Syyllisyys

Tajusin juuri, että olen teeskennellyt ystävää yhdelle henkilölle. En ole ollut sydämmestäni hänen ystävä ja nyt koen asiasta syyllisyyttä. En tiedä miten toimia? Tämä "ystäväni" on herkkä ihminen ja pelkään, että jos kerron hänelle näistä asioista, niin hän romahtaa. Toisaalta ajattelen, että en ole tehnyt tätä ilkeyttäni, vaan olen jotenkin vain ajautunut tähän tilanteeseen. Olemme tunteneet toisemme todella pitkään. En tiedä ymmärrättekö?

Koen muutenkin todella paljon syyllisyyttä ajatuksistani tällä hetkellä, koska ymmärrän, että olen ajatellut myös muistakin ihmisistä ikävästi, mutta teeskennellyt muuta. Olen todella ahdistunut, enkä tiedä kuinka edetä eteenpäin?

 

Harvinainen viesti tällä palstalla. Olet kypsynyt ihmisenä itsetutkiskeluun.
Jos olet lukemisessa kaikkiruokainen, suosittelen Kirkko&kaupunki-lehden lukua paperisena tai netissä.
Lehden luvusta tulee rauhallinen ja tyyni olo.

 

No eikö ihmisten kanssa voi olla tuttavia ja viettää aikaa vaikka ei olisi mikään paras ystävä, en näe ongelmaa. Parisuhteessa vähän eri. Kai sitä voi vähitellen viettää vähemmän aikaa jos se siitä on kiinni, mutta viestistä ei tullut vaikutelma että se olisi se ongelma vaan pakkoajatukset jotka aiheuttaa syyllisyyttä.

 

No eikö ihmisten kanssa voi olla tuttavia ja viettää aikaa vaikka ei olisi mikään paras ystävä, en näe ongelmaa. Parisuhteessa vähän eri. Kai sitä voi vähitellen viettää vähemmän aikaa jos se siitä on kiinni, mutta viestistä ei tullut vaikutelma että se olisi se ongelma vaan pakkoajatukset jotka aiheuttaa syyllisyyttä.

Olen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa.
Ei kannata tehdä isompaa ongelmaa. Vähentää yhteisiä tapaamisia, yhteydenottoja, ei kerro omista asioistaan eikä kysele toisen asioita. Välit ikään kuin muuttuvat tuttavallisiksi ja laimeiksi, "mitä kuuluu -tasolle" pikkuhiljaa.

 

Olen samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa.
Ei kannata tehdä isompaa ongelmaa. Vähentää yhteisiä tapaamisia, yhteydenottoja, ei kerro omista asioistaan eikä kysele toisen asioita. Välit ikään kuin muuttuvat tuttavallisiksi ja laimeiksi, "mitä kuuluu -tasolle" pikkuhiljaa.

Itse olen joutunut harventamaan erään ystävän kanssa tapaamisia, koska tapaamiset ovat yleensä kovin kuormittavia.
Kuuntelen yleensä yksipuolisesti toisen neg.valitusta 2-3 tuntia, se vie paljon energiaa ja fiilis jää ikään kuin päälle minulle eikä hän yleensä ole erityisemmin kiinnostunut minun asioistani tai miten minulla menee.
Toteaa vaan, että minulla on hyvin asiat kun on työpaikka ja mies jakamassa kuluja.

 

Kiitos vastauksista. Sain hyviä ajatuksia, joita miettiä.