyt tartteis miettiä hankintaa kun ollaan ehkä lähdössä reissuun, sellaset pienet ja näppärät matkarattaat pitäisi keksiä. On vaan taas ihan liikaa vaihtoehtoja :whistle:

Meripihka ja poikanen 5,5kk
 
Jimi alkaa olla jo aika hyvässä kondiksessa! Sen kunniaksi viritin tänään hyppykiikun yläkerran portaisiin ja wau, sitä menoa ja hekotusta oli hauska katsoa. Se snaijas het ensisekunnista mistä on kysymys - piti vähän toppuutella ettei heikkokeuhkonen rs:stä toipuva saa astmakohtausta...

Olin matkaratassuossa kuukaus takaperin ja hankin Carenan Easyt 89e, muutaman tavaratalonkäyttökerran jälkeen alko pyörä klenkkaan ja vein vaihtoon. Mulla kriteeti oli et saan yhel kädel kasaan, sateenvarjorattaita ei saa, mutta menevät pienempää tilaan. On siinä mistä valita, tosi laadukkaita löytyy vasta mun mielestä yli 200 eurolla.

Meillä on syöttötuolina Tripp Trapp - en edes ajatellut et siinä istumises olis mitään erikoista, panin lapsen istuun ja aloin syöttään, eipä valitellut ja ruoka uppos kuten yleensäkin ;)

Mä oon kans alkanut keittään kaurapuuroa ite, annoin parisen kk:tta muksun ensipuuroa, joka on vanukasmaista. Kaurapuuro menee alas kun sekottaa päärynäsosetta joukkoon, onhan se aika törkeen makusta ilman suolaa tms. Muutoin olen antanut viime viikkoina kaikkia purkissa olevia liharuokia kuten broileria riisillä, possua vihanneksilla jne tai paistijauhelihaa ja keittänyt noiden mukaan parsakaalia (luin jostakin että se on kaikista vihanneksista terveellisin). Seuraava askel on, kun syömismäärät alkavat kasvaa et ostan esim. kanaa ja keitän sitä ja jauhan keittyjen vihannesten kanssa tehosekottimessa ja sit pakastelen pieniä annoksia. Toistaseks olen ollut liian laiska ja kun lapsi sairasteli syömismäärät putos puoleen (meillähän tuosta ei ole haittaa, kun yli 9 kilon mennään joka tapauksessa, äitini punnitsi ja sai epätarkaksi lukemaksi 9 300 kg eli olis sit 2 viikon takasesta paino pudonnut noin 100g, mutta pian se kyllä kiinni kurotaan)...

Noiden lisäks annan purkillisen jogurttia marjasoseella ja välillä myös hedelmäsosetta ja tähän päälle 4-5 kertaa vrk:ssa maitoa ja 2 kertaa velliä, et kyl noil jo pitäs jaksellaa hyppykiikussakin pomppia...

Meil lapsonen ei onneksi pahemmin mennyt sekasin sairaalassaoloajan 2-3h välein väkisin tehdyistä yöherätyksistä, sen jälkeen on nukkunut joko yhdellä heräämisellä tai yhdellä inahduksella 8-9 tuntia. Päiväunet sen sijaan meni! Nykysin nukkuu vaan joka toinen päivä pari tuntia, puolen tunnin torkkujen ohella, ennen sairastamista nukku joka päivä ulkona 3-4 tuntia. No katotaan kun päästäs taas kunnolla ulkoilemaan, nyt ei vielä oikein voikaan kun kylmän kostea ei liene hyväksi toipilaalle.
 
Iltaa pinoon!

Täällä 6kk neuvola takana ja mitat 7605g/68,5cm

Painoa ei ollut tullut paljo mitään kuukaudessa mutta pituutta sitäkin enempi.

Puurot vakiintuneet niin että aamuin illoin päärynäsoseen kera sitä kaupan banaaniriisaria ja sit oon yrittänyt jotain lihasosetta antaa päivällä.

Kasvissose uppoaa jokatapauksessa.

Nokkamukista on juovinaan vettä ja rintaa syö ehkä n. 2-3krt. pvällä ja 2 krt.yöllä.

Eli viitisen tissittely kertaa vuorokaudessa.

Mä olen lopettavinani tuon imetyksen lähes päivittäin-ainakin ajatuksissani mutta jonkinlaista surutyötä huomaan tekeväni.

Tänään sitten ihka ensimmäisen kerran suostui juomaan pullosta vajaa 100ml mun omaa pumpattua maitoa!!! :attn:

Siis meidän neiti joka ei pullosta juo!!!

Vähäks olin helpottunut =)

Ja sen lisäks vkonloppuna oli ihan nätisti nukahtanut isännän kanssa iltapuuron jälkeen ja heräsi sitten normaaliaikaan yösyötölle.Kun olin siis ulkona syömässä myöhään.(eli ei siis syönyt pullosta mutta nukahti ilman tissiä )

Eli eiköhän se tästä pikku hiljaa.

Mä huomasin itse vaan ahdistuvani juuri siitä että kun neiti ei pulloa huolinut lainkaan ei ollenkaan/milloinkaan!

Ja nyt jo tieto siitä että se onnistuu joten kuten helpottaa omaa oloani kummasti.

Jotenkin näin ajattelin kun tuo neidin tissistäkin juominen päiväs aikaan on aika vähäistä ni alan vaan tarjoamaan sille pulloa ja nokkamukia ja illalla/yöllä vaan rintaa enää.

Ja sitten kun alkaa kunnolla sujumaan ja kiinteet vakiintumaan ni sitten vasta kokeilla tuota yösyötön vähentämistä/lopettamista.

Mutta ei mitään kiirettä vielä.

Kun syö sen 1-2 krt. ja sit jatkaa heti uniaan ni en koe sitä mitenkään mega "häiritseväksi"...toisaalta jos alkaa näyttää siltä että herää syömään vain "tavan vuoksi" niin sitten pitää katsella.

Se on jännä miten tähän puoleen vuoteen asti jaksaa tota yöheräämistä ym. ihan helposti mutta nyt ainaki omalla kohdalla huomaan että alan olemaan aika väsynyt ja semmonen enempi "vapauden" kaipuinen :whistle:

Että päivä kerrallaan katsellaan täällä suunnalla tätä pullo hommaa.

Mielenkiintoista lukea ja seurata miten te muut teette ja miten sujuu.

Ja just toi kiinnostaa et paljonko käyvät rinnalla vuorokaudessa kun kiinteet tulleet kunnolla kuvioon.

Ai niin ja nukkui neiti toissa yönä kun oli syönyt sekä puuron että molemmat tissit ni reilu 6 tuntia putkeen eli jätti ekan yösyötön välistä.

Viime yönä taas entiseen malliin ja aamuyö ähinää ja puhinaa... :kieh:

Ja sitten 7.00 herää kärppänä ja virkeänä uuteen päivään :heart:

Äiti vähemmän virkeänä..

Oon yrittänyt nyt mennä itekki nukkumaan jopa jo 21.00 aikaan.Muuten tuntuu ettei päivällä pysy silmät auki..

Onko muut huomanneet olevansa itse nyt väsyneempiä kuin esim. kk takaperin??

Vai johtuukohan vaan vuodenajasta...en tiedä...

Mut palaillaan ja kertokaahan miten menee aterioinnit ja tissittelyt/pulloilut!!!

Jousikas&neiti viime sunnuntaina 6kk :heart:
 
Jouskari - mä oon kans ihan superväsynyt, mut voi olla et se johtuu siitä kun sairaalassa ja pojan sairastaessa tuli niin kamalat unirästit...

Imetys - loppu meillä pikkuhiljaa ensin vähensin noin 4 kertaa vrk:ssa ehkä 3 kk sit, 2 kk sit ilta- ja aamuimetyksiin ja kuukaus sit pelkkiin iltaimetyksiin, sit joka toinen päivä ja niinhän se maidon tulokin loppu kokonaan kolmisen viikkoa sit. Muistan pojan hämmästyneen ilmeen kun ei maitoa enää tullut, mut sit se ei enää sitä hinkunutkaan. Tosin mun poskea ja leukaa imee entiseen malliin, kuten ennen kun osotti et on nälkä.

Taas pääsen mun kestoparjausaiheeseen eli tuohon tehokkaaseen ja hyödylliseen neuvolasysteemiin - meil olis pitänyt olla puolvuotistarkastus viime viikolla, soittelin sinne et pitäs vaihtaa aikaa ja jätin viestin vastaajaan ja soittopyynnön, kun lapsi oli kipeä (rs-virus). No ei tietenkään puhettakaan et olisivat palanneet soittopyyntöön, no minäpä soittelin uudelleen sinä aamuna kun olis pitänyt mennä, eivät olleet huomanneet kuunnella viestejä... Täti toisteli 3-4 kertaa että kipeitä lapsia ei neuvolaan saa tuoda, SELKIS, senhän takia tosin itse olin ottanut yhteyttä (neuvola on kylläkin täällä arvauskeskuksen yhteydessä). Uusi aika sovitiin kolmen viikon päähän ja se onkin sit 7 kk tarkastus ja 6 kk tarkastus jää sairauden takia välistä! Kyselin et eikö kotikäynti olis hyvä tehdä, kun lapsi on ollut kipeä et tietäs et ollaanko pysytty about käyrillä ja ehkä ottaa hb... Vastaus oli tylysti ei, vain ensi käyntinä synnytyslaitokselta tulon jälkeen (no tosin tällöinkään ei resurssit riittäneet, kun sitä kyselin).

Eli entistä enemmän alkaa mietityttään et onko tuo neuvolasysteemi vaan joku neukkumalliin perustuneen kontrollikoneiston jäänne, jos kerran sillon kun lapsi on ollut melko vakavasti sairas mielenkiinto käyriin ja lapsen yleisvoinnin seurantaan menee kokonaan...? Luulis et juuri sillon olis tärkeätä seurata miten jaksaa... Tätsy vaan hoki et hienoa kun pääsitte sairaalasta, ja kyllä se siitä siitä ja rs on aina semmonen pitkäkestonen juttu ym. Kun sitten otin esille samana päivänä jälleen lisääntyneen limaisuuden ja keuhkoista korvalla kuulemani natinan, tätsy totes että ei ne olis sairaalasta päästäneet jos olis huolen aihetta. Ja et neuvolalääkäri voi ehkä tehdä jälkitarkastuksen neuvolakäynnin yhteydessä (siis arvauskeskuslääkäri, no kiitin kylläkin eillä tässä tapauksessa).

No onneks en God shake taaskaan uskonut tuota tätsyn suoltamaa soopaa siitä miten lapsi varmasti paranemaan päin ja huoleni on turhaa, vaan kiikutin sen yksit klinikalle lasten astma- ja infektio erik lääkärille, joka totes et hetkeäkään liian aikaisin ei tultu! Siel tehtiin saman tien koneelliset limaimut ja annattiin kaks kertaa ventolinea spiirasta avaamaan keuhkoputkia ennen kuin meidät ylipäänsä päästettiin kotiin. Diagnoosi pitkittynyt rs-komplikaatiotila. Jos keuhkojen natinaa ja vinkumista ei oltas näin saatu pois oltas lähetty suoraan TAYSiin. Kotihoidoks saatiin kortisonia 3 vrk ja ventolinea babyhalerista...

Sillon mietin, et jos olisin ollut tämän kunnan virallinen asukas olisin vienyt lapsen koeluontosesti myös arvauskeskukseen ja kattonut mikä on niiden diagnoosi ja varsinkin toimet, epäilenpä että jotain ihan muuta... V:ttaa maksaa veroja tähän kaksporrassysteemiin ja V:ttaa myös niiden puolesta, joilla ei ole varaa ottaa yksit vakuutusta sekä niiden puolesta varsinkin, joilla pitkien etäisyyksien vuoksi arvauskeskus on lähes ainut vaihtoehto, jos jotain tulee....
 
Heippa.

Meillä on sitten reissun jälkeen ollut hieman hunoa onnea sairastelun saralla. Saatiin molemmat oksennus/ripulitauti, minä ensin eikä onneks kestäny kuin vajaan vuorokauden ja neiti sen jälkeen :( Ripulointia on kestänyt nyt viikon ja oksennuksia on tullut muutaman vrk välein. Lauantaina käytiin näytillä lastenklinikan terveyskeskus päivystyksessä ja lääkäri totes et onhan toi lapsi hieman kuivunut mut eiku kotiin vaan ja nestettä alas..JEP mites laitat nestettä jos toinen ei ota söi 4 päivänä noin 4 dl vuorokaudessa, paino oli reilu kk sitte 7200 g ja nyt se oli 7140 g ja kun tuo neiti on pitkä ku mikä ja sellanen rimpula et vararavintoo ei varmasti löydy ni on ollut hieman huoli hänestä. Sitten vielä kaiken lisäks en tiiä tuleeko lisää hampaita ku kitisee niin pirusti vai onko vaan mahakipuinen. Meillä tuli ensimmäinen hammas 5kk synttäreiden kunniaks ja heti seuraavana päivänä tuli toinen siihen viereen ja on muuten terävät naskalit.

Tapaamiseen olen mukana mikäli meillä ei enää silloin ripuloida.

Nyt täytyy kiitää sängyn puolelle, hyvää yötä :)

Nappisilmä & Minni 11 pvä vajaa 6kk
 
huomenet!asiaa tullut taas tuutin täydeltä!

vaatekoko täälläkin 74, tosin poika oli kk sitten 69cm...joten nyt varmasti yli 70cm.Huomenna on neuvola niin saan uusia mittoja :D

nappisilmä kurjaa!koittakaahan parantua.Suostuisiko neiti nokkamukista ottamaan vettä?Sais ees jotain nestettä alas...

Mitzy mä uskon että noi neuvola systeemit on tosi erilaisia jokapuolella.täällä tosiaan tosi pienestäkin anatavat lääkäriajan, neuvolatädit ottaa vastaan 5 aikaakin, jatkotutkimuksiin pääsee kun vähänkin inahtaa jne.Eli kai riippuu tosi paljon paikkakunnasta.ite siis oon ollut tosi tyytyväinen mutta onhan meilläkin molemmilla pojilla vakuutukset että yksityisellekin pääsee jos niikseen tulee.vaikka kallistahan se on...mutta kai sitä lastensa takia voi elää vähän niukemmin.
Mutta oikeessa oot et ei täälläkään toi terveyskeskus oo kun arvauskeskus..nytkin mies kävi ja sanottiin ettei oo mitään, yksityisellä heti hokattiin keuhkoputkentulehdus!

Jouskari meillä syödään aamulla hedelmäsose, päivällä 2krt kanasosetta, vielä hiukan hed.sosetta ja illalla puuro.Yöllä tissitellään 4-8krt. Tosin toi yösyöttöjen tiheys voi johtua hampaista...pari yötä on nukkunut 3 syötöllä.
Mutta siis tissiä päivällä menee 5-8kertaa..ja sekin tuntuu niin haikealta!
Mä en aijo imetystä lopettaa ennen kun tuo ite haluaa lopettaa..noita yösyöttöjä voisin kyl vähentää.. |O

mutta väsyttää siis tajuttomasti.johan tässä on yli 6kk mennyt etten oo kun kahtena yönä saanut 3h unta putkeen.Ja vielä kun tuo esikoinen on mitä on..
nyt tosin kahtena päivänä on toiminut se ettei nuku kun 30min päikkärit, sitten jaksaa aamulla nukkua 6.30 asti!mikä on siis ihan luksusta kun viime viikonkin heräs jo 4.00...

meripihka meillä on noi brio racet, ne on hyvät myös matkiksina kun menee niin pieneen.
nyt oon katellut lastentarvikeliikkeen omaa mallia YDO1 mutta en löydä niitä mistään...samoin Traxx Marlin 4 ois kivan oloset mutta niitäkään en löydä mistään.
meillä oli Emma BMX rattaat aiemmin ja niissäkään ei mitään vikaa, tosin 2v jälkeen alko etupyörät vimputtaan niin siks laitoin kiertoon.

väpä kateellinen yöunista :snotty: lähetäs tännekin niitä unenlahjoja!oikeessa oot, sitä parempi mitä myöhempään alkaa liikkua..vähemmän vahdittavaa :D
ja huono äitihän haluaa päästä aina helpommalla... :LOL:

garol meillähän tosiaan esikoinen oli 1v 74cm pitkä!!!pikkuveli siis "hiukan" isompi... :whistle: No eipä kyllä tuo isompi oo nytkään kun 90cm vaikka kohta jo 3v.

jaa, täytyy kai alkaa valmistautua puistoon, koitan vielä metsästää huutiksesta lisää kestoja...löysinkin yhet ihanat pääkallo villikset :heart:

d. ja Eeti 6kk+
 
Meillä myös neuvolasysteemi toimii mielestäni ihan hyvin. Paitsi nyt kun "oma" neuvolantäti on sairaslomalla ja sijainen naapurikunnasta hoitaa hommat. Tuntuu että tällä sijaisella liian kiire eikä ole aikaa keskittyä noihin lapsiin yksilöinä, vaan ihan kuin jotain liukuhihnahommaa tekis. Viimeksi sai meiän pojan itkemään kun turhan ravakasti pyöritteli puolelta toiselle, tuli pojalle epävarma olo. Tuo kun ei ole itkenut neuvolassa kuin silloin ensimmäisellä rokotuskerralla.

Matkarattaina
meillä on Carenan Easyt ja oikein tyytyväisiä noihin ollaan. Näppärät käyttää mutta ei taida olla ihan pienimmästä päästä.

Keittelin tuossa pari mangoa ja tulin siihen tulokseen että tuolla kilohinnalla mitä noi ainakin täällä maksaa niin on sama ostaa valmista sosetta. Eihän noihin jäänyt kuorimisen ja sisuksen poisottamisen jälkeen juuri mitään mistä sosetta tehdä, muutama pilttipurkillinen noista irtosi :eek: . Omenasosettakin tein ja jätin siihen isompia palasia, eli en ihan mössöksi kaikkia soseuttanut. Saapahan opetella pureskelemaan kaikilla kahdella hampaallaan :)

Nyt taas tekemään jotain hyödyllistä :wave:
 
Moron täältäkin.

Just tultiin 6kk:n neuvolasta....hui mitä vauhtia aika menee. Mitat oli 7715g, 67.3 cm ja 43.2 (5kk 7455g, 65,3 ja 42,5). Painoa tullut aikas vähän, mutta pituutta ihan hyvin.

yöt on edelleen aika mahdottomia. Tosin ei tuo kiinteitä syö läheskään yhtä paljon päivän mittaan kuin teillä monella muulla. Ei vaan maistu. Ehkä 1 purkki soseita ja pari desiä puuroa. Mutta tasan kahden tunnin välein heräillään.

Lastenkutsuja yritän täällä taas suunnitella. Kolmanneksi vanhin täytti eilen 7 vuotta. lisko jotain kivoja ohjelmaideoita lastenkutsuille?? Muutakin kuin onginta ja aarteenetsintä....Mulla on niin huoni mielikuvitus.
Meillä on tässä keväänkorvalla suurimman osan synttärit, eilen täytti 7v, huhtikuussa on 5v synttärit ja isännän synttärit. Toukokuussa on 3 v synttärit ja kesäkuussa 10 v synttärit ja loput sitten syksyllä.

Yösyötöistä haluaisin päästä eroon, mutta muuten haluun vielä imettää ainaskin kesän.

Mutta nyt on taas mentävä.

Miia ja Matilda 6kk3pvää

Meillä kans neuvolajärjestelmä toimii hyvin. Ainoa että edellinen terkka oli aivan ihana, mutta jäi äippälomalle ja tämä nykyinen keskitty vähän turhan paljon tietokoneeseen ja muuhun.
 
Miia: Kumpaa sukupuolta ovat vieraat? Ajattelin nimittäin että meidän lastenkutsuilla saisivat askarrella lapset koruja. Ja Tiimarin mainos tuli tänään ja siellä oli ihania kimallemunien kuvia, niitä vois kans askarrella. Biltemallahan on näitä ihania helmipurkkeja, joissa on tuhansia helmiä. Tietty jos pääsee oikeaan askartelukauppaan ja saa lasihelmiä ja nahkanauhaa tai vahanauhaa niin nekin on hyviä. Jos jaksaa oikein niin voisihan geelikynttilöitäkin tehdä tai sitten tavallisia kynttilöitä. Ja niihin jos liimais sitten jotain koristeita tai valmiisiin kynttilöihin liimais koristeita (pienemmät). Tietty jos liimaatte kahvipapuja lasipurkkeihin niin niistäkin saa kivoja koristeita ja kynäpurkkeja..

Meillä on jo viides neuvolantäti esikolla. Mutta nyt kuuluu kutsu

Hexa ja Piipi, 6,5kk eikä syöminen onnistu
 
Hei Nappis!

Kuulostaa aika huolestuttavalta, vie ihmeessä lapsi uudelleen lääkäriin, lauantaistakin on aikaa! Ainahan on mahdollisuus että on saanut reissusta jonkun bakteerin tai loiseliön (ne voidaan testata samoin kuin salmonella vaan verikokeilla ja kakkanäytteellä), 4dl nestettä on vrk:ssa liian vähän ja jos vielä ripuloi ehdottomasti liian vähän! Ja muutenkin pienikokoinen. Kantsii varmaan tehdä lekurille selväks, että ootte olleet pitkään Thaimaassa ja muistaakseni viel sanoit, että lapsi on ehkä laihtunut reissussa? Vaikka luulis tuollaset asiat lääkärin heti selvittävänkin... vaikka aina ei tiedä... ne voi olla niin ylikiireisiä ja stressaantuneita päivystyksissä...

Onko kuumeilua? Bakteerijutuissa usein on, esim. ameeboissa ei välttämättä. Mulla on ollut molempia pitkien Intian ja Thaimaan reissujen jälkeen, ne ei ole aina pikkujuttuja aikusillakaan - eikä varsinkaan vauvoilla. Kerran jouduin oleen trooppisten tautien yksikössä Aurorassa 5 vrk tiputuksessa vaikka olen sentäs aikaihminen. Mitään oireita ei silloin ollut reissussa, vaan ne alko vasta 3:na päivänä töissä.

En nyt halua pelotella, mutta vara aina parempi. Viime viikolkin oli juttua taas Iltalehdessä jos huomasit, kun 8kk joka oli lähetetty potemaan arvauskeskuksesta korvatulehdusta kotiin ja oikeasti sairastunutkin meningokokkia eli hengenvaarallista aivokalvontulehdusta ja joutunut vielä samana päivänä teholle viikoksi. Äiti oli vaan jotenkin onneks vaistonnut että lääkärin korvatulehdustuomio oli väärä... Siinä se äiti halus muistuttaa, että jos jonkun lääkärin tuomio arveluttaa kandee hankkia toisenkin lääkärin mielipide.
 
Tuon hymiön ei todellakaan pitäs olla tossa ed. viestissä, se yrittää olla sulkumerkki!

Meillä täällä riehutaan hyppykiikussa niin että äsken sammuttiin siihen, oli pakko ottaa valokuva! Pidän poikaa siinä 2-3 kertaa päivässä 15-20 min, eihän tuo ole liikaa?

DD - Joo varmasti neuvolahommassa on paikkakuntakohtasia eroja. Tämmösissä isoissa kaupungeissa on helppo rakentaa kasvottomia systeemejä ja paeta vastuita. Pienellä paikkakunnalla taas neuvolantäti tod näk kohtaa asiakkaansa heti seuraavana päivänä kylänraitilla tai lähikaupassa ja neuvolatätiyskin voi olla vähän niinkun kunniatehtävä. Silti mä vähän kapinoin koko systeemiä vastaan monestakin syystä. Mm. siksi kun terveydenhuollon resurssit on niin niukat niin ihmetyttää, että asiakaskäyntiä varten varataan n. 50 min ainakin täällä. Neuvola on hyvä systeemi antamaan rokotukset ja ja pitämään pituus-painokäyriä (silloin kun ne sen tekevät ja myös tarttuvat asiaan, jos jotakin on vialla), mutta siihen riittäs esim. 20 min. Kaikki muu anti on ainakin mulle ollut diipa dapaa, nykyään ihmiset kai osaa asioista niin paljon paremmin selvää kuin joskus 70-luvulla mm. netin ansiosta. Ja jos olen jotakin kysynyt, niin ainakaan vastausta siihen en ole saanut tai sitten se ollu ollut väärä (kuten esim. niin yksinkertasessa asiassa kuin purulelututin olemassa olosta, neuvolan mukaan sellaisia ei ole, mutta parin viikon päästä sellaisen ostin Ideaparkista, ja niitä oli myyty 2 vuotta jo Suomessa!

Neuvolan pitkien vastaanottoaikojen lyhentämisestä liikenevän resurssin vois mun mielestä suunnata siihen, että lapset pääsisivät suoraan erikoislääkäreille silloin kun joku on hätänä. Myös neuvolantädille voitas antaa oikeus antaa lähete erikoislääkärille, jotta säästyttäs neuvolalääkäri väliportaalta, joka vie a) aikaa, myös sairaan lapsen pitää odottaa ja b) resursseja arvauskeskukselta.

DD - Viel, niin mäkin ajattelin, et sen vakuutuksen voi ottaa ja sit säästää jossakin muussa. Ja se on tietty aika helppoa, jos on yks tai kaksikin lasta, mut jos enemmän tekee jo aika ison loven pussiin ja sit kuitenkin se omavastuu taitaa olla joka vakuutuksessa nykyisin. Ja sit viel se tosiaan, et jos lähin yksityiserik lääkäri on esim. 200km päässä niin sinne lähteminen on vähän eri juttu..
 
Täällä emo ihan raatona.valvottu on.välillä tuntu että hajoon kappaleiks jos en kohta saa nukuttua...toissayönä ukko itki 15min-30min välein.viime yön pisin unipätkä oli 1-2.30. yrittäny oon olla antamatta pulloo mut vime yönä 5 ruokailua ja ylös noustaan nykyään 6-7.
päiväl siis syödään puuroo,lihaa,kasvista,hedelmää,eilenkin ihan hyvin söi mut silti yöt yhtä helv.
päiväunia kolmet tai neljät 30min/kpl.vaikka pukkais vaunuissa.
imetys loppui ja oli haikea tunne mutta helpotus kun ei tarvi tapella tissin kans. meillä niki haluis juoda mukista mieluiten.
NAPPIS voi että...toivottavasti pieni tyttönen paranee pian.vie ihmeessä lääkäriin uudestaan.
voimia myös muille sairasteleville.

vaatekoko meillä 74.jotain 68 menee.
ostin just lihoja ja kanaa ja teen itse evästä nikille.kun ehtis. 30min päivässä kertaa 3...pitäs ehtiä itekkin syödä,tiskata ja mitäs muuta tärkeää sitä ihmisellä onkaan. muut ajat nimittäin ukkeli vaatii viihdytystä. MITZY minkä merkkinen hyppykiikku?? ja millainen kiinnitys??
mentiin ma muskariin, niki oli aivan villinä siellä,kiljui innosta.

tänään hän sitten alkoi ryömiä....hitaasti mutta varmasti.huomenna neuvola...nikihän oli jo viimeks 68cm....paino vähän jännittää että onko tarpeeksi vai aletaanko syömään voita.

mitä evästä te annatte illalla viimeiseksi ennen nukkumaan menoa?

mikä pv tapaaminen?

Niki 5kk ja viikon.
 
Moikkelis!

Olipas sievä päivä taas...arska paisteli B) , mut mulla ei naama kestä aurinkoa :( ...toivottavasti poika ei saa samanlaista ihoa kuin mulla =) , aurinko on "myrkkyä" eli kutisee ja kesällä pysyttelen siellä varjon puolella...ja sääskillekin kaiken lisäksi oon "allerkinen" eli tulee paukamat ja kutisee kutisee...luulis et rauhottuis ennen pitkää kun kesä etenee mut ei ku samanlailla kooooko kesä kutisee :eek:

Meillä imetys vaan lähti hiipumaan kunnes syötiin vaan aamulla tissiä eli kuukausi sit on loppunu...lopetus meni kyl kivuttomasti...väliin käsin "lypsin" pahkuroita pois ja lämpötyynylllä kans lämmittelin...nyt sit on jälellä vaan tuommoset läpyskät :LOL: :kieh: :headwall: :headwall: Eli ketä sinne Tallinnaan olikin menossa?? Voisin harkita mukaan lähtemistä :LOL: , no ei vaiskaan...vitsivitsi!!!

Sairastelijoille Voima :hug: , parantukaa pian! On kyl kaiken näköisiä pöpöjä liikkeellä!

Mitzy: Toi silmänisku-hymiö tuli siks kun sulkumerkin ja ä/ö kirjaimen välissä ei oo väliä...(eli näin ( ä )), joku teistä viisaammista tämänkin tiesi! :D

Neuvola: Mä tykkään tästä meiän kunnan/pikkukaupungin neuvolasta...mukava neuvolatäti ja kyllä laittaa eteenpäin jos on jotaki onkelmaa...tykkäsin kovasti myös raskausajan tätistäkin.
Vaikka muuten täältäkin löytyy arvauskeskus...tässä yks mies oli menny tosi rajun ja kovan päänsäryn kanssa tk:hon ja eiku buranaa vaan käskettiin vetää naamaan...mies sit sai seuraavana yönä jonkun aivojutun ja menehtyi...mun mielestä olisi pitänyt ottaa etes seurantaan...tästä tapauksesta on tosin aikaa jo kulunut jokunen vuosi...

Meripihka: Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä on testattu LASTENRATTAITA.
Meinasin ite ostaa matkarattaiksi ihan halvat kärryt kun en noista omituisuuksista paljon välitä..kuhan on neljä/kolme pyörivää ratasta ja ei kovin kovaa ääntä pidä, jos hobbyhallista tai anttilasta tai marketista ostais tai jos sattuis käytettynä löytymään edullisesti...

lähempäs jatkamaan matkaa kohti hampaiden pesua...tulin vaan taas ihan vaan hetkeks istahtamaan tähän koneen ääreen , niin kello on jo yhtäkkiä noin paljon! :D

terkuin hille+poju 6kk+rapiat
 
nopsasti vain kirjoittelen että tapaamisessa olen minäkin mukana koska se nyt ikinä olikaan :D

nyt koiran kanssa ulos ja sit papun viereen :heart:

jaksuja mamoille :flower:

Tinii+Ada paria päivää vajaa 7kk

Ainiin!! Olenko edes muistanut mainita että neiti sai ekat hampaat loppuviikosta B) Niillä on kiva äitiä jyystää, niin tissistä kuin kaikkialta muualtakin...!
 
HUomenta päivää neidot!

Eilen käytiin ensimmäistä kertaa vauvajumpassa ja tänään on sitten sellainen meno että hyvä kun liikkeelle pääsee :whistle: Kyllä kädet oli maitohapoilla jo ensimmäisen vartin jälkeen kun tuota kymmenkiloista keijukaista veivattiin ties mihinkä asentoon. Onpahan ainakin tehokasta :D Mutta todella mukavaa oli...

Me muutetaan viikonloppuna... nimittäin makkarista toiseen. Topi saa siten oman huoneen ja me pääsemme omaan rauhaan. Kauheesti olis halua sisustaa lastenhuonetta vaikka millä ihanuuksilla mutta taas jälleen kerran se on raha joka ratkaisee. Seinät on jo valmiiksi oranssit niin tehosteiksi valittiin sitten sinistä ja vihreää, lähinnä tekstiileihin. Kalusteet tulevat olemaan valkoisia.

Sairastelijoille paljon :hug: ja pikaista paranemista!
Koiruus ja Topi maanantaina 6kk :heart:
 
Hohhoijaa... enpä muista milloin olis viimeksi ollut näin väsy.. Sisu ilmeisesti saanut multa flunssanpoikasta, vähän yskii ja nenä menee nukkuessa tukkoon. Ilmeisesti siitä (tai hampaista) johtuen yö olikin sit tosi mielenkiintoinen.... Eka unipätkä 2,5h, sen jälkeen pahimmillaan 20 min välein heräiltiin. Nyt oon niin raato, et oli pakko soittaa oma äiti apuun :ashamed: Hän lupautui tulemaan päikkäreitten ajaksi "päivystämään" itkuhälytintä ja lähtemään vaunulenkille, et pystyn kunnolla nukkumaan. Tietty tää keuhkoputkentulehduskin väsyttää itseä normaalia enemmän. Toivon vaan, ettei ukkeli tosta enempää tule kipeäksi. Alkaa itelläkin vähän seinät kaatua päälle, kun oon yrittänyt lepäillä päivällä ja olla sisätiloissa, et joskus paranis. Mut toivottavasti saan päivällä nukkua kunnolla, niin olis kuin uusi ihminen!

Illalla meillä syödään viimeiseksi puuroa, Muksun vadelma-kaurapuuro on herkkua ja välillä vielä tissiä päälle.

Joku (sorry, en muista kuka :| ) oli tehnyt mangososetta itse. Oon tehnyt vaan noita kasvis ja lihasoseita, hedelmäsoseita ehkä sit kun niitä saa noukittua puusta. Mun mielestä noi hedelmä- ja marjasoseet on suhteessa tosi edullisia ja esim. just mangoja en onnistu koskaan valitsemaan kunnolla kypsiä. Eli ne ostan suosiolla purkkiversioina. Onko joku muuten keksinyt kätevää käyttöä tyhjille vauvanruokapurkeille? Alkaa olla kaapit niitä täynnä, osan oon käyttänyt omien soseiden pakastamiseen, mut loput odottaa vientiä lasinkeräykseen..

Nyt pidän peukkuja, et saisin oikeesti päivällä nukuttua.

Zucchero + Sisu viikon vajaa 6kk (ja miten nopeesti tää aika oikeesti VOI mennä?!?!?)
 
me oltiin 6kk neuvolassa ja mitat oli 71cm ja 8405g...hirvee jööti :D
Neuvolatäti oli sitä mieltä et nyt loppuu yösyötöt, poika heräs viime yönkin 30min-1h välein..en siis oo puoleen vuoteen nukkunut kun max 2h putkeen ja sekin 2h oli 3kk sitten..argh.
Joten kehotti nyt koittaan et lopettas yösyötöt.varattiinkin isommalla lauantaiks hoitopaikka papalta ja koitetaan sitten saada tissi takas omaan käyttöön öiden ajaks...

iltapäivällä on vielä lääkäri niin katotaan korvat,nyt kun tolle tuli vielä yskäkin.
nyt ei ehikään taas enempää...
 
Morotusta pinoon

Sairastelijoille voimistavaa karmaa tältä suunnalta :hug: .

dd:lle (ja myös Nikin emolle ) lähetän ison satsin yhtenäistä yöunta. Mahdoton tuo teidän tilanne! Kerro sitten ihmeessä, miten yösyötöistä vieroittaminen ja yhtenäisen unen harjoitteleminen sujuu. Mitenkäs teillä niitä päiväunia taas nukuttiinkaan? Ai niin, ja huono äiti tietenkin yrittää päästä mahd. helpolla :saint: , joten toivotaan vain, että pojut pysyvät aloillaan vielä tovin ;) .

Mekin sitten liitytään hammasklubiin :D . Eilen huomasin, että alaoikealta pilkistää pieni naskali, joka syötön yhteydessä otti lusikkaan. Hurjaa on tämä kasvutahti eli kuten Zucchero jo totesikin, niin aika rientää mahdotonta kyytiä! Ei voi olla ajattelematta, että kohta jo pitää sinne töihinkin mennä... hyi.

Tyhjistä vauvanruokapurkeista näppärä askartelee värien ja rautalangan avulla lyhtyjä loppukesän iltoja valaisemaan, mutta muuta käyttöä en niille ole keksinyt ruuan säilyttämisen lisäksi...

koiramamma, palaapas sitten kertomaan muuton jälkeisiä tunnelmia viikonlopun jälkeen! Kiinnosta tietää, kuinka eriyttäminen on onnistunut!

Nikin emo, meillä illan viimeinen ehtoollinen koostuu n. desistä puuroa ja tissimaidosta. Ruokailu tapahtuu yleensä klo 21 - 21.30 Simpsoneiden jälkeen, kun se on Vilhon lempiohjelma :D .

Meillä on edelleen muuten nukuttu törkeän hyvin! Viime yönä nukkui klo 22.30 - 05.30 aivan rauhallisen pitkän pätkän. Ip-unillekin nukahti äsken heti kun sain pojan lastattua vaunuihin :eek: . Tää on kyllä aivan uutta, mutta nyt takana on jo ainakin neljä hyvin nukuttua vuorokautta. Nautin niin kauan kuin hupia kestää. Kun ukko vielä ymmärtäis olla jatkuvasti yöllä meikäläisen perää ropeloimatta, niin sais ehkä itsekin toooodella levättyä :kieh: .

Mut nyt tää rupeis kiinnittelemään canvas-taulujaan seinälle. Niitä kun sai Extrafilmiltä 2 yhden hinnalla niin tuli tilattua, toisessa Vilho ja toisessa meidän koirulit. Komeita ovat taulut, näin täysin puolueettomasti katsottuna :D .

väpä ja Vilho, 6 kk ja 2 päivää :heart:
 
Hei pitkästä aikaa kaikille :wave:

Meillä oli viikon alussa 5kk neuvola. Ellen oli 66 cm pitkä ja painoi 7575kg. Todella hyvin kasvanut siis ihan pelkällä rintamaidolla.

Kaikki sairastelevat voimia! Me ollaan pysytty muuten terveenä mutta Ellenillä on lähes jatkuvasti nuha. Imemällä nenästä tulee paksua räkää :/ Onko muilla ollut vastavaa? Tämä nuha on jatkunut ainakin kaksi kuukautta. Nyt on alkanut pelottamaan, ettei sillä vaan olisi mitään tekemistä koiran kanssa :(

Hampaita oli tullut jo monelle mussukalle, onnea! Meillä hampait on tehty jo jonkin aikaa jos valtavaan kuolaamiseen ja ikenen hankaamiseen voi luottaa enneusmerkkeinä. Toivottavasti eivät ihan heti kuitenkaan puhkeisi kun Ellen imee rintaa vielä ainakin kahdeksan kertaa vuorokaudessa.

Jos tapaamista järjestetään niin ilmoittakaa aika. En lupaa tulla, sillä enhän ole yhteenkään tapaamiseen päässyt mitä ihmeellisimpien syiden vuoksi. Saatan kuitenkin yllättää sekä itseni että teidät saapumalla paikalle :LOL:

Tiinuliini ja Ellen 5kk
 
Sairastelijoille jaksuja :hug:

Zucchero Meikäläinen yritti väsätä tuota mangososetta itse, mutta tosiaan sen kilohinta on kyllä niin tyyris että se ainakin ostetaan jatkossa valmiina soseena. En tiedä miten tuo oikeaoppisesti ois pitäny tehdä mutta minä keittelin jonkin aikaa ja sitten soseeksi. Hyvinhän tuo kyllä pojalle upposi. Loput pistin sitten pakkaseen, kun tein isomman satsin kerralla. Saa nähä miten mango tohon pakastamiseen reagoi, kaveri oli myös tehny noin eikä ollu huomannut ainakaan mitään negatiivista mangon pakastamisesta.
Eihän nuo hedelmäsoseet kaupassakaan tietty kauhean kalliita ole ja kyllä meillä on kaapissa aina vähintään yksi "hätävara" sen varalle että ei ehdi/muista sulattaa, ja kun tuolla meiän jäppisellä ei oo mitkään mailman pisimmät hermot. Jos joku ei tapahdu just nyt niin sitten nousee meteli :kieh:

Meillä mentiin sitten tänään ekaa kertaa ympäri B) . Laitoin pojan olkkarin lattialle selälleen, siksi aikaa että kävin keittiössä. Ihmettelin kauheata ähinää ja puhinaa ja kun pääsin takas olkkariin niin Kalle oli mahallaan ja nojasi käsiinsä sen näkösenä että mites tässä nyt näin pääsi käymään =) . Nyt se vetelee sikeitä omassa sängyssään, taisi ottaa voimille tuo kääntyminen.

Nyt kaffelle ja Emmerdalea kattomaan :wave:
 
Lastenruokapurkkeihin Niki saa kerätä leppäkerttuja ja ampiaisia :D
Oltiin sit neuvolassa....hyvä uutinen on se että pääsemme vihdoinkin maitoallergiatestiin. Huono uutinen on että Niki on tosi alipainoinen. Piti oikein vannoa että annan lapselle ruokaa niin paljon kuin hän vaan söisi, muta kun syö minkä syö. Siis ei se täti epäillytkään, mut tuli itselle semmonen inhottava olo. Jos tuo allergia löytyisi niin se selittäisi tuota vähäistä painoakin. En edes viitsi laittaa ukkelin mittoja tähän...mulla on jotenkin niin paska fiilis. Tuntuu että kaikki on aina että "se on NIIIIN PITKÄ" ja "NIIIIN HOIKKA".
en minäkään sano muiden lapsista että "OMPA SE LIHAVA!" "JA LYHYT!"
sori tää purkaus. mua on itseä kiusattu koulussa pituuden takia ja koko elämäni oon kuullut tästä mitastani, olen niin kyllästynyt sihen että ihmiset jaksaa mittailla ja päivitellä jonkun pituutta. mut näinhän se on että pituutta ja laihuutta saa kauhistella, mutta lyhyyttä ja lihavuutta ei.
no vauvalla ei ole tietenkään tästä kyse, vaan hänen terveydestään. mä antaisin hälle vaikka 6 purkkia tuota lihasosetta jos söisi. mutta ei syö kuin puoli purkkia kerralla ja jos päättää niin ei syö mitään.
en tee hedelmäsoseita itse. kanaa ja naudanlihaa olen tehnyt jo ja niitä kasviksia. tilasin kirjastosta "ruokaa lapselle" -kirjan, se on kuulemma hyvä. on tullut itsekin alettua syömään kukkakaalta,parsaa,maissia ja bataattia ja porkkanoita, ennen en syönyt moisia.

ehdottaisin tapaamista ke to tai pe? mikä teille kävisi ja mikä olis hyvä kellon aika?
 
nikin emo älä nyt koe mitään huonoa mieltä tuosta nikin koosta. :hug:
jokanen on sellanen kun on!mutta muistan kyl itekin miten esikoista päiviteltiin, varsinkin sillon 1veenä kun oli samankokonen mitä pikkuveli on nyt..ei se kivalta tunnu.Mutta ei siinä auta kun sanoa että nii onkin, mitäs sitte!ja ehkä tosiaan teilläkin se maitoallergia vois vaikuttaa, jospa vaikka sit lähtis kasvu nousuun!Eemulla oli vauvana myös 3kuukauden kasvupysähdys, onko Nikille tullut kuitenkin tasaisesti lisää painoa/pituutta?
 
Pituuskäyrä on tasainen ja se paino on ollut aika tasainen aiemmin, siellä alakäyrällä,mutta nyt on tullut notkahdus ja se on joku -15 mitä se nyt ikinä meinaakaan, mutta siis meinaa sitä että asia pitää kuulemma tutkia koska paino on pituuteen nähden niin vähäinen. ja kun kerroin mitä ruokaa annan ja mihin aikoihin niin siinä ei ollut mitään korjattavaa.Mutta niitä määriä en saa annettua kun ei syö. Ja öisinhän hän sitä maitoa saa myös.
Toivon että maitoallergia löytyisi ja saataisiin au koska se helpottaisi tätä eloa.Jos ei löydy,niin sitten tutkivat että mistä pieni paino johtuu.
Onneksi Nki on poika, en kestäisi jos mulla olis tyttö jota kiusattais niinkuin mua pituuden takia. Vai kiusataanko ketään enää nykyään jos on pitkä???Siellä junttilassa ainakin silloin muinoin sain kuulla hakkumista yli 6 vuotta päivittäin. Vaikken edes ole mikään jättiläinen. Koulu on kyllä maailman paras paikka kitkemään ihmisestä viimeisetkin itsetunnon rippeet.
Pojat ja miehet eivät joudu näissä ulkonäköön liittyvissä asioissa koskaan niin tarkkaan syyniin kuin naiset, miehet saa olla lihavia,pitkiä,karvaisia,karvattomia ja minkälaisia vaan, mutta naisten ulkonäköä kytätään suurennuslasilla.
Perkele!
Ja hyvää huomenta :D
 

Yhteistyössä